Mitä kuuluu, lainamiehet? – ”Olen saanut lisää varmuutta siihen, että oma taso riittää hyvin.”
Samuel Aninin peliaika vahvassa nousussa, myös Patrik Raitanen vakiinnuttanut paikkansa IFKM-puolustuksessa. Kevin Kouassivi-Benissan jatkaa tasaista suorittamistaan, ja Elmo Henriksson palasi maalinsuulle. Kai Meriluodolla hiljaisempi kuukausi.
Viisi HJK-pelaajaa viettää kautensa lainalla muissa Veikkausliiga-joukkueissa. Käymme kuukausittain läpi, kuinka pelaajamme ovat suoriutuneet lainapesteissään. Veikkausliiga-joukkueilla oli elokuun aikana ohjelmassaan kolmesta neljään ottelua, ja HJK:n lainaviisikko suoritti tasaisen varmasti: mitään erityisiä urotekoja ei nähty, mutta kaikki täyttivät oman ruutunsa vähintäänkin mukiinmenevästi.
Kai Meriluoto, Ilves
Vahvasti kauden aloittaneen Kai Meriluodon ruuti on viime viikkoina ollut hieman märempää. Kesällä tammisaarelaisesta EIFistä Ilvekseen siirtynyt Adam Larsson sekä siirtoikkunan viime metreillä sisään tuotu bermudalainen Djair Parfitt-Williams ovat tuoneet lisää kilpailua hyökkäyspäähän.
Kovasta kilpailusta huolimatta Meriluoto avasi elokuussa kahdessa ottelussa ja tuli vaihdosta kentälle niin ikään kahdesti. Heikossa vireessä oleva Ilves hävisi kolme neljästä ottelustaan, ja Meriluodon ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi syöttö Petteri Pennasen maaliin 5–1-murskavoitossa IFK Mariehamnia vastaan.
Maalittomasta elokuusta huolimatta Meriluoto taistelee edelleen maalipörssin kärkisijoista: tällä hetkellä nuorukaisen seitsemän maalia oikeuttavat maalintekijätilaston seitsemänteen sijaan.
Elmo Henriksson & Patrik Raitanen, IFK Mariehamn
Ykkösvahdin paikan kesän aikana Yann Fillionille menettänyt ja koko heinäkuun penkillä istunut Elmo Henriksson palasi tolppien väliin yli kahden kuukauden tauon jälkeen, kun saarelaiset kohtasivat vieraskentällä FC Lahden. Paluu IFK Mariehamnin maalille ei olisi voinut sujua paljon paremmin: Henrikssonin johtama IFKM-puolustus nollasi lahtelaiset, ja nuorelle maalivahdille kirjattiin ottelussa kolme torjuntaa.
Henrikssonin tavoin Helsingistä Maarianhaminan maisemiin lainalle siirtynyt Patrik Raitanen on nauttinut ajastaan Ahvenanmaalla.
– Olen viihtynyt täällä hyvin, vaikka elämä onkin erilaista Helsinkiin verrattuna. Etenkin kesä oli kiva – hienot ilmat täällä meren äärellä ja paljon tapahtumia, jotka toivat vähän lisävilinää kaupunkiin. Todella pieni paikkahan tämä on, ja elän täällä niin sanotusti kuplassa, mikä on toisaalta ihan kiva. Pystyy keskittymään olennaiseen ja tekemään paljon lisäharjoitteita, kun ei ole niin paljon muuta ohjelmaa, toteaa Raitanen.
Raitanen oli alkukaudesta useampaan otteeseen loukkaantuneena, mutta nyt toppari on toipunut kuntoon, ja vastuu on kasvanut viikko viikolta. Elokuun neljästä ottelusta Raitanen oli avauskokoonpanossa kolmesti, ja viimeisimmän Lahti-ottelun hän seurasi penkin puolelta.
– Olin alkukaudella epäonnen soturi. Loukkaantumisia oli useampia, ja niiden selättämiseen meni pari-kolme kuukautta. Tein kovaa töitä, jotta pääsisin takaisin entistä parempana, ja se on tuottanut tulosta. Olen saanut ihan mukavasti vastuuta ja kaivattuja ysikymppisiä, joiden vuoksi tänne tulin. Olen pystynyt näyttämään omaa osaamistani ja auttamaan joukkuetta. Loukkaantumisia lukuun ottamatta olen ihan tyytyväinen kauteeni, mutta tiedän pystyväni vielä parempaan.
21-vuotias Raitanen pelaa ensimmäistä kauttaan Veikkausliigassa. Jo nuorena porilaisesta FC Jazzista maineikkaan Liverpoolin akatemiaan kautta Hollantiin siirtynyt toppari pääsi debytoimaan Hollannin pääsarjassa syksyllä 2019, kun minuutteja tuli vaihtopenkin kautta kahdessa ottelussa. Yhden Hollannissa vietetyn kauden jälkeen Raitanen siirtyi Italian juniorisarjaan, josta matka jatkui kesken viime kauden HJK:n organisaatioon ja HJK Klubi 04:ään.
– Veikkausliiga on tasainen sarja. Joukkueiden tasoerot eivät ole niin suuria, mikä näkyy myös sarjataulukossa. Pelit, joissa olen itse pelannut, ovat olleet hyvätasoisia. Hyppy Ykkösestä liigaan ei kuitenkaan ole ollut vaikea, päinvastoin – olen saanut lisää varmuutta siihen, että oma taso riittää hyvin. Haluan jatkaa kehittymistä ja kasvamista, jotta voin jonain päivänä olla se pelaaja, joka haluan olla. Tavoitteeni ovat korkealla.
IFK Mariehamnin kausi on ollut vaihteleva, ja joukkue on sarjataulukossa vasta kymmenentenä. Matemaattisia mahdollisuuksia ylempään jatkosarjaan ei enää ole, mutta Raitasen mukaan loppukauden tavoitteet ovat selkeät.
– Henkilökohtainen tavoitteeni on pysyä kunnossa ja saada mahdollisimman paljon peliaikaa. Joukkueena haluamme tietysti vähintäänkin säilyä sarjassa, mutta ideaalitilanteessa voisimme nousta vahvalla loppukaudella seitsemännelle sijalle ja sitä kautta eurolopputurnaukseen.
Kevin Kouassivi-Benissan, FC Lahti
Suurta vastuuta läpi kauden nauttinut Kevin Kouassivi-Benissan on jatkanut vakuuttavia otteitaan mastokaupungin joukkueessa. ”KB” on avannut nyt 11 Veikkausliiga-ottelua peräjälkeen, ja elokuun kaikissa kolmessa ottelussa laitapelaajalle kirjattiin täydet minuutit.
Lahden kausi ei ole sujunut odotusten mukaisesti, ja joukkue on valahtanut sarjan toiseksi viimeiselle sijalle. Elokuu oli Mikko Mannilan luotsaamalle ryhmälle tärkeä, kun vastaan asettuivat muut sarjataulukon häntäpään joukkueet: VPS, IFK Mariehamn ja HIFK. Näiden otteluiden saldoksi jäi 0–0-tasapeli toisen jakson miesalivoimalla pelannutta HIFK:ta vastaan, 3–2-vierasvoitto Vaasasta ja kotitappio IFK Mariehamnille lukemin 0–2.
Wing-backina HIFK- ja VPS-otteluissa pelannut Kouassivi-Benissan sai elokuun aikana tililleen kauden toisen varoituksensa. Lisäksi Lahden puolustus onnistui pitämään ensimmäisen nollapelinsä lähes neljään kuukauteen, kun HIFK jäi maaleitta Lahden stadionilla. Elokuun viimeiseen otteluun IFK Mariehamnia vastaan Kouassivi-Benissan nostettiin juniorivuosilta tutulle laitahyökkääjän paikalle, mutta ”KB” ei onnistunut auttamaan joukkuettaan voittoon.
Samuel Anini jr, AC Oulu
Alkukaudesta vähälle vastuulle jäänyt Samuel Anini jr on nostanut osakkeitaan päävalmentaja Ricardo Duarten silmissä, vaikka europaikoista taisteleva joukkue hankki useamman hyökkäyspään pelurin kesän siirtoikkunan aikana: Lucas Morais, Ibra Sekajja sekä Rasmus Karjalainen saapuivat vahvistamaan oululaisryhmää. Ovi kävi tosin myös toiseen suuntaan, kun Onni Suutari sekä Enoch Banza siirtyivät lainasopimuksilla sarjaporrasta alemmas, ja Samu Alanko palasi kasvattajaseuraansa VPS:ään.
Kuukauden ensimmäisestä ottelusta Anini oli sivussa sopimusteknisistä syistä, kun AC Oulu pakotti Klubin tasapeliin Raatin stadionilla. Sen sijaan seuraavassa kamppailussa nuorukaisen nimi löytyi avauskokoonpanosta, ja Anini kiitti vastuusta viimeistelemällä hienon osuman FC Hakan verkkoon. Maali oli Aninille Veikkausliiga-kauden toinen, ja verkko on heilunut niin ikään kahdesti myös Suomen Cupissa.
Anini avasi myös Oulun voitokkaassa Inter-ottelussa, ja loppukuun tärkeässä Honka-tasapelissä taitavalle laitahyökkääjälle kirjattiin 21 peliminuuttia.
MAALI ⚽️
— Veikkausliiga (@Veikkausliiga) August 12, 2022
Kuinka kaunis ja viileäpäinen voikaan nosto verkkoon olla ?@ACOulu tulee toistamiseen tasoihin Samuel Anini juniorin kaunokaisella. 2–2.#veikkausliiga #tunnustaväriä #HAKAACO pic.twitter.com/PxUH9pNTOO