Moren keskittyneenä kauteen

HJK:n organisaatioon kaudelle 2007 tullut Valtteri Moren,19, on noussut tasaisen varmasti Klubi 04:n ponnahduslaudalta HJK:n miesten liigajoukkueen puolustusosastolle. Moren debytoi viime kaudella liigassa ja pääsi kentälle myös viime kauden viimeisessä ottelussa Tampereella.

  • Olen todella tyytyväinen HJK:ssa. Tuntuu, että jatkuvasti menee paremmin ja paremmin. Hyvin sujuneiden harjoitusten kautta on myös tullut itseluottamusta peleihin.

Talven Liigacupissa nuorukainen pelasi varmoin ottein kolmessa ottelussa. Myös maalitili liigajoukkueessa avautui, kun helmikuun alun MYPA-ottelussa toppari puski HJK:n johtoon jo kahdeksannella minuutilla.

Kilpailu laadukkaan joukkueen puolustuksessa on luonnollisesti kova. Moren kuitenkin on erittäin iloinen siitä, että joukkuehenki ei kilpailusta huolimatta ole rakoillut ollenkaan. Kokeneemmat topparit Mathias Lindström ja Rami Hakanpää kannustavat jatkuvasti nuorempiaan, neuvovat ja ohjaavat peleissä ja harjoituksissa.

  • Sieltä tulee todella arvokasta oppia, Moren sanoo.

  • Jo yhden talven aikana on tullut paljon apua ja kannustusta.

Tästä eteenpäin Moren pääsee suuntaamaan katseensa täysillä jalkapalloon, kun sekä lukio että asepalvelus ovat suoritettu. Moren yhdessä Cheyne Fowlerin, Teemu Pukin ja Tomas Karikeen kanssa saivat sotilaspassit käteen pari viikkoa sitten.

  • Urheilujoukoissa oltiin hyvin joustavaisia. Toki kilometrejä tuli aika lailla, mutta on kuitenkin ollut todella tärkeää, että kaikki pääsimme mahdollisimman usein joukkueen mukaan. Ehkä ainoa seikka, joka hieman kärsi on omalla ajalla harjoittelut, joka minulle on aina ollut todella tärkeää.

Tuore jatkosopimus HJK:n kanssa antaa kuitenkin kehittymisrauhan nuorelle topparille ainakin kauden 2013 loppuun.

  • Olen todella iloinen, että seura uskoo ja luottaa minuun.