Muurinen harmitteli rikkonaista peliä

HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen odotti sunnuntain kohtaamisesta kahden pelaavan ja taitavan joukkueen kohtaamista. Pettymykseksi ottelu kääntyi kovaksi taisteluksi ja taklaamiseksi.
– Yleensä meidän kohtaamisemme ovat olleet hyvää peliä. Jostain syystä tänään peli kääntyi taisteluksi ja vääntämiseksi.
– Me kärsimme tästä siinä, että menetimme Medon suoralla punaisella kentältä. Hänen lisäkseen myös Rafinhan korttitili täyttyi ja hän on poissa seuraavasta pelistä, Muurinen harmittelee.
HJK sai ensimmäisellä jaksolla tilanteita kontrahyökkäyksiin, muutamia erittäin hyviä paikkojakin avautui, mutta maaliin asti palloa ei saatu.
Toisella jaksolla peli koveni. Varoitukset ja vapaapotkut rikkoivat pelin rytmin ja ottelu muuttui rikkonaiseksi. Lopullisesti pelin painopisteen käänsi Medon ulosajo 55. minuutilla. HJK joutui puolustuskannalle.
– Siinä tilanteessa teimme minkä pystyimme. Hienosta taistelusta ja puolustuspelaamisesta hatunnosto joukkueelle. Sen näki, että he olivat suurella sydämellä mukana taistelemassa pisteestä, Muurinen sanoo