Muurinen: ”Litti tuo suuren lisän joukkueeseen”

HJK:n päävalmentaja Antti Muurisen mukaan Litmasen tyyppiselle pelaajalle löytyy joukkueesta selkeä tarve.
– Koemme, että Litmanen on loistava lisä varsinkin tulevia Euro-pelejä ajatellen. Hän on kokemuksellaan ja pelaavuudellaan edelleenkin erittäin korkealla tasolla, ja juuri sellainen pelaaja, joka meiltä oikeastaan viime kauden europeleistä puuttui, Muurinen sanoo.
Viime kaudella ja sen jälkeen HJK:n keskikentällä on ollut selkeä tarve kymppipaikan pelaajalle ja pelintekijälle, joka pystyy oveluudellaan ja loistavilla syötöillään rakentelmaan hyökkäyksiä. Mistään markkinointivälineestä ei siis voida puhua.
– Vallu Popovits oli sen tyyppinen pelaaja kaudella 2009. Nyt meiltä on puuttunut sellainen, ja Litille se rooli sopii täydellisesti. Tämän roolin lisäksi Litmanen pystyy karismallaan nostamaan koko joukkueen tasoa ja esimerkillään auttamaan meidän omia nuoria eteenpäin.
Tulevan kauden ottelumäärät ja sen myötä myös joukkueharjoittelumäärät ovat vielä hieman epäselviä, mutta HJK:n valmennusjohto on käynyt aktiivisesti neuvonpitoa tänä vuonna 40 täyttäneen Litmasen kanssa siitä, minkälaista rasitustasoa on odotettavissa.
– Se on ymmärrettävää, että jos pelaamme kolminkertaisen sarjan, on pelejä kova määrä. Se tarkoittaa myös suurta rasitusta, jonka suhteen on syytä pysyä järkevänä kun kyseessä on Jarin ikäinen pelimies. On luonnollista, ettei Jari välttämättä ole jokaisessa tapahtumassa mukana, millä pyritään edesauttamaan hänen pysymistään terveenä. Tärkeintä on mahdollisimmaan suuri hyöty joukkueelle, Muurinen sanoo.