Muurinen: ”Otteissa paljon hyvää”

HJK kukisti Lahti Cupin pronssiottelussa Hakan numeroin 3-0 ja päätti viikonlopun hyvillä mielin. Turnaukselle asetetut toiveet täyttyivät.
– Mielestäni viikonloppu oli oikein onnistunut. Ajatuksena oli antaa jokaiselle pelaajalle kaksi peliä ja tämä toteutui. Valmentajalle Lahti Cupissa on hyvä tilaisuus pelaajaseurannalle.
Peli-ilmeeseen Muurinen oli tyytyväinen. Pirteitä esityksiä nähtiin varsinkin nuorisolta, joille Muurinen jakaa kehuja. Koko joukkueen osalta päävalmentaja oli maalitilanteiden luomiseen tyytyväinen.
– Ja ehkä negatiivisinta oli, että niistä hyvistä paikoista emme saaneet tehtyä enempää maaleja, Muurinen lisää.
Lahti Cupin jälkeen HJK jää muutaman päivän tauolle. Tammikuun on ollut kiireinen ja normaalia raskaampi, joten palautumiselle halutaan antaa aikaa.
Harjoituksiin edustusjoukkue palaa torstaina ja aloittaa heti valmistautumisen Liigacupia varten. Tulossa on myös Ruotsin mestarin AIK:n kohtaaminen Seinäjoen Komia-turnauksessa helmikuun puolivälissä.
– Tuleva ohjelmamme on kaikin puolin erittäin mielenkiintoinen, eli kevättä pitkin joukkue pysyy varmasti motivoituneena. Paljon on tietenkin vielä tekemistä, mutta nykyiseen menoon olen tyytyväinen.

HJK:n seuraava peli: 

Liigacup 6.2. klo 14.00 HJK-MIFK Talin jalkapallohalli