Muurinen tyytyväinen arvontatulokseen

Arvontatuloksen selvittyä maanantaina iltapäivästä HJK:n leirissä oltiin tyytyväisiä. Viimeisellä arvalla vaihtoehtoina olivat norjalainen suurseura Rosenborg ja liettualainen FK Ekranas. Vastustajaksi tuli Ekranas.
– Lopputulokseen voi olla tyytyväinen, Antti Muurinen sanoo.
– Baltialainen pelityyli on tullut meille tutuksi viime kaudella, sekä jo tämän kauden alun CIS-turnauksessa. Uskon, että tämä vastustaja sopii meille hyvin.
HJK saa tilaisuuden myös maksaa liettualaisille kalavelkoja, sillä viime kaudella Europa Leaguessa tappio tuli juuri liettualaiselle Vetralle.
Liettuaan on myös helppo matkustaa, mikä antaa paremmat lähtökohdat valmistautumiselle.
– Viime vuonna matkustus sinne meni sulavasti, joten sen asian kanssa ei tarvitse erityisesti painia.
Muurinen uskoo, että pelaamalla omalla tasollaan, HJK:lla on erinomaiset mahdollisuudet jatkoon.
– Otteluparista tulee varmasti tasainen. Ekranas on omassa sarjassaan tällä hetkellä toisena yhden ottelun vähemmän pelanneena, eli kyseessä on kärkijoukkue. Lisäksi joukkue on historiallisesti melko nuori. Heillä on varmasti paljon näytettävää eurooppalaisissa seurajoukkuekilpailuissa.