Nro 4 jatkaa!

Markus Halsti nähdään Klubin paidassa myös ensi kaudella.

Markus Halsti - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

HJK ja Markus Halsti, 36, ovat sopineet jatkosta kaudelle 2021. Halsti liittyi Klubiin viime elokuussa, pelasi kuudessa ottelussa ja teki yhden maalin.

– Hienoa, että saimme jatkettua pelaajasopimuksen tulevalle kaudelle rutinoituneen ja johtajuutta uhkuvan ammattilaisen kanssa. Make hyppäsi mukaan loppukaudesta  ja esiintyi nousujohteisesti ja oli tärkeä lisä joukkueen kokonaisuuteen. Tämän pohjalta on hyvä jatkaa tulevalle kaudelle, kertoo HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula.

– Todella hyvillä fiiliksillä tällä ja erittäin iloinen, että pääsen kantamaan Klubin #4 paitaa myös ensi kaudella, toteaa Halsti.

– Ensi kausi tulee lähtökohtaisesti olemaan viimeinen kauteni jalkapallokentillä, mikä motivoi minua entistä enemmän antamaan kaikkeni, jotta ensi syksynä pääsisimme yhdessä nauttimaan europelien tuoksusta sekä päättämään kauden jälleen menestyksekkäästi liigakentillä.

Markus Halstin pelaajaura alkoi FC Viikingeissä. Sen jälkeen hän on edustanut HJK:ta kahdesti, pelannut Ruotsissa GAIS:ssa ja Malmö FF:ssä, Yhdysvalloissa DC Unitedissa ja Tanskassa FC Midtjyllandissa ja Esbjergissä. Miesten maajoukkueessa Halsti on pelannut 35 ottelua.

– Kulunut kausi jäi etenkin omalta osin kesken, koska olin vasta päässyt vauhtiin erittäin vaikean ulkomailla vietetyn alkuvuoden jälkeen, joten en malta odottaa että pääsen jälleen pukemaan Klubin paidan päälle ja treenaamaan, kun tammikuu koittaa, päättää Halsti.

Lue lisää: Halsti Klubiin! »