Nuoret klubilaiset mukana liigajoukkueen harjoituksissa

Liigajoukkueen harjoitusrinki on perinteiseen tapaan joulu-tammikuussa laaja, ja mukaan on otettu paljon omia lahjakkuuksia tutustumaan edustusjoukkueen menoon. Nuorten ryhmään kuuluvat muun muassa Kastriot Kastrati (-93), Nikolai Alho (-93) Santeri Ahola (-92) ja Marko Koskinen (-91). 
– Heistä esimerkiksi Nikolai Alho on jo periaatteessa tehnyt debyytin miesten joukkueen kokoonpanossa. Hän oli viime kaudella mukana Espoossa Suomen Cupin ottelussa. Nikolai on nopea ja taitava hyökkääjä, jolla on hyvät mahdollisuudet jo tulevalla kaudella taistella peliajasta edustusjoukkueessa, kertoo HJK:n kakkosvalmentaja Juho Rantala.
– Kastriot Kastrati puolestaan on pelitaitava ja oikealla tavalla röyhkeä hyökkäävä keskikenttä. Hyvä pelimies. Santtu Aholan pelipaikka on alempi keskikenttä ja Marko Koskinen puolestaan toppari. He molemmat ovat taitavia ja hyviä syöttelijöitä. Koskinen on lisäksi koonsa puolesta vahva ilmassa.
Rantalan mukaan nuorten pelaajien ryhmälle halutaan antaa mahdollisimman hyvää kokemusta miesten joukkueen vauhdista, mutta maltillisesti.
– Meillä on myös esimerkiksi 94-syntyneitä mukana harjoitusringissä, mutta ideana on, että kaikki eivät välttämättä ole samalla kertaa mukana. Tärkeintä on pitää nuorilla mieli virkeänä, niin ettei treenejä liigassa tule liikaa.
Nuoret ovat mukana joulukuun ajan. Tammikuusta eteenpäin tilannetta katsotaan uudelleen, kun treenirinkiin liittyy varsinaisia liigapelaajia.