Otteluennakko: Hallitsevan mestarin vieraaksi saarelle
Tämä on joukkueille jo kauden toinen kohtaaminen. Noin kuukausi sitten joukkueet iskivät yhteen Suomen Cupin neljännesvälierissä ja HJK kuittasi jatkopaikan tuloksella 3-0. Numerot kuvastavat ottelutapahtumia mainiosti, sillä sinivalkoiset olivat läpi pelin askeleen kotijoukkuetta edellä.
IFK Mariehamn on ollut viime vuosina Klubille mieluisa vastustaja Veikkausliigassa. Kymmenestä edellisestä kohtaamisesta peräti kahdeksan on päättynyt helsinkiläisten voittoon, minkä lisäksi tasatulokseen on päädytty kahdesti. IFK:n edellinen voitto HJK:sta Veikkausliigassa on peräti lähes viiden vuoden takaa. Viime kauden kolmesta kohtaamisesta Veikkausliigassa Klubi kuittasi yhden voiton ja kahdessa jälkimmäisessä kamppailussa päädyttiin pistejakoon.
IFK vaikeuksien kautta voittoon kauden avauksessa
IFK Mariehamn aloitti mestaruuden puolustamisen voitokkaasti, kun joukkue ensimmäisestä ottelustaan voiton JJK:sta lukemin 5-2. Sarjanousija JJK johti ottelua vajaan kymmenen minuutin jälkeen jo kahdella maalilla, mutta tämän jälkeen hallitseva mestari laittoi isomman vaihteen silmään ja liiti lopulta selvään voittoon.
IFK nappasi viime vuonna mestaruuden, vaikka viimeisteli 33 ottelussa vain 40 maalia. Kauden avaus olikin lähes päinvastainen joukkueen viime kauden otteisiin nähden. Joukkue päästi viime kaudella vain 25 maalia ja raapi isoja voittoja pääosin erittäin tiiviin alakerran myötä.
Joukkueen tärkein osa-alue pysyikin pääosin muuttumattomana loistavan sesongin päätteeksi, vaikkakin ykkösmaalivahdin viittaa kantanut Walter Viitala lähti uusien haasteiden perään Tanskaan. Maarianhaminalaiset hankkivat tilalle Viron maajoukkuevahti Andreas Vaiklan, joka saapui ruotsalaisesta IFK Norrköpingistä. Kristian Kojolan ja Jani Lyyskin muodostaman sarjan parhaimpiin kuuluvan toppariparin varaan IFK saa jälleen muodostettua kivikovan puolustuksen.
Mariehamnin pahimmat menetykset kohdistuivatkin hyökkäyspäähän. Joukkueen 40 maalista lähes puolet viimeistelleet Dever Orgill ja Diego Assis vaihtoivat maisemaa kauden päätteeksi, mikä tekee luonnollisesti ison loven hallitsevan mestarin hyökkäyspäähän. IFK vahvisti hyökkäyskalustoaan viime vuodet Yhdysvalloissa pelanneella Lucky Mkosanalla sekä Ruotsin nuorten maajoukkueissa esiintyneellä Robbin Sellinillä. Kaksikosta molemmat onnistuivat maalinteossa heti JJK:ta vastaan, minkä lisäksi Sellin alusti joukkueensa viimeisen osuman. Täytettävänä on kuitenkin todella suuret saappaat, joten vain aika näyttää miten kaksikko pystyy ne täyttämään. Myös Brian Span aloitti kauden erinomaisesti. Amerikkalainen viimeisteli JJK:ta yhden osuman sekä antoi ratkaisevan syötön peräti kolmeen osumaan. Viime kaudella Span saalisti 31 ottelussa kaksi täysosumaa sekä neljä maaliin johtanutta syöttöä.
HJK hakee kuudetta peräkkäistä voittoa
HJK:n kausi on alkanut mainiosti, sillä kahdesta ottelusta on irronnut yhtä monta voittoa VPS:n ja KuPS:n kaaduttua yhteismaalein 7-0. Kaikki pelit mukaan laskettuna Klubille on kertynyt jo viisi peräkkäistä voittoa eikä sinivalkoisten maaliin ole tehty näissä kamppailussa ainuttakaan osumaa.
Kuten nollaputki osoittaa, niin HJK:n kausi on käynnistynyt varsinkin puolustuksen kannalta vakuuttavasti. Faith Friday Obilorin ja Hannu Patrosen muodostamasta linjasta ei ole löytynyt reikiä, vaan Thomas Dähne on selvinnyt joukkueen maalilla vähäisillä torjuntamäärillä. Tästä kuuluu iso kiitos myös mainiosti toimineelle keskikentälle, jossa varsinkin Mosa ja Atom ovat raataneet valtavasti illasta toiseen.
Myös hyökkäyspään pelurit ovat saaneet onnistumisia heti kauden alussa. Atom, Alfredo Morelos sekä Akseli Pelvas ovat kukin viimeistelleet kaksi täysosumaa mieheen.
Maarianhamina on ollut HJK:lle historian saatossa ainakin pisteiden valossa mukava paikka vierailla. Joukkueet ovat kohdanneet Veikkausliigan merkeissä Wiklöf Holding Arenalla 13 kertaa ja Klubi on jäänyt pisteittä vain kahdesti: kausilla 2011 ja 2012. Seitsemän kertaa kolme pistettä on lähtenyt kotimatkalle Helsinkiin ja pistejakoon on päädytty neljästi.
HJK:sta Maarianhaminaan matkustivat Hannu Patronen, Juha Pirinen, Mosa, Rafinha, Demba Savage, Atom, Alfredo Morelos, Sebastian Dahlström, Ville Jalasto, Aapo Halme, Ousman Jallow, Vincent, Thomas Dähne, Anthony Annan, Markus Uusitalo, Akseli Pelvas, Faith Obilor ja Evans Mensah.