Otteluennakko: HJK – FC Barcelona



On aina suuri hetki, kun kotimaissaan mestaruuden 26 ja 22 kertaa voittaneet joukkueet kohtaavat. Vielä suuremmaksi ilta muodostuu, kun 40 000 ihmistä täyttää Olympiastadionin HJK:n ja FC Barcelonan kohdatessa ensimmäistä kertaa seurojen historiassa. Katalaanijätti saapuu Suomeen perjantai-iltana ja lauantaina Klubi pääsee ottamaan mittaa Euroopan kirkkaimpaan huippuun kuuluvista pelimiehistä. HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo kertoi perjantain mediatilaisuudessa joukkueen odottavan ottelua vesi kielellä peliruuhkasta huolimatta.

– Meillä on paljon pelejä alla ja muutamilla pelaajilla on ollut pieniä kolhujakin, mutta kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoisesti pois pelistä. Päinvastoin, he tekivät selväksi ennen viimeistelyharjoituksia olevansa käytettävissä huomenna. Vaikka jotkut ovatkin väsyneitä, pelaajien näki että he haluavat pitää väsymyksen poissa kehonkielestään ja haluavat huomenna pelaamaan. Kaikki kertoi, että huomista peliä odotetaan erittäin paljon.

Energialle löytyy käyttöä huomenna. Uuden valmentajan johdolla kauteen valmistautuva Barcelona on ehdottomasti yksi maailman parhaista seurajoukkueista, mutta edelliskausi päättyi lievään pettymykseen. Mestaruus meni Barcelonalta sivu suun viimeisellä kierroksella ja Mestarien liigassa tie nousi vastaan puolivälierissä. Nyt katalaaneilla onkin näytön paikka. Entinen tähtipelaaja Luis Enrique on ottanut vetovastuun valmennuksessa ja täsmähankinnat avainpaikoille ovat tehneet ryhmästä entistä vahvemman. Lehkosuo korostaakin, että Barcelonan kuviot ovat uudistuneet ja HJK:n täytyy keskittyä omaan peliinsä saadakseen parhaansa irti lauantaina.

– Varmasti Barcelona kokeilee vielä erilaisia asioita ja heidän ratkaisujaan on vaikeaa ennustaa tarkasti. Meidän täytyy vain keskittyä omaan tekemiseemme. Joukkueemme muoto on totutunlainen. Riippuu vastustajan huomisesta kovuudesta kuinka syvällä omalla alueellamme joudumme puolustamaan ja iskemmekö enimmäkseen vastahyökkäyksillä. Haluamme myös pitää palloa ja rakentaa pidempiä hyökkäyksiä, ja päästä sitä kautta peliin mukaan. Vastustaja yrittää sitä varmasti estää, joten meidän täytyy olla pelirohkeita.

Tiukkaan paikkaan joutuu ainakin Klubin puolustus. Barcelona iski Espanjan pääsarjassa viime kaudella pelaamassaan 38 ottelussa yhteensä huikeat 100 maalia. Joukkueen omaleimainen, hurjaan syöttörumbaan perustuva pelityyli pakottaa vastustajan kuin vastustajan liikkeeseen, ja tarvitaan tarkkaa ja tiivistä puolustuspelaamista salamannopeiden hyökkääjien taltuttamiseen. Joukkueen kapteenistoon kuuluvat Valtteri Moren ja Sebastian Sorsa odottavat innolla taitojensa mittaamista.

– Siellä on tietenkin ihan maailmanluokan pelaajia. Kiva tilaisuus päästä pelaamaan heitä vastaan, totesi Moren.

– On se varmaan hienoin mahdollinen harjoitusottelu, paljoa enempää ei seuratasolla voi vaatia. Olympiastadion, täydet katsomot… mahtava juttu. Kaikki ovat innoissaan. Jotkut pääsevät pelaamaan omia idoleitaankin vastaan, pohdiskeli Sorsa.

Klubi on viime viikot pelannut hurjalla tahdilla otteluita niin Mestarien liigan karsinnoissa kuin Veikkausliigassakin. Uudet haasteet antavat joukkueelle kuitenkin lisää virtaa ja puolustuksen tukipilarit tuntevat keinot Barcelonan pysäyttämiseen; omaan tekemiseen täytyy luottaa.

– Puolustetaan hyvin ja yritetään pitää pallo hallussa mahdollisimman paljon. Mielestäni tämä on sellainen ottelu, jossa kannattaa näyttää omaa osaamistaan ja nauttia hetkistä kentällä. Ainutlaatuinen tilaisuus, ei ole mieltä stressata vaan pitää antaa mennä vaan täysillä ja pitää hauskaa, suunniteli Moren.

– Varmaan itse odotan sitä että tulee aika kiire. Pitää saada hyvä fiilis joukkueeseen ja pelata rohkeasti. Tosi nastaahan tämä on. Tässä on takana rankka reissu Kyprokselle, mutta tänään oli jo treeneissä yllättävänkin kova meininki. Kyllä se kipinä löytyy, tosi siistiä päästä pelaamaan, iloitsi Sorsa.

HJK – FC Barcelona lauantaina Olympiastadionilla kello 17.00 alkaen. Lisäohjeet otteluun tulijoille TÄÄLTÄ.