Otteluennakko: HJK-FF Jaro 3.5.
Molemmat joukkueet pelasivat myös viime keskiviikkona, jolloin molempien
pistepussi myös karttui kolmella pisteellä. Klubi kaatoi
kotonaan Demba Savagen loppuhetken maalilla KTP:n 1-0 ja Jaro puolestaan kukisti
Pietarsaaressa toisen sarjanousijan, Ilveksen, 3-1. Klubi on ollut
viime vuosina Jarolle ylitsepääsemätön
vastustaja. Edellisen kerran pietarsaarelaiset ovat juhlineet
Veikkausliigassa kolmea pistettä Klubin kustannuksella vuonna
2011 ja vierasvoitosta on ehtinyt kulua vielä kolme vuotta
sitäkin pitempään. Viime kauden kolmesta kohtaamisesta
Klubi nappasi täydet yhdeksän pistettä kaatamalla
Jaron kertaalleen kotona ja kaksi kertaa vieraissa.
– Jaron pelaajisto on muuttunut jonkin
verran viime kaudesta, pelitapa puolestaan on hyvinkin samanlainen.
Keskikentällä pelaajat vaihtavat paljon paikkoja, luovat
ylivoimatilanteita ja käyttävät lyhytsyöttöpeliä
koko ajan. Pallonmenetyksen jälkeen alkaa nopea tilanneprässi,
mikä on ollut tyypillistä Eremenkon (Alexei) joukkueille,
kertoo HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo sunnuntaisesta
vastustajasta.
Keskiviikon ottelussa KTP:tä
vastaan HJK onnistui pitämään maalinsa puhtaana
ensimmäisen kerran tämän kauden aikana. Puolustus
toimi koko ottelun läpi hyvin, eikä vierailija päässyt
juurikaan maalintekotilanteisiin. Lehkosuo olikin tyytyväinen
joukkueensa puolustamiseen.
– Paransimme puolustamistamme
HIFK-pelistä KTP-peliin todella paljon. Varsinkin syvällä
omalla puoliskollamme puolustaminen parani reilusti. Hyvää
puolustamista pitää jatkaa ja parantaa vielä lisää,
Lehkosuo miettii.
Hyökkäyspelaamisessa Klubi ei
ole vielä saanut ketsuppipullon korkkia täysillä auki.
Kauden neljässä ensimmäisessä maalissa on
syntynyt yhteensä kuusi maalia, joista kolme iskettiin RoPSin
verkkoon kauden avausottelussa. Tämän jälkeen HJK on
tehnyt yhden maalin jokaisessa pelaamassaan ottelussa (FC Lahti, HIFK
ja KTP).
– Hyökkäysvaiheessa pallottomien pelaajien sijoittumiseen ja liikkumiseen kentällä on kiinnitetty huomiota KTP-pelin jälkeen. Pyrkimyksenä on saada vaarallisuutta hyökkäyksiimme ja enemmän viimeistelytilanteita hyville maalintekosektoreille, Lehkosuo päättää.
Klubi saa sunnuntaiseen otteluunsa
vihdoin mukaan myös kapteeninsa, kun Markus Heikkinen nähdään
kokoonpanossa ensimmäisen kerran tällä kaudella.
Nikolai Alho on pikkuhiljaa kunnossa, mutta poissa vielä
Jaro-ottelusta. Ousman Jallow loukkasi reitensä KTP-pelissä
ja on sivussa pari viikkoa. Roni Peiponen loukkasi itseään
nuorten maajoukkueottelussa ja on sivussa sunnuntain ottelusta.
Peiposen odotetaan palaavan harjoitusvahvuuteen jo alkuviikosta.
HJK-FF Jaro sunnuntaina 3.5. kello
16.00 Sonera Stadiumilla. Osta lippu ennakkoon täältä! Mikäli et pääse paikan
päälle, ottelun voi katsoa suorana lähetyksenä HJK TV:stä.