Otteluennakko: HJK valmiina takaa-ajoon Olimpija Ljubljanaa vastaan

Eurooppa liigan kolmannen karsintakierroksen toisen osaottelun lähtökohdat ovat selkeät. HJK:n on tehtävä maaleja, sillä Olimpija kuittasi ensimmäisestä osasta voiton lukemin 0-3. Klubi on valmis taistelemaan jatkopaikasta.

HJK aloitti viime viikolla pelatun avausosan terävästi ja Evans Mensah’lla oli saumat viedä Klubi jopa johtoon, mutta kotijoukkue sai hiljalleen paremmin otetta. Abass Issah vei Olimpijan lopulta johtoon avauspuoliajan lopulla ja sama mies viimeisteli joukkueensa kolmannen osuman toisella puoliajalla. Kotijoukkueen toisesta maalista vastasi pilkulta onnistunut Rok Kronaveter.

Klubilla oli haasteita varsinkin Olimpijan prässin kanssa, mikä korostui avauspuoliajan edetessä. Helsinkiläisillä oli ongelmia saada peliä avatuksi vastustajan prässätessä ylhäältä, mikä vaikutti samalla myös Klubin hyökkäyspeliin. Olimpija viimeisteli myös kylmänviileästi paikoistaan, missä vastaavasti HJK:lla jäi parannettavaa. Klubikin pystyi luomaan erittäin hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ollut torstaina aivan terävimmillään.

Olimpija oli parhaimmillaan avauspuoliajan lopussa sekä heti tauon jälkeen, joiden aikana se viimeistelikin kaikki osumansa. Toisen puolikkaan vanhetessa Klubikin sai peliään paremmin uomiinsa, mitä vauhditti myös Matic Črnicin saama ulosajo kymmenisen minuuttia ennen loppua. Todellisia huippupaikkoja ei kuitenkaan syntynyt, vaan kuparisen rikkoutuminen jäi odottamaan kotipeliin.

Kuun alussa Klubiin liittynyt Jordan teki debyyttinsä vierasottelussa, kun hänet vaihdettiin viimeiseksi puoleksi tunniksi kentälle Sebastian Dahlströmin tilalle. Jordan toikin heti piristystä varsinkin vieraiden pallolliseen peliin.

HJK on päässyt valmistautumaan toiseen osaotteluun poikkeuksellisen hyvin, sillä joukkue ei pelannut viikonloppuna Veikkausliigassa. Uusia loukkaantumisia ei ole tullut, mutta Mosa ja Hannu Patronen ovat pelikiellossa varoitustilin täyttymisen myötä.

Klubi on pelannut 2010-luvulla eurokarsinnoissa 23 kotiottelua, joista kymmenen on päättynyt helsinkiläisten juhliin. Seitsemän peliä on päättynyt tasan, kun taas Klubi on hävinnyt kuudesti. Viimeisen viiden vuoden aikana kotitappioita on kertynyt vain kaksi.

Olimpija vastaavasti urakoi myös viikonloppuna, kun se kohtasi sunnuntaina sarjapelissä Triglavin. Sarjajumbosta ei ollut Ljubljanalle vastusta, vaan se kuittasi voiton lukemin 4-0. Olimpija kierrätti jonkin verran kokoonpanoaan, sillä avauksessa oli yhteensä seitsemän samaa pelaajaa kuin torstaina Klubia vastaan. Neljän ottelun jälkeen Ljubljanalla on kasassa viisi pistettä, mikä oikeuttaa viidenteen sijaan kymmenen joukkueen sarjassa. Europelit mukaan luettuna tappiottomia pelejä on kertynyt putkeen jo kuusi, joista voittoja on puolet.

Ljubljana osoitti avauskohtaamisessa erityisesti vaarallisuutensa hyökkäyspäässä. Joukkuee puolustuksesta avautui maalipaikkoja HJK:llekin, mutta slovenialaiset vyöryttivät useita vaarallisia hyökkäyksiä Klubin päätyyn, mutta maalikehikko sekä isoja torjuntoja ottanut Maksim Rudakov pitivät numerot aisoissa.

Matic Črnic oli erinomainen vasemmalla laidallaan, missä hän sai mainiota tukea hyökkäyksiä laitapuolustajan tontilta tukeneelta Dino Štigleciltä. Črnic on kuitenkin toisesta kohtaamisesta sivussa avausosan ulosajon myötä. Suurimman osan hyökkäyksistään Olimpija vyörytti kuitenkin oikealta laidalta Daniel Avramovskin voimin.

Lisäksi Olimpija näytti osaamisensa palloralleissa, sillä joukkue pystyi pitäämään toisinaan palloa todella pitkiä ajanjaksoja. Abass Issah antoi myös viitteitä slovenialaisten viimeistelutaidosta, mutta joukkueelta löytyy penkiltä lisää maalintekovoimaa muun muassa Kingsley Boatengin muodossa. Vaikka HJK:n on onnistuttava torstain vähintään kolmesti maalinteossa, niin puolustamista ei saa kuitenkaan unohtaa. Olimpija osoitti rokottavansa virheistä ja paikoista tehokkaasti, ja jo yksi vierasmaali voisi koitua todella kalliiksi.

Olimpija Ljubljanan saldo europelien vieraskohtaamisista ei ole järisyttävä. Joukkue on kohdannut 2010-luvulla 11 joukkuetta vieraskentällä ja näistä slovenialaiset ovat voittaneet kaksi, kun taas tasapelejä on kertynyt neljä ja tappioita viisi. Maaliero on vastustajien hyväksi 10-14. Olimpijan voitot ovat irronneet luxemburgilaisesta Jeunesse Eschistä sekä slovakialaisesta Trencinistä.

Lähtökohdat torstain kamppailuun ovat selkeät: HJK:n on onnistuttava maalinteossa vähintään kolmesti. Kolmekaan maalia ei välttämättä riitä, mikäli Olimpija onnistuu maalinteossa. Jos vierailijat iskevät edes yhden osuman torstaina, niin Klubin on vierasmaalisäännön myötä tällöin tehtävä vähintään viisi maalia.

Otteluparin voittaja etenee Eurooppa liigan play off -kierrokselle, jonka voittaja pääsee lohkovaiheeseen. Häviäjän eurotaival vastaavasti tulee tämän kauden osalta päätökseen. Karsintojen viimeisen play off -kierroksen vastustaja on slovakialainen Spartak Trnava, joka hävisi tiistain Mestarien liigan karsintaottelussa serbialaiselle Belgradin Punaiselle Tähdelle 1-2.

 

HJK Helsinki vs Olimpija Ljubljana
To 16.8.2018 klo 19.00
Telia 5G Arena, Urheilukatu 5

Liput alkaen 10/5 € Tikestistä »