Otteluennakko: Kauden kolmannessa Stadin Derbyssä on isot panokset


 

Kuntopuntari
 
HJK V V V H V
HIFK T H V H V
Ottelut Veikkausliigassa
Voitot 2
Tasapelit 5
Tappiot 1
Yhteensä 8
Tehdyt maalit
HJK 8
HIFK 6
Yhteensä 14
Edellinen ottelu
31.7.2017 HJK – HIFK 2-0
ISTV
Ruutu

HJK lähtee tiistain kamppailuun kolmen ottelun voittoputkessa. Klubi haki perjantaina voiton Vaasasta, kun VPS kaatui lukemin 3-0. Ottelun ratkaisuksi muodostui avauspuoliaika, jonka aikana HJK teki kaikki maalinsa.

Perjantain ottelua edelsi lähes kahden viikon mittainen maajoukkuetauko. HJK:lla on edessään tiukka rutistus, kun tällä viikolla on edessä kaksi ottelua, jonka jälkeen joukkue saa valmistautua ensi viikon lauantaina pelattavaan Suomen Cupin loppuotteluun. Nyt Klubille kertyy kahdeksan päivän sisään peräti kolme ottelua, joten erityisesti avainpelaajien rasitus tulee olemaan kovaa.

HJK:n terveystilanne on kuitenkin varsin hyvä. Atom palasi Vaasassa tositoimiin 78 päivän tauon jälkeen, kun japanilainen vaihdettiin Demba Savagen tilalle toisella puoliajalla. Myös Rasmus Schüller pelasi perjantaina ensiminuuttinsa Klubissa lähes kahden vuoden tauon jälkeen.

Filip Valenčič palaa tiistaina HJK:n kokoonpanoon, sillä slovenialainen oli VPS:aa vastaan pelikiellossa korttitilin täyttymisen myötä. Sen sijaan Vaasassa punaisen kortin saanut Thomas Dähne on tiistaina pelikiellon myötä sivussa. Loukkaantumisten takia derby jää väliin Mosalta ja Roni Peiposelta.

Perjantaisen voiton myötä HJK:n asema sarjataulukon piikkipaikalla vahvistui. Nyt eroa Ilvekseen on 13 pistettä, kun kautta on jäljellä kahdeksan ottelua. Tamperelaiset ovat tosin pelanneet ottelun Klubia enemmän.

HIFK:lla edessä jännittävä loppukausi

HIFK:lle kaudesta on muodostunut jälleen haasteellinen. Joukkue on jämähtänyt sarjataulukon häntäpäähän ja on tällä hetkellä karsijan paikalla. Eroa viimeiseen sijaan on vain kolme pistettä. HIFK ja JJK kohtaavatkin perjantaina äärimmäisen tärkeässä ottelussa.

Helsinkiläisillä on jo yhdeksän pistettä matkaa kymmenenteen sijaan, mutta PS Kemillä on yksi ottelu enemmän pelattuna. HIFK:lla on vielä kahdeksan ottelua jäljellä, joten joukkue tarvitsee ehdottomasti voittoja.

HIFK lähtee tiistain otteluun allaan maaliton tasapeli IFK Mariehamnia vastaan. Helsinkiläisten kurssi on ollut viimeisissä otteluissa asteen ylöspäin: edellisestä viidestä pelistään joukkue on raapinut seitsemän pistettä. Tätä edeltävästä kymmenen ottelun sarjasta pisteistä kertyi vain viisi.

HIFK:n suurimmaksi haasteeksi on muodostunut maalinteko. Punapaidat ovat sarjan vähiten maaleja tehnyt joukkue, sillä vastustajan maaliverkko on heilunut vain 23 kertaa. HIFK on laukonut VPS:n jälkeen toiseksi vähiten, minkä lisäksi joukkueen laukaisutehokkuus on toiseksi heikoin.

Kolme pointtia ottelusta

Derbyt usein tasaisia vääntöjä

Tiistaina pelataan kauden kolmas Stadin derby. Joukkueiden avauskohtaaminen toukokuussa päättyi maalittomaan tasapeliin, mutta Klubi kuittasi heinäkuun lopulla voiton maalein 2-0. Sinivalkoisten maaleista vastasivat Hannu Patronen sekä Filip Valenčič. HJK ja HIFK ovat mitelleet paremmuudestaan Veikkausliigassa viimeisen kolmen kauden aikana kahdeksan kertaa. HJK on päässyt juhlimaan voittoa kahdesti, kun taas HIFK vei nimiinsä viime kauden viimeisen kohtaamisen. Tasapeliin on päädytty peräti viisi kertaa. Maaliero on HJK:n eduksi 8-6.

HIFK:lla haasteita vierasotteluissa

Stadin derbyissä kotiedun merkitys on pienempi, koska paikalla on runsaasti molempien joukkueiden kannattajia ja molemmat seurat pelaavat kotiottelunsa samalla stadionilla. HIFK on kuitenkin tiistaina vierasjoukkueen asemassa ja Tähtirinnoilla on ollut kuluvalla kaudella suuria haasteita vierasotteluiden suhteen. HIFK on voittanut 12 matkapelistään vain yhden ja nyt alla on seitsemän voitottoman vierasottelun putki.. Joukkue on tosin tehnyt vieraspeleissään 16 maalia, kun taas 13 kotipelissä täysosumia on syntynyt vain seitsemän.

Klubin puolustus kovassa vedossa

HJK:n puolustus on ollut koko kauden kovassa iskussa. Klubin verkkoon on tehty 25 ottelussa vain kymmenen osumaa, joista ainoastaan kolme on tullut kotikentällä. Sinivalkoisten takalinja on ollut erityisen kovassa liidossa viimeisissä otteluissa. HJK on päästänyt edellisessä seitsemässä ottelussaan vain yhden maalin, kun RoPS onnistui maalinteossa ja ryöstämään pisteet Helsingistä. Nyt Klubilla on käynnissä 292 minuutin nollaputki.

Seuraa heitä

Faith Friday Obilor, HJK

Kauden tärkeimmät ottelut ovat käsillä ja Obilor on noussut tärkeäksi palaseksi Klubin takalinjoja. Atleettinen toppari on pelannut viidessä ottelussa putkeen täydet minuutit ja joukkueen verkkoon on tehty tässä ajassa vain yksi maali. 26-vuotias Obilor on fyysisissä kamppailuissa kuin kotonaan, ja sellainen on varmasti luvassa tiistainakin. HIFK:lla on ollut haasteita hyökkäyspelaamisen suhteen, muta joukkueen kokeneet hyökkääjät pystyvät rokottamaan virheistä armotta.

Pekka Sihvola, HIFK

HIFK tarvitsee kauden lopuista otteluistaan useamman voiton, jotta joukkue ei ajautuisi suoran putoajan paikalle. Voitot taas edellyttävät maaleja, mitkä ovat olleet HIFK:n osalta tiukassa. Loppukauden osalta katseet kiinnittyykin erityisesti joukkueen hyökkäyskalustoon. Antti Muurisella on käytössään kokeneita pelureita, joilla olisi nyt mahdollisuus ottaa joukkue harteilleen. Yksi heistä on Pekka Sihvola, joka on seitsemän täysosuman myötä HIFK:n sisäisen maalipörssin kärjessä. 33-vuotias hyökkääjä on ollut viimeaikoina mainiossa iskussa, sillä Sihvola on tehnyt kolmessa edellisessä ottelussaan kaksi maalia.

HJK – HIFK

Ti 12.9.2017 klo 18.30
Telia 5G Areena

 

 

Katso ottelu suorana lähetyksenä: ISTV ja Ruutu+