Otteluennakko: Lauantaina Vaasaan Vepsun kaatoon



Kuntopuntari

VPS T T V H H
HJK T V T V V

HJK lähtee matkaan niskassaan katkera tasapeli. Joukkueen edellinen ottelu päättyi tasapeliin, kun Inter onnistui tasoituksessa lisäajan lopulla. Ottelua haittasi lievästi sanottuna haasteelliset sääolot. Töölön taivaalta kun tuli ottelun aikana reilusti lunta, minkä lisäksi tuuli oli armoton. Tämä näkyi myös kentällä, sillä lyhytsyöttöpelin pelaaminen oli ajoittain lähes mahdotonta.

Vaasassa ei sentään pitäisi sataa lunta. Säätiedotuksissa on lupailtu lauantaille varsin hyvää säätä jalkapalloa ajatellen, kun ennustukset näyttävät aurinkoista muutaman asteen keliä.

Klubi lähtee Vaasaan sarjataulukon piikkipaikalta, kun joukkue on saalistanut viidestä ottelusta 11 pistettä kolmen voiton ja kahden tasapelin myötä.

Kokonaisuudessaan joukkueen alkukausi on ollut erinomainen ja pelin eri osa-alueet ovat toimineet hyvin heti ensimmäisestä ottelusta lähtien. Hyökkäyksen ruuti on ollut Alfredo Moreloksen johdolla kuivaa ja Klubi on viimeistellyt eniten maaleja, kun vastustajan maaliverkko on heilunut peräti 14 kertaa. Kolumbialaishyökkääjä on neljällä maalillaan maalipörssin jaetulla kärkisijalla.

Puolustus on myös suoriutunut alkukaudesta mainiosti. HJK:n verkkoon on tehty vain kolme osumaa, vaikkakin ne ovat tulleet juuri kolmessa edellisessä ottelussa. Kaikki ottelut Klubin maalilla torjunut Thomas Dähne on päässyt tolppien välissä suhteellisen helpolla, sillä vastustajat ovat saaneet viidessä ensimmäisessä ottelussa yhteensä vain kymmenen laukausta HJK:n maalia kohti. Tästä kuuluukin iso kiitos mainiosti toimineille puolustuslinjalle ja keskikentälle.

VPS:n vuoristoratamainen alkukausi

VPS:n alkukausi on ollut vaihteleva. Vaasalaisten sesonki alkoi murskatappiolla Klubille, kun helsinkiläiset kuittasivat kotivoiton peräti numeroin 5-0. Seuraavassa ottelussaan Vepsu kärsi tappion SJK:lle, mutta nyt joukkue on raapinut pisteitä kolmesta peräkkäisestä ottelusta.

Vepsu onkin osoittanut viimeisissä otteluissaan luonnetta. Ensin joukkue nousi Rovaniemessä toisella puoliajalla maalin tappioasemasta voittoon. Edellisessä kahdessa ottelussa, KuPS:aa ja IFK Mariehamnia vastaan, Vepsu nousi tappioasemasta tasoihin. Näin ollen joukkueella on viiden ottelun jälkeen kasassa yhtä monta pistettä, millä irtoaa sarjataulukon kahdeksas sija.

Vaasa on ollut viime aikoina HJK:lle haastava paikka vierailla, sillä edellisestä viidestä vierasottelusta Vepsua vastaan Klubi on voittanut vain yhden. VPS on kuitannut niin ikään kertaalleen kolme pistettä ja peräti kolmesti on päädytty pistejakoon. Klubin kaataminen kotikentällä ei kuitenkaan ole ollut jokapäiväistä puuhaa vaasalaisille. Edellisestä 13 kotiottelusta HJK:ta vastaan VPS on voittanut vain kaksi, kun taas täysi pistepotti on matkannut Helsinkiin kuudesti.

Kolme pointtia lauantain ottelusta

Vuotava puolustus kohtaa kuumimman hyökkäyksen

Vepsulla on ollut alkukaudella ongelmia puolustuksen suhteen. Joukkue ei ole onnistunut pitämään omaa maaliaan puhtaana vielä kertaakaan viidessä ottelussa. HJK on vastaavasti onnistunut maalinteossa jokaisessa ottelussaan. Elisa Stadionilla kohtaakin sarjan ääripäät. HJK on eniten maaleja tehnyt joukkue, kun taas Vepsu on päästänyt toistaiseksi eniten maaleja.

Morelos tähyilee maalipörssin piikkipaikalle

Alfredo Morelos on jäänyt tällä kaudella ilman täysosumaa vain IFK Mariehamnia vastaan, mutta kolumbialainen aloitti tämän ottelun vaihtopenkiltä ja tuli kentälle vasta puolisen tuntia ennen loppua. Morelos onkin onnistunut maalinteossa kaikissa neljässä ottelussaan, joissa hän on ollut aloituskokoonpanossa. 20-vuotias hyökkääjä tähyilee maalipörssin yksinäistä piikkipaikkaa, sillä nuorukainen on nyt jaetulla kärkisijalla neljän täysosuman myötä.

Pysyykö HJK:n maali puhtaana?

Klubi piti harjoitusottelut, Suomen Cupin ratkaisupelit ja Veikkausliigan ensimmäiset kierrokset mukaan lukien maalinsa puhtaana peräti yli 500 minuuttia putkeen. Viimeisessä kolmessa ottelussa joukkueen verkkoon on kuitenkin tehty maali. Näistä otteluista kaksi päättyi tasapeleihin.

Seuraa heitä

Faith Friday Obilor, HJK


Interistä Klubiin siirtynyt toppari on aloittanut kauden rautaisesti ja johtanut sinivalkoisten puolustuslinjaa erinomaisesti ottein. Obilor on pelannut toistaiseksi täydet minuutit Veikkausliigassa ja hänen lisäkseen HJK:sta tässä kerhossa ovat vain Mosa sekä Thomas Dähne. Nigerialaispuolustaja on jälleen isossa roolissa lauantaina, kun Klubi pyrkii pitämään maalinsa puhtaana pienen tauon jälkeen.

Marko Meerits, VPS


VPS vahvisti tammikuussa maalivahtiosastoaan Marko Meeritsillä, joka kuuluu myös Viron maajoukkueen vahvuuteen. Viime kaudella kotimaansa pääsarjassa pelaavan Tarvaksen riveihin kuulunut Meerits on torjunut jokaisen ottelun Vepsun maalilla, mutta selän taakse on uponnut jo yhteensä 13 asemaa. Lauantaina haaste on jälleen suuri, sillä edellisessä kohtaamisessa Klubi takoi pallon peräti viidesti virolaisvahdin verkkoon.

VPS – HJK
La 6.5. klo 17.00
Elisa Stadion, Vaasa

Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä ISTV:ssä sekä maksutta Ruutu-palvelussa »