Otteluennakko: Viikko huipentuu kärkiottelulla RoPSia vastaan

HJK jatkoi maanantaina voittoputkeaan, kun joukkue kaatoi viimein FC Lahden kauden kolmannessa kohtaamisessa. Klubin vierasvoittoon lukemin 2-0 päättyneessä kamppailussa helsinkiläisten maaleista vastasivat kauden neljännen täysosumansa iskenyt Riku Riski sekä João Klauss, joka maalasi jo neljännessä ottelussa putkeen. 18 osumaa tällä kaudella viimeistellyt Klauss on myös Veikkausliigan maalipörssin piikkipaikalla. Hänen merkityksensä HJK:lle on ollut valtava, sillä sisäisen maalipörssin toinen sija irtoaa viidellä täysosumalla.

HJK

Klubi on päässyt mainioon iskuun syksyn tullessa. HJK on saalistanut nyt neljä voittoa putkeen, kun FC Lahti, IFK Mariehamn, FC Inter sekä KuPS ovat kaatuneet yhteismaalein 8-0. Erityisesti puolustus on ollut iskussa, sillä nollaputki on yhteensä jo reilun 450 minuutin mittainen. Näissä kaikissa kamppailuissa torjuntavastuun on kantanut Maksim Rudakov.

Erinomaiset otteet Veikkausliigassa ovat tosin jatkuneet HJK:lla jo pitkään. Klubin edellinen häviö on kesäkuulta ja tappiottomia otteluita on kertynyt jo yhdeksän putkeen, jonka aikana helsinkiläiset ovat napanneet seitsemän voittoa ja kaksi tasapeliä.

Mainot otteet ovat parantaneet HJK:n asetelmia sarjataulukon piikkipaikalla. Klubilla on 27 ottelun jälkeen kasassa 62 pistettä, kun taas toista sijaa hallussaan pitävällä RoPS:lla on yhdeksän pinnaa vähemmän, vaikka alla on yksi ottelu helsinkiläisiä enemmän.

Loukkaantumistilanteessa ei ole muutoksia. Mosa on edelleen pelikiellossa.

HJK ja RoPS

HJK ja RoPS ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kesäkuun alussa helsinkiläiset kävivät pohjoisessa ryöstöretkellä, kun täysi pistepotti irtosi Klaussin osumilla lukemin 2-1. Elokuun alussa joukkueet kohtasivat Helsingissä ja tuloksena oli pistejako lukemin 2-2, kun jälleen Klauss kuritti RoPS:aa iskemällä pelin tasoihin pari minuuttia ennen loppua.

Klubi ja RoPS ovat mitelleet paremmuudestaan Veikkausliigassa yhteensä 61 kertaa, joista HJK on voittanut 37. Sekä rovaniemeläisten juhliin että pistejakoihin on päädytty 12 kertaa. Viime aikoina HJK:lla on ollut kuitenkin haasteita RoPS:aa vastaan juuri kotipeleissä: edellisestä kuudesta keskinäisestä Helsingin kohtaamisesta HJK on voittanut ainoastaan yhden. Yhteensä 31 kotiottelustaan rovaniemeläisiä vastaan Klubi on kuitenkin voittanut 20.

RoPS

RoPS:n kausi ollut loistava. Toni Koskelan johdolla uuteen aikakauteen lähteneet rovaniemeläiset avasivat sesongin viidellä voitolla ja joukkueen maali pysyi puhtaana reilut 600 minuutta putkeen kauden alusta. Avaustappiosta Honkaa vastaan alkoi kuitenkin nuoren joukkueen pienoiset haasteet: RoPS saalisti seuraavista seitsemästä ottelustaan ainoastaan yhden voiton.

Pienen notkahduksen jälkeen kurssi kääntyi kuitenkin takaisin nousuun ja RoPS esiintyi läpi kesän pirteästi. Joukkue on ollut läpi kauden kiinni mitalisijoissa ja haastanut Klubia kamppailuun mestaruudesta. RoPS:lla on kasassa 27 ottelun jälkeen kasassa 53 pistettä. Joukkueen vauhtia kuvastaa se, että viime kaudella rovaniemeläiset saalistivat yhteensä 42 pistettä. Nyt sama pistemäärä oli kasassa jo kymmenen kierrosta ennen kauden loppua.

RoPS:n kokoonpano on elänyt varsin paljon kauden aikaan. Joukkueen ovat jättäneet Wato Kuate sekä erinomaisen kauden pelannut ja Hollannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle siirtynyt Leo Väisänen. RoPS on vastaavasti vahvistanut rivejään Giorgi Gorozialla, Vahid Hambolla, Erfan Zenelillä sekä Aleksandr Kokolla, joka on tosin kärsinyt loukkaantumisista. Maalitykiltä jäi kesän lopulla seitsemän peliä väliin ja hän on pelannut vain kertaalleen täyden 90-minuuttisen. Sen sijaan kuusi kamppailua rovaniemeläisten riveissä pelannut Hambo on maalannut kuudesti. Maaliahne hyökkääjä osui myös elokuun alussa Klubia vastaan.

Rovaniemeläisten suurin vahvuus tällä kaudella on ollut raudanluja puolustus. Reguero on kuulunut tolppien välissä sarjan parhaimpiin maalivahteihin ja muun muassa Taye Taiwon vahvistama puolustuslinja on ollut erittäin väkevässä iskussa läpi kauden. RoPS on päästänyt vain 19 maalia, mikä on toiseksi pienin lukema HJK:n 18 takaiskun jälkeen. Koskelan suojatit ovat pitäneet maalinsa puhtaana peräti 16 kertaa tällä kaudella. Vain viidesti joukkueen verkkoon on tehty useampi kuin yksi maali.

Klubin tapaan RoPS on nojannut pelissään vahvasti pallonhallintaan, mikä on tuottanut tulosta: RoPS on viimeistellyt viidenneksi eniten maaleja. Joukkueiden pelitavoissa on paljon yhtäläisyyksiä muun muassa pallonhallinnan, syöttöjen määrien sekä maaliin johtaneiden hyökkäyksien suhteen. Merkittävin ero on laukausten määrässä: HJK on laukonut 378 kertaa, mikä on sarjan isoin lukema. RoPS on vastaavasti laukonut 196 kertaa eli sarjan toiseksi vähiten.

Lauantain kamppailu on mestaruustaistelun osalta äärimmäisen kriittinen. Mikäli HJK voittaa ottelun, niin joukkueiden ero kasvaa 12 pisteeseen, kun rovaniemeläisillä on enää neljä ottelua jäljellä. Vastaavasti RoPS kutistaisi voitolla eron vain kuuteen pisteeseen ennen sarjan maalisuoraa. Mikäli joukkueet päätyisivät tasapisteisiin, niin ensimmäisenä vertailtaisiin maalieroa. HJK:lla tämä lukema on toistaiseksi 32 pykälää plussan puolella, kun taas RoPS:lla 18.

HJK vs RoPS
Pe 21.9. klo 18.30
Telia 5G Arena, Urheilukatu 5

Liput edullisesti ennakkoon Tiketistä »