Otteluraportti: HJK-HIFK 2-0 (0-0) – HJK uskomattomaan voittoon Helsingin derbyssä

HJK eteni upean taistelun päätteksi Liigacupin finaaliin, kun Klubi 04:n miehistöllä pelannut helsinkiläisjoukkue kukisti välierässä paikallistavastustaja HIFK:n. Klubin juniorit nappasivat ottelusta taisteluvoiton kahdella toisen jakson maalillaan ja mahtavalla puolustamisellaan. Liigacupissa kovia maalimääriä latonut HIFK-hyökkäys tylsytettiin täysin ja HJK marssi hienosti cupin finaaliin. HJK:n maaleista vastasivat Lassi Järvenpää, joka puski Klubin tunnin kohdalla johtoon ja Omar Jama, joka niittasi lisäajalla loppunumerot tyhjään IFK-maaliin.

IFK tuli ottelun alussa kovalla sykkeellä Klubin kimppuun ja hallitsi ensimmäistä kymppiä selkeästi. Klubi sai pelijuonesta kiinni kymmenen minuutin kohdalla ja pääsi rytmittämään peliään pallonhallinnan kautta. Ensimmäisen jakson vaarallisimmat tilanteet tulivat erikoistilanteista. IFK-pelaajat pääsivät kokeilemaan pariinkin otteeseen kulmapotkuista, mutta Matias Sauramaa HJK:n maalilla torjui IFK:n lähentelyt varmasti. Klubin puolustus myös kunnostautui koko ottelun ajan laukausten peittämisessä erinomaisesti ja IFK ei päässyt hyvistä paikoista pyssyttämään HJK-maalia kohti.

Ensimmäisen jakson päätyttyä maalittomana, vaihtoi HJK puoliajalla kentälle Omar Jaman, joka toikin Klubin hyökkäykseen hyvin virtaa. Ensimmäisen jakson aikana polveaan hieman loukannut HJK-vahti Sauramaa jouduttiin lopulta vaihtamaan pois kentältä 50. minuutin pelin kohdalla ja Klubin maalille asteli Tomi Mikkelsson.

IFK aloitti toisen jakson ensimmäisen tapaan kovalla paineella, mutta Klubin puolustus kesti jokaisen tilanteen Mikkelssonin toimiessa viimeisenä lukkona maalinsa suulla. Ottelun avausmaali syntyi, kun IFK-pelaajat joutuivat rikkomaan HJK:n hyökkääjää nopeassa vastaiskussa ja Klubi sai hyvästä paikasta vapaapotkun. Lassi Järvenpäällä oli helppo työ puskea pallo vajaasta 10 metristä IFK:n maaliin, kun keskitys leijui täydellisesti hänen juoksulinjalleen. 59. minuutin kohdalla syntynyt maali sytytti kamppailun tosissaan ja myös yleisössä meteli yltyi Klubin johtomaalin jälkeen.

1-0 osuman jälkeen Klubi jäädytti fiksusti peliä ja IFK ei päässyt seuraavaan vajaaseen kymmeneen minuuttiin juurikaan maalipaikoille. Viimeinen 20 minuuttia punanuttuinen vierasjoukkue painoikin sitten yleisen syyttäjän lailla päälle, mutta Klubin pelaajat taistelivat viimeiseen asti ja selvittivät tilanteen toisensa perään armottomasti raataen. Lisäajalla Mikkelsson sai venyä parhainpaansa, kun IFK-pelaajan laukaus kimposi Klubin puolustuksen jaloista ja muutti pahasti suuntaa. Mikkelsson venytti kuitenkin uskomattomaan torjuntaan ja piti lukemat 1-0:ssa. Hetkeä myöhemmin Jama pääsi karkuun IFK-puolustukselta ja pääsi niittaamaan loppuluvut 2-0 tyhjään maaliin, kun vieraiden maalivahtina toiminut Mika Johanssonkin oli noussut tukemaan IFK:n viimeistä hyökkäystä.

– Voi olla kyllä todella ylpeä joukkueesta! Ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä, vaikka IFK lievästi sitä hallitsi. Toinen jakso oli sitten enemmän selviytymistaistelua, josta selvittiin loistavasti. Joukkue pelasi sitoutuneesti ja kurinalaisesti koko pelin, ja se mahdollisti meidän voiton tänään. Erityiskiitokset pitää antaa vielä valmennustiimille, joka on koko viikon tehnyt loistavaa työtä tähän peliin valmistautuessamme, riemuisti HJK:ta pelissä luotsannut Klubi 04:n päävalmentaja ja HJK:n edustusjoukkueen valmennustiimiin kuuluva Toni Koskela.

 

HJK-HIFK 2-0 (0-0)

(59. Järvenpää , 90+’ Jama)

 

 

HJK: Sauramaa (50. Mikkelsson); Järvenpää, Böckerman, Dahlström, Pitkänen; Koivurinta, Khary; Zine, N’sombo (46. Jama), Lappalainen (56. Anyamele); Hopsu

Vaihdossa: Salmi, Hayes, Ylätupa