Otteluraportti: HJK – IFK Göteborg 0-2

Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäinen osaottelu sujui Göteborgissa erinomaisesti, josta ansaittu 1-2 voitto antoi oivallisen lähtökohdan toiseen osaotteluun.

HJK ei kuitenkaan missään vaiheessa saanut peliään kulkemaan samalla tavalla kuin viikko sitten Göteborgissa, ja lopputuloksena olikin 0-2 tappio. IFK Göteborg siis jatkaa viimeiselle karsintakierrokselle yhteistuloksella 3-2.

Ottelun alussa vierasjoukkue tuli todella lujaa päälle ja HJK joutui heti puolustuskannalle. Thomas Dähne Klubin maalinsuulla oli kuitenkin hyvin hereillä ja saksalainen napsi pallot varmasti.

HJK sai juonenpäästä kiinni ja paine siirtyi hiljalleen vieraiden päätyyn. Alfredo Morelosille avautuikin loistava paikka, kun ”Buffalo” rynni väkisin ohi Göteborgin puolustuksen, mutta maalivahti John Alvbåge venyi pallon tielle.

IFK Göteborg sai haluamansa avausmaalin, kun peliä oli takana 35 minuuttia. Hyvän sommitelman päätteeksi vasemmalta laidalta lähti keskitys, jonka Mikael Boman pääsi puskemaan verkon perukoille.

Toisella puoliajalla Klubi loi paikkoja nälkäisesti ensimmäisen vartin aikana. Hiljalleen paine kuitenkin siirtyi jälleen isäntien päätyyn.

HJK pyrki iskemään vastaan, ja se saikin yhden oivallisen paikan. Keskikentän työmyyrä Medo taisteli itsensä vetopaikkaan asti, mutta Alvbåge onnistui vaivoin venyttämään näppinsä yläkulmaa kohti lähteneen vedon tielle.

82. minuutin kohdalla Jakob Ankersen hiljensi loppuunmyydyn Sonera Stadiumin maalillaan. Tanskalaisen unelmaveto lähti rangaistusalueen takaa, mutta Dähne oli voimaton tarkan vedon tiellä.

HJK kehitti lopussa vielä painetta ruotsalaisten päätyyn, mutta lisäosumia ei ottelussa enää nähty.

Päävalmentaja Lehkosuon kasvoilta paistaa syvä pettymys ottelun jälkeen:

– Vaikka ei uskoisi, huomenna on päivä uusi. Nyt keskitymme täysillä Veikkausliigan voittamiseen.

HJK:n ottelut jatkuvat sunnuntaina, kun se kohtaa Veikkausliigassa FC Lahden Sonera Stadiumilla kello 18:30.