Otteluraportti: HJK – KuPS 3-1 (2-1)

HJK laittoi lauantaina näytöstyyliin uusiksi Veikkausliigan peräkkäisten tappiottomien otteluiden ennätyksen, kun KuPS kaatui Sonera Stadiumilla 3-1 -lukemin. Macoumba Kandji osui heti liigadebyytissään, Robin Lod viimeisteli illan toisen ja Mikael Forssell sinetöi lopputuloksen rangaistuspotkulta. KuPSin maalista vastasi Miikka Ilo. Ottelun narut olivat alusta asti HJK:n käsissä, mutta helppoa illasta ei tullut, sillä vieraat siirtyivät johtoon heti ottelun alussa. Klubi ei kuitenkaan takaiskua säikähtänyt, vaan nousi johtoon jo ensimmäisen puoliajan aikana.

  • KuPSin maali oli sellainen läpsy naamaan, että herätys pojat. Sen jälkeen oli oikeastaan aika helppo peli, laskeskeli kapteeni Teemu Tainio.

  • Näki kuinka olemme kasvaneet joukkueena. Viime vuonna vastustajan avausmaalin jälkeen meille olisi tullut paniikin poikanen ja yliyrittämistä, pohti päävalmentaja Sixten Boström.

KuPS onnistui jo ottelun viidennellä minuutilla. Aleksi Paananen peippaili itsensä vapaaksi päätyrajalla ja keskitti takatolpalle, jossa merkkaamatta jäänyt Ilo pääsi vapaasti iskemään pallon maaliin. Maalin jälkeen HJK otti pelin haltuunsa ja loi jatkuvaa painetta vierasjoukkueen päähän. KuPS onnistui kuitenkin pysymään ensimmäiset 20 minuuttia tiiviinä ja estämään vaaralliset maalipaikat. Sitten rakoja alkoi löytymään. 28. minuutilla Nikolai Alhon ja Lodin kaunis yhteispeli vapautti Veli Lammen oikealla laidalla. Lampi pelasi pallon maalin edustalla odottaneelle Kandjille, joka kiepsahti irti puolustajasta ja sijoitti pallon alakulmaan ohi maalivahti Tomi Maanojan. Kymmenen minuuttia edellisestä Klubi iski uudestaan. Teemu Tainio löysi tilaa KuPSin linjojen välistä ja vapautti pystyynjuoksun päätteeksi Lodin läpiajoon, eikä tämä erehtynyt.

Toinen puoliaika alkoi rauhallisissa merkeissä molempien hakiessa asemia uudessa tilanteessa. 56. minuutilla alati vaarallinen Kandji irtosi puolustuslinjasta Rasmus Schüllerin pystysyötön perään ja Maanoja joutui kaatamaan senegalilaisen rangaistusalueella, seurauksena rangaistuspotku. Forssell sijoitti pallon vasempaan nurkkaan ja HJK oli kahden maalin karussa. Loppupelin Klubi pyöritti palloa ja piti kuopiolaiset kaukana maalistaan. Kandji viihdytti yleisöä kikoillaan 70. minuutin ajan, sitten debytantti otettiin sivuun Sebastian Mannströmin tullessa kentälle. Liigadebyytin teki myös 18-vuotias laitapuolustaja Alex Lehtinen, joka korvasi kentällä Veli Lammen 81. minuutilla. Voitto oli HJK:n 22 peräkkäinen tappioton ottelu Veikkausliigassa, joka on sarjan uusi ennätys.

  • Kuulin itse ennätyksestä vasta pari päivää sitten. On se tietysti osoitus, että asioita on tehty jossain määrin hyvin. Kunnia koko joukkueelle, hehkutti Boström.

HJK:n pelit jatkuvat ensi viikolla kotikentällä. Keskiviikkona 16.4. Sonera Stadiumille vierailemaan saapuu Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussa RoPS. 

 

HJK – KuPS   3-1 (2-1)

(28. Kandji, 39. Lod, 57. Forssell – 5. Ilo)

HJK: Tørnes; Lampi (81. Lehtinen), Heikkinen, Heikkilä, Baah; Tainio, Schüller; Alho, Lod (78. Väyrynen), Kandji (73. Mannström); Forssell