Otteluraportti: HJK – SJK 2-0 (1-0)

Tunnelma oli latautunut molemmilla joukkueilla, sillä Veikkausliigan alkuun on vain kolme viikkoa. Fuengirolan suomalaiset jalkapallofanit olivat myös saapuneet paikalle tilausbussilla, joten kannustuskin viritti jo kauden alkuun.

Ottelu oli vauhdikas ja hyvätasoinen, ja molemmat joukkueet pistivät parastaan. Alku mentiin hyvällä sykkeellä Klubin hallinnassa, mutta peli tasoittui pikkuhiljaa. Noin puolen tunnin pelin jälkeen SJK joutuu turvautumaan rumiin otteisiin Nikolai Alhon pysäyttämisessä, ja HJK sai vaparin 25 metristä. Pallon taakse asettui kukapa muu kuin hurjasta kanuunastaan tunnettu Taiwo. Eikä hän erehtynyt tälläkään kertaa, upea vapaapotku ja numerot 1-0.

Toisen jakson alussa SJK painoi hyviä hyökkäyksiä, ja Klubi-puolustus sai pistää parastaan. 65 minuutin kohdalla Morelos oli pääsemässä paikoille, kaadettiin ja hankki jo toisen pilkun muutaman päivän sisällä. Hän veti itse, ja maalivahti torjui, kuten ensimmäisessäkin harjoituspelissä.

HJK:n liike oli hyvää myös toisella jaksolla. Parikymmentä minuuttia ennen loppua se palkittiin. Medo syötti Atomin läpi, eikä tämä erehtynyt, vaan teki numeroiksi 2-0.

– Lopputulokseen olen tyytyväinen ja siihen, että saatiin leirillä toinen voitto. Tänään olimme erityisesti hyökkäyssuuntaan hyviä ja vaarallisia läpi ottelun. Saatiin kaksi maalia, tuhlattu pilkku ja monia muitakin paikkoja, summaa päävalmentaja Mika Lehkosuo.

– Meille jäi kehitettävää joukkuepuolustamisessa. SJK rakensi vaarallisesti hyökkäyksiä ja sai rakennettua laidoilta muutamia pahoja paikkoja. Heillä on hyviä hyökkääjiä, ja Losan syötöt löysivät paikkansa. Tärkeää oli saada tuntumaa tässä mielessä myös suomalaisjoukkueen pelaamisesta, Lehkosuo kiteyttää.

Joukkue pakkaa treenikamansa tänään ja palaa sunnuntaina aamulennolla Suomeen.

HJK – SJK 2-0 (1-0)

Maalit: 31′ Taiwo, 71′ Atom

HJK:n kokoonpano:
Dähne; Jalasto (79′ Sorsa), Rexhepi, Tatomirović, Taiwo; Medo (83′ Dahlström), Malolo, Gadze (13′ Ylätupa, 76′ Lingman); Alho, Atom; Morelos.

Good way to end our trip with a 2-0 win! Great team performance today. Couldn’t have asked for a better birthday present ?? #HJK #preseason

— Nikolai Alho (@NikolaiAlho) March 12, 2016

2????????
4??????????????????????????????? https://t.co/ZurCXu38nY

— ????? (@atomini98) March 12, 2016

Maalintekijä Taiwo pelasi hyvän ensimmäisen puoliajan #hjk #marbella pic.twitter.com/u2wnRbms0R

— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) March 12, 2016

Tunti pelinalkuun HJK-SJK valmentajat vaihtavat ajatuksia harjoitusleirin vaikutuksesta suomalaiseen fudikseen pic.twitter.com/s9vo3HhsCU

— Markku Peltoniemi (@PeltoniemiM) March 12, 2016