Otteluraportti: IFK Mariehamn-HJK 0-2 (0-1)

Klubi palautti itsensä takaisin voittokantaan, kun se haki arvokkaat kolme pistettä Maarianhaminasta. IFK Mariehamn kaatui 0-2 Roni Peiposen ja Toni Kolehmaisen maaleilla.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta varsin rauhallinen, eikä kunnollisia paikkoja nähty avausvartin aikana. Ensimmäinen maalitilanne nähtiin Klubin hyvän hyökkäyksen päätteeksi, kun Rasmus Schüller jatkoi pallon maalille ja Kolehmainen ohjasi suoraan syötöstä pallon niukasti ohi Walter Viitalan vartioiman IFK-maalin.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä aukesi tilanne puolestaan isännille, mutta Daniel Örlund torjui varmasti Brian Spanin tulisen laukauksen. HJK laukoi selkeästi edellisiä otteluita hanakammin. Atom pääsi yrittämään reilusta paristakymmenestä metristä 25 minuutin kohdalla, mutta Viitala selvitti myös japanilaisen kovan pyssytyksen.

Seuraavaa tilannetta ei Viitala enää selvittänyt. HJK hyökkäsi nopeasti vasemmalta ja pallo pelattiin Kolehmaiselle. Hyvä keskitys maalille, Roni Peiponen hyökkäsi oikealta keskustaan ja laukoi ensimmäisellä kosketuksella pallon komeasti yläriman kautta isäntien maaliin. 0-1 maalin iskeneelle Peiposelle osuma oli liigauran ensimmäinen.

Ensimmäisellä jaksolla ei enää huippupaikkoja nähty ja Örlund selvitti helposti Dever Orgillin ja Jani Lyyskin laukaukset ja puoliajan viettoon lähdettiin HJK:n 0-1 johtoasemassa.

Toista jaksoa oli pelattu viisi minuuttia, kun Kolehmainen pääsi kokeilemaan 20 metristä, mutta Viitala venytti hyvään torjuntaan. Hyvällä jalalla liikenteessä ollut Kolehmainen pääsi kuitenkin viimeistelemään seuraavasta tilanteestaan vain pari minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Peiponen-Kolehmainen –akseli toimi toisinpäin ja Kolehmainen puski Peiposen keskityksen IFK-maalin oikeaan alanurkkaan ja siirsi helsinkiläiset kahden maalin karkumatkalle HJK-uransa ensimmäisellä maalilla.

0-2 maalin jälkeen kotijoukkueen niskaranka tuntui katkenneen ja loppupelin ajan Klubi pääsi suhteellisen helpolla. Puolustus pysyi tiiviinä ja vihreävalkoisten sattumanvaraiset hyökkäykset pysähtyivät viimeistään Daniel Örlundiin. Ousman Jallow’lla oli kaksikin paikkaa kaunistella vielä lukemia, mutta gambialainen ei osunut Peiposen eikä Tapio Heikkilän esityöstä ja lopulta saarella päädyttiin 0-2 lukemiin.

Kolme pistettä nosti HJK:n sarjassa takaisin kolmospaikalle. Eroa sarjakärki RoPS:n on neljä pistettä ja kakkosena olevaan SJK:hon eroa on kaksi pinnaa. Mestaruustaisto on siis täysin auki, kun kärkikolmikolla on jäljellä vielä kolme ottelua. Taistoon hamuaa myös mukaan FC Inter, joka on kolme pistettä Klubia perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.

HJK:n seuraava ottelu pelataan sunnuntaina Vaasassa, kun vastassa on VPS. Ottelu alkaa kello 15.00 ja on katsottavissa suorana IS Extran palvelussa.

HJK: Örlund; Heikkilä, Ojala, Baah, Taiwo; Moussi, Schüller; Peiponen, Kolehmainen, Atom; Jallow

Vaihdossa: Sahlgren, Heikkinen, Malolo, Mendy, Zeneli, Kandji

IFK Mariehamn-HJK 0-2 (0-1)

(28′ Peiponen 52′ Kolehmainen)