Otteluraportti: IFK Mariehamn pakotti Klubin tasapeliin

HJK vs IFK M 2-2

HJK:n avauskokoonpanossa nähtiin kaksi muutosta HIFK-kamppailusta, kun Rafinhan ja Sebastian Dahlströmin tilalla kentällä aloittivat Valtteri Vesiaho ja Otto Ollikainen. Vaihtopenkin puolella nähtiin puolestaan Roni Peiponen ja Evans Mensah, jotka eivät olleet edellisessä pelissä mukana.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja peli aaltoili päästä päähän. Yhdeksännellä minuutilla vieraille siunaantui oiva paikka siirtyä johtoon, kun pallo vietiin pilkulle HJK-vahti Maksim Rudakovin rikottua kovan prässin antanutta IFK-Mariehamnin hyökkääjää. Rudakov piti kuitenkin päänsä kylmänä ja torjui Robert Crawfordin yrityksen upeasti.

Seuraavaksi oli Klubin vuoro koittaa maalintekoa. Lassi Lappalaisen antama vapaapotku tuli suoraan Akseli Pelvaksen ulottuville, mutta pusku epäonnistui. Pallo tuli Riku Riskille, jonka veto kuitenkin kilpistyi vieraiden puolustukseen maalinedustalla.

19. minuutilla IFK Mariehamn oli toistamiseen lähellä siirtyä johtoon, mutta HJK:n maalin lähietäisyydeltä lähtenyt kova laukaus kilpistyi Rudakovin näpeistä maalin ylärimaan.

24. minuutilla oli vuorostaan vieraiden puolustus vaikeuksissa. Maarianhaminalaisten puolustus palautti pallon löysästi maalivahti Oskari Forsmanille, joka sai kimppuunsa välittömästi Joonas Vahteran. Forsmanin purkuyritys kimposi hieman onnekkaastikkin Vahteran kautta aina maaliin asti, siirtäen HJK:n ottelun johtoon. Osuma oli täksi kaudeksi Klubiin siirtyneelle Vahteralle ensimmäinen helsinkiläisten paidassa.

Käynnissä oli jo avausjakson 40. minuutti, kun IFK Mariehamn onnistui tasoittamaan ottelun. Vieraiden kulmapotkun jälkeen pallo pelattiin boksin reunalla vapaana olleelle Hampus Lönnille, jonka volleypotkun edessä Rudakovkin oli voimaton. Osuma jäi jakson viimeiseksi ennen taukovihellystä.

Toinen puoliaika

Toinen jakso alkoi HJK:n komennossa. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Ollikainen oli lähellä siirtää isännät jälleen johtoon, mutta kulmatilanteesta lähtenyt pusku painui niukasti ohi IFK:n maalin.
Seuraavaksi vieraat saivat luotua vaarallisen tilanteen, niin ikään kulmapotkusta, mutta Klubin puolustus kesti kovassa paineessa.

57. minuutilla vieraat saivat vapaapotkun vaarattoman näköiseltä etäisyydeltä Klubin maalista. Pallon taakse asettunut Dylan Murnane päätti kuitenkin kokeilla tilanteesta omaa ratkaisua, ja kaukaa lähtenyt vapari yllätti Rudakovin leijailemalla HJK:n maalin yläkulmaan.

Tunnin kohdalla HJK suoritti ensimmäisen vaihdon, kun maalintekijä Vahtera otettiin sivuun ja kentälle tuli Julius Tauriainen.

Vieraat loivat parikin vaarallista paikkaa putkeen, mutta Rudakov venyi ensiksi Aristote Mboman laukauksen tielle, ja nollasi heti perään Keaton Isakssonin yrityksen läpiajosta. Tämän jälkeen Rafinha korvasi Henri Toivomäen puolustuksessa ja Samu Laitinen Kevin Kouassivi-Benissanin laidalla.

Vaihtojen jälkeen HJK sai taas pelistä parempaa otetta. Lappalaisen vapaapotku tavoitti pilkun kohdalla vapaana olleen Rafinhan, mutta konkarin pusku suuntautui vieraiden maalin yli.

Vajaan 80. minuutin kohdalla Klubin pitkä painostus tuotti tulosta. Pelvaksen keskitys oli menossa Ollikaiselle, joka vedettiin kumoon rangaistuslaukauksen arvoisesti. Pelvas itse asettui pallon taakse ja toimitti sen varmuudella verkon perukoille. Välittömästi maalin jälkeen Pelvas otettiin vaihtoon ja kentälle tuli Evans Mensah.

Ottelun loppua kohden paine siirtyi entistä väkevämmin vieraiden päätyyn. Klubi vyörytti hyökkäyksiä, mutta IFK:n puolustus kesti loppuun asti ja 2-2 jäivät lopulta loppulukemiksi. HJK suoritti vielä lisäajalla viimeisen vaihdon, kun kauden avausminuuttinsa pelannut Peiponen tuli Lappalaisen tilalle kentälle.

HJK pelaa seuraavan kerran lauantaina 9.2, kun Klubi matkaa Turun Interin vieraaksi Suomen Cupin otteluun. Ottelu alkaa Turussa kello 13:00.

HJK:n kokoonpano: Rudakov – Vesiaho, Toivomäki (67. Rafinha), Obilor – Pelvas (79. Mensah), Kairinen, Ollikainen, Kouassivi-Benissan(72. Laitinen) – Lappalainen (90. Peiponen), Vahtera (61. Tauriainen) – Riski