Otteluraportti: Ilves-HJK 1-0 (1-0)

Klubi kärsi kauden neljännen tappionsa, kun yksi Veikkausliigan kovimmista kotijoukkueista kaatoi sen 1-0. Ilves kaatoi helsinkiläiset täpötäydellä Tammelan stadionilla Tomi Petrescun lähietäisyydeltä viimeistelemällä maalilla.

Klubi oli selvästi hallitsevampi osapuoli ensimmäisen puolen tunnin aikana ja loi tukun puolittaisia tilanteita Ilveksen maalille. Lähimpänä maalintekoa oli Ousman Jallow, jonka Atomin loistavaan keskitykseen puskema pallo oli painumassa riman alle ennen Mika Hilanderin komeaa torjuntaa.

Ilves viimeisteli ottelun ainoan maalin, kun kamppailua oli takana reilu puoli tuntia. Kapteeni Antti Hynynen nousi pallon kanssa boksin reunalta röyhkeästi ja laukoi pallon maalinedusruuhkaan. Thomas Dähne ei saanut pelivälinettä liimattua hanskoihinsa ja Petrescu pääsi tuikkaamaan nahkakuulan verkon perukoille ja siirtämään tupsukorvat johtoon.

Ilveksen käytännössä ensimmäisestä kunnollisesta hyökkäyksestä tullut johtomaali muutti myös pelin kulkua ja isännät pääsivät paremmin peliin mukaan. HJK:n peliä puolestaan sotkivat pakolliset vaihdot. Rasmus Schüller ja Markus Heikkinen jättivät kentän jo ensimmäisen jakson aikana.

Toisella jaksolla Klubin hyökkäyspelaaminen ei lähtenyt millään kunnolla käyntiin. Kunnollisia maalipaikkoja ei nähty kummassakaan päädyssä ja kun mielikuvituksen puutteesta kärsinyt Klubi löi päätään Ilveksen puolustusmuuriin, eivät tamperelaiset edes yrittäneet hyökätä HJK:n maalia kohden, vaan keskittyivät puolustamiseen.

Klubi suoritti viimeisen pelaajavaihtonsa kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Formose Mendy korvasi Obed Malolon. Jobinpostia tuli kuitenkin vielä ennen ottelun päättymistä, kun Jallow linkutti kentänlaidalle, eikä pystynyt jatkamaan ottelua. Viimeiset minuutit HJK haki tasoitusta siis yhden miehen vajaalla.

Ilveksen puolustustaktiikka toimi ja Tammelassa juhlittiin ottelun jälkeen tärkeitä kolmea pistettä. Isännät nousivat sarjassa jo seitsemänneksi. Kuntopuntarin kärjessä rymistelevät tupsukorvat ovat kuudentena olevaa, ottelun enemmän pelannutta IFK Mariehamnia vain pisteen jäljessä ja tässä vaiheessa kautta vuoden kovin jalkapallosensaatio näyttää tulevan Tampereelta.

Klubille sunnuntain pelistä alkava maaottelutauko tulee kreivin aikaan. Lukuisat loukkaantuneet pelaajat pääsevät parantelemaan paikkojaan. Seuraava ottelu pelataan 10.9. jolloin Sonera Stadiumille vieraaksi saapuu FC Inter.

HJK: Dähne; Peiponen, Heikkilä, Heikkinen (22. Lehtinen), Taiwo; Moussi, Schüller (12. Malolo); Lingman (79. Mendy), Klinga, Atom; Jallow

Vaihdossa: Sauramaa, Ojala, Kolehmainen, Zeneli

Ilves-HJK 1-0 (1-0)

(31′ Petrescu)