Otteluraportti: Klubi Stadin Derbyn voittoon

Kauden kolmas ja viimeinen Stadin Derby pelattiin tiistai-iltana Töölön Telia 5G Areenalla. Kauden ensimmäinen Derby päättyi maalittomaan tasapeliin, ja toisessa HJK oli parempi 2-0 lukemin.

Tälläkin kertaa tunnelma stadionilla oli huikea ja molemmat kannattajapäädyt lauloivat läpi pelin. Maaleja jouduttiin odottamaan toiselle puoliajalle. Tapahtumarikkaan 90-minuuttisen päätteeksi HJK kruunattiin Stadin herraksi, kun kauden kolmas Derby päättyi Klubin 2-1 voittoon.

1. puoliaika

Derby lähti käyntiin tutuksi tulleella kaavalla. HJK piti palloa hallussa ja painoi peliä maltilla kohti HIFK:n päätyä. Ensimmäisen vartin aikana Klubi hankki peräti neljä kulmapotkua, mutta keskitysten tarkkuus jätti vielä toivomisen varaa.

Klubi oli pakotettu tekemään ensimmäisen vaihtonsa jo 25. minuutilla, kun reilun kuukauden jälkeen pelaavaan kokoonpanoon palannut Hannu Patronen otettiin sivuun. Topparin tilalle tuli Vaasassa perjantaina debytoinut 18-vuotias Valtteri Vesiaho.

28. minuutin kohdalla Markus Uusitalo joutui venymään HJK:n maalilla ensimmäisen kerran toden teolla, kun Klubi-vahti nyrkkeili rangaistusalueen ulkopuolelta lähteneen kovan vedon väljemmille vesille. Heti perään Uusitalo nappasi alakulmaan tulleen pallon varmuudella.

Vain muutama minuutti edellisestä, ja Klubi oli pakotettu jo toiseen vaihtoon. Evans Mensah loukkasi itseään, ja nuorukaisen tilalle kentälle otettiin Atom.

Klubi loi painetta läpi puoliajan, ja kulmatilanteita syntyi solkenaan. HIFK:n tiivis puolustus onnistui kuitenkin pitämään sinivalkoiset poissa parhaimmalta maalintekosektorilta, eikä HIFK-vahti Tomi Maanojan terävyyttä päästy kokeilemaan tosissaan.

Tauolle siirryttiinkin maalittomassa tasatilanteessa.

2.puoliaika

Klubi aloitti toisen puoliajan väkevästi. Juha Pirinen rynni laidasta läpi ja tarjoili keskustaan Rasmus Schüllerille, jonka ohjaus painui vain vaivoin takatolpan väärältä puolelta ohi.

HJK sai kuparisen vihdoin rikki, kun toista nelivitosta oli tahkottu kymmenen minuuttia. Schüllerille pelattiin pystypallo, jonka mies tavoitti aivan päätyrajan tuntumassa. Millintarkka keskitys takaviistoon osui suoraan Vincentin juoksulinjalle, joka nikkasi pallon varmuudella maaliin.

Klubi ei kuitenkaan kauaa ehtinyt nauttia johtoasemastaan. HIFK iski vastahyökkäyksen, joka päättyi Aleksi Ristolan tarkkaan viimeistelyyn. Maaliin upean kantapääsyötön tarjoili Mikael Forssell.

HIFK oli heti perään lähellä siirtyä johtoon, mutta vapaapotkun jälkitilanteesta lähtenyt veto kilpistyi ylärimaan. Klubin seuraavassa hyökkäyksessä Atom vuorostaan kilautti pystypuuhun pienestä kulmasta.

68. minuutilla HJK suoritti viimeisen vaihtonsa, kun loistavan matsin pelannut Schüller otettiin vaihtoon, ja kentälle tuli Filip Valenčič.

HIFK:n tasoituksen jälkeen Klubi otti pelin selkeämmin haltuunsa. Vahva pallonhallinta tuottikin pian tulosta. 76. minuutilla Klubin pyöritys HIFK:n päässä pakotti Maanojan nyrkkeilemään pallon pois maaliltaan. Paluupallo tuli suoraan Anthony Annanin jalkaan, joka ei tilanteessa epäröinyt, vaan laukoi Klubin vastustamattomasti johtoon. Maali oli Annanille kauden toinen.

Heti perään Valenčič pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Maanoja venyi oivaan torjuntaan. Aivan ottelun viimeisillä hetkillä Akseli Pelvas sai Rafinhalta upean keskityksen, mutta Pelvaksen pusku painui yli maalin. Perään Pelvas passasi Valenčičille paikan, mutta slovenialaisen viimeistely epäonnistui.

Lisäosumia ei kuitenkaan enää nähty ja ottelu päättyi Klubin 2-1 voittoon. Näin ratkesi myös Stadin herruutta symboloivan Hjalmar Idman -kiertopalkinnon voittaja. Pokaalista on kilvoiteltu HJK:n ja HIFK:n välillä 1930-luvulta lähtien, ja se luovutetaan kauden aikana keskinäisistä otteluista enemmän pisteitä voittaneelle joukkueelle. HJK:n kapteeni Rafinha sai kunnian nostaa pystin ilmoille.

Voiton myötä sarjakärki HJK kasvatti eroa toisena olevaan FC Lahteen jo 16. pisteeseen. Klubi pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina Tampereella, jossa kamppailu Ilveksen vieraana alkaa 17:00.