Haluaisitko julkaista jonain päivänä runokirjan, Roope Riski?

Nuorempi Riski” on kiertänyt maailmaa ja unelmoi luopuvansa peliuran jälkeen kännykästä kokonaan.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

HJK haluaa tällä kaudella tehdä pelaajiaan tutummiksi katsojille. Julkaisemme kauden aikana jokaisesta pelaajasta sekä pidemmän katsauksen näiden aiempaan uraan että syvemmälle pelaajan henkilökohtaiseen elämään pureutuvan haastattelun.

Card 11 Riski
 

Traineemme Vertti Karjalainen ja Toni Vikgren ottivat haastattelupöytänsä ääreen Klubin maaliahneen hyökkääjän, Roope Riskin.

Mistä urasi lähti liikkeelle?

Maskun Palloseurasta. Mutsi itse asiassa kertoi juuri tarinaa, että menin kerran Rikun (kaksi vuotta vanhempi isoveli-Riski) joukkueen treeneihin. Aluksi juostiin lämmittelyksi pari kertaa kentän ympäri, ja olin mennyt ensimmäisen kierroksen jälkeen takaisin mutsin luo ja sanonut, että tällaista en jaksa, täällä vain juostaan – ei ole minun juttuni. Sillä erää se jäi yhdeksi kerraksi.

Parin vuoden päästä menin oman ikäisteni treeneihin, olin silloin varmaan 10-vuotias. Olin MaPS:ssa viitisen vuotta ja siirryin Rikun perässä Tepsiin. Kolusin siellä läpi C-, B- ja A-juniorit ja nousin reservijoukkue Åbo IFK:n kautta TPS:n edustukseen. Siellä aloitin ammattilaisurani 17–18-vuotiaana.

Siirryitkö TPS:ään puhtaasti Rikun perässä vai oliko siihen muitakin syitä?

Riku oli siirtynyt muutamaa vuosi aiemmin Tepsiin, ja ymmärsin siinä, että eteneminen on mahdollista – ei tarvitse pelata MaPS:ssa ikuisesti. Siirto tuli selkeäksi tavoitteeksi, kun näin Rikun menevän sinne. Halusin tehdä saman stepin. Kävin Tepsissä joissain treeneissä, olin ikään kuin trialilla siellä. He olivat tyytyväisiä ja ottivat minut sinne pelaamaan, se oli silloin siisti juttu. Silloin tuollaisia siirtoja ei tapahtunut paljon, ainakaan omasta ikäluokastani kukaan muu ei siirtynyt.

Milloin pelaamisestasi tuli tavoitteellista? Tepsiin siirtyessäkö?

Ei oikeastaan, halusin silloin vain päästä pelaamaan parempaan jengiin. MaPS oli kuitenkin aika pieni joukkue, ja pelasimme vain aluesarjoja. Tepsissä oli paljon kilpailullisempi organisaatio ja ympäristö, mutta pelaaminen oli ainakin itselleni sellaista harrastamista vielä B-junnuissakin.

A-junioreiden SM oli sitten jo kovatasoinen, ja siihen aikaan kaikilla liigajoukkueilla oli akatemiat, joilla oli omia turnauksiakin. Nykyäänhän sellaista ei enää ole. Silloin pelaaminen muuttui selvästi kilpailullisemmaksi, mutta ei se siltikään omasta mielestäni niin vakavaa ollut. Omalla kohdallani tästä tuli vakavaa vasta 2010, kun pääsin pelaamaan Veikkausliigaa. Sitä aiemmin se oli vain hauskanpitoa.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Olit kuitenkin ollut U18-maajoukkueessa ennen liigadebyyttiäsi?

Joo, ja olin nuoremmissakin, kävin ne kaikki läpi jostain 15–16-vuotiaasta lähtien. Jotenkin niihin suhtautui vain siten, että kiva juttu ja kiva päästä pelaamaan muiden pelaajien kanssa, kun oli tottunut aina olemaan vain Tepsissä ja Maskussa. Ei sitä osannut suhtautua siihen niin ihmeellisesti, ne olivat kuitenkin sellaisia junnupelejä, ja hävisimme aina kaikki matsit. Kerran vuodessa voitettiin Viro, ja se oli siinä.

Vaikuttaa siltä, että suhtauduit jalkapalloon melko rennosti nuorena. Kuinka kova futisfani olit silloin?

Olen aina ollut futisfani ja elänyt sitä unelmaa, että tästä tulisi ammatti. Samalla kuitenkin tiedostin, että se on kaukainen haave – kaikki muutkin haluavat sitä. Olen aina digannut myös katsoa futista. Riku teki kaikki askeleet aina pari vuotta ennen minua, ja seurasin aina häntä ja hänen tekemistään. Riku on ollut varmasti suurin vaikuttaja omalla urallani, se on auttanut minua eteenpäin. Jos olisin ollut yksin, olisin ehkä jumittunut siihen hauskanpitoon ja futikseen harrastuksena, en ammattina. Rikun kautta pääsin etenemään fiksusti eteenpäin.

Miten persoonanne eroavat? Onko Riku ollut esimerkiksi tavoitteellisempi?

Jossain määrin joo. Olemme molemmat aika rauhallisia, sellaisia hiljaisia introvertteja. Tosi monella on se käsitys, että olemme ihan erilaisia tyyppejä ja ihmisiä, mutta kyllä me loppupeleissä aika samanlaisia ollaan. Viihdymme omissa oloissamme. Jos jotain eroja haetaan, niin ehkä minä olen kavereiden keskuudessa ja kopissa vähän äänekkäämpi. Riku on enemmän se järjen ääni, ja minä v***uilen kaikille.

Palataan jalkapalloon. Nousit TPS:ssä liigaan ja kävit Viikingeissä lainalla?

Joo, se oli kaudella 2010. Olin aluksi Åbon mukana, Simo Valakari valmensi siellä silloin. Pelasin Kakkosessa yhden pelin ja tein hattutempun, joten minut nostettiin heti liigajoukkueen mukaan. Pelasin muutamassa matsissa jämäminuutit, ja sitten lähdin lainalle. Piti päästä pelaamaan kovempia pelejä, Kakkonen oli liian helppo sarja, mutta liigaan ei ehkä ihan vielä riittänyt.

Ykkönen oli hyvä ratkaisu ja Toke (Toni Korkeakunnas) otti minut Viikkareihin. Se olikin hyvä siirto, pääsin silloin pois Turusta uuteen ympäristöön ja tuntemattomaan joukkueeseen. Sain samalla aikuisten pelejä alle vähän paremmalla tasolla kuin Kakkosessa.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Muutitko silloin ensimmäistä kertaa Helsinkiin?

Joo, asuin silloin Vuosaaressa Viikkareiden maalivahtivalmentajan luona. Asustelin ja pelasin siellä muutaman kuukauden. Elämä Itä-Helsingissä oli ihan siistiä sellaiselle 17–18-vuotiaalle, kun kaikki oli vähän isompaa kuin Turussa. Laina oli positiivinen kokemus kaikin puolin, sekä pelillisesti että kentän ulkopuolella. Hengailin paljon muutaman junnumaajoukkueista tutun kaverin kanssa, se oli mukavaa aikaa. Palasin sitten TPS:ään, jossa oli muutamia loukkaantumisia, joten sain mahdollisuuteni siellä. Onnistuin käyttämään sen ja sitten lähdinkin maailmalle.

2010 oli tosiaan melkoinen läpimurtokausi: Teit hattutempun Åbolle Kakkosessa, Viikingeille Ykkösessä ja Tepsille Veikkausliigassa! Siirryit sen jälkeen suoraan Italian Serie A:han. Pelasit Cesenan paidassa yhdessä ottelussa Italian pääsarjaa. Onko sieltä jokin muisto tai tarina kerrottavana?

Ei mitään sen kummempaa. Muistan hyvin, että lähdimme jo muutama päivää ennen ottelua Roomaan, ja minulla oli hyvä treeniviikko alla. Jengillä oli vaikea tilanne, ja jotenkin aavistin sen, että saisin saumani juuri siinä matsissa. Pääsin kentälle ja pelasin parikymmentä minuuttia lopussa. Ehdottomasti hieno ja unohtumaton kokemus.

Se olikin varmaan yksi ainoita positiivisia juttuja siltä reissulta, Italia oli vaikea paikka. Hieno muisto kuitenkin päästä pelaamaan sitä sarjaa. Se tapahtui kuitenkin ehkä vähän liian aikaisin, mutta hyvä, että tapahtui. Opin siinä paljon ammattilaiselämästä ja siitä, millaista se voi pahimmillaan olla.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Haluatko avata enemmän sitä, millainen ympäristö siellä oli?

Totta kai se riippuu siitäkin, miten siihen suhtautuu. 18-vuotias nuori jätkä lähetetään täältä ensimmäistä kertaa ulkomaille, oli vieras ympäristö ja kulttuuri. Kuvittelin sen ehkä vähän eri tavalla: ajattelin vain, että menen sinne ja pelaan kaikki pelit alusta loppuun. Uskoin olevani niin hyvä, että pystyn tekemään sen.

Suomesta kun siirtyy talvella sinne, niin siinä on ollut pari kuukautta lomaa, kun taas siellä on kausi käynnissä. Cesena oli pieni seura, joka taisteli viikoittain elämästä ja kuolemasta – säilyykö sarjapaikka vai ei. Se oli melko karua, Italia ei silloin ollut mikään junnuille optimaalinen paikka. Siellä ei ollut mitään reservisarjoja, ainoastaan edari ja junnut. Kuilu niiden välillä oli valtava. Siellä oli toinen ikäiseni pelaaja, mutta meidän jälkeemme seuraavaksi nuorimmat olivat 5–6 vuotta vanhempia. Nuoria pelaajia ei juuri ollut, ja meiltä odotettiin todella paljon. En pystynyt mitenkään vastaamaan niihin odotuksiin.   

Se on selvästi muuttunut, kun nykyään kaikki painelevat sinne.

On varmasti, silloin siellä pelasivat kaiken maailman Maldinit sun muut nelikymppiset äijät, se oli sitä aikaa. Nykyäänhän se on mennyt ihan toiseen suuntaan, koko sarja on kokenut nuorennusleikkauksen. Italia on tänä päivänä varmasti paljon parempi paikka nuorille.

Sieltä palasit Suomeen ja sitten Norjaan, eikö niin?

Ravasin siinä muutaman kerran Suomen ja Norjan välillä. Cesena tippui Serie A:sta ja meni konkurssiin, rahat loppuivat. Heidän presidenttinsä lähti linnaan ja mitähän kaikkea muuta… He eivät pystyneet maksamaan kaikkia siirtokorvausrahoja TPS:lle, joten pelaajaoikeuteni palasivat Tepsiin. Pelasin ensin puoli vuotta Suomessa, sitten Norjassa. Palasin taas vuodeksi TPS:ään ja sitten lähdin takaisin Norjaan.

Etsin omaa paikkaani, ja sopimusongelmat haittasivat: sopparini oli periaatteessa edelleen Italiaan, mutta pelaajaoikeuteni olivat TPS:llä. Olin jumissa kaiken keskellä, se oli vaikeaa aikaa. Siinä kohtaa piti vain yrittää päästä johonkin pelaamaan, ja onneksi TPS:ssä se onnistui.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Olet pelannut paljon Norjassa. Miten vertailisit Veikkausliigaa ja Norjan divaria? Teit siellä yhden kauden aikana 12 maalia.

Se oli etenkin sinä vuonna hyvätasoinen sarja. Joukkueeni (Hönefoss) oli juuri tippunut pääsarjasta, samoin kuin Tromso. Edelleenkin siellä käy välillä joitain parempia jengejä, jotka vähän yllättäen tippuvat pääsarjasta, kuten Brann viime kauden päätteeksi. Taso vähän vaihtelee vuosittain, mutta ainakin silloin se oli hyvä sarja.

Ero Veikkausliigan ja Norjan divarin välillä ei ollut hirveän iso. Suomessa toki kärkijoukkueet olivat paljon kovempia. Tyypillinen Norjan divarijoukkue on ehkä sellainen Veikkausliigan keskikastin joukkueen tasoinen. Sarja oli fyysinen, siellä mentiin kovaa päästä päähän. Tempo oli ehkä hieman kovempi kuin Suomessa, mutta muuten samantyyppinen sarja. Norjassa on melko iso hyppy divarista vielä pääsarjaan, kuten Suomessakin.

Sanoit etsineesi itseäsi. Norjan vuosien jälkeen sait nappionnistumisen SJK:ssa (maalikuninkuus 2016), oliko se käänteentekevää?

Ehdottomasti. Lähdin Norjan divarista pääsarjaan Haugesundiin, jossa pelasin puoli vuotta. En löytänyt kunnollista roolia joukkueesta, ja pelasin siellä laiturina. He olivat varmaan sekoittaneet minut Rikuun, joka pelasi silloin laidalla Rosenborgissa. Varmaan he ajattelivat, että lyövät minutkin laidalle ja odottivat minun tekevän samat asiat.

En löytänyt paikkaani siellä, joten paras ratkaisu oli palata Suomeen tuttuun sarjaan. Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin tulla Suomeen tai lähteä takaisin Norjan divariin. Ajattelin, että mieluummin pelaan pääsarjaa Suomessa. Pääsin SJK:hon tutun valmentajan (Valakari) alaisuuteen, ja se osoittautui loistavaksi siirroksi.

Jos urani oli ollut ennen SJK:ta vähän vedenjakajalla, alkoi siitä tavallaan uusi ura. Olin ravannut paikasta toiseen ja etsinyt pitkään itseäni sekä pelaajana että ihmisenä. SJK:ssa löysin uuden draivin tekemiseen ja sain uuden alun uralleni: sain paljon onnistumisia, mestaruuden, pääsin maajoukkueeseen… se oli hyvä siirto ja hienoa aikaa.

SJK:n jälkeen pelasit Saksassa, Itävallassa ja Kreikassa. Miten ne reissut sujuivat?

Ihan jees, hienoja paikkoja kaikki. Lähdin SJK:sta, kun oli ollut pari vuotta sitä samaa. Tuli taas fiilis, että pitää päästä johonkin muualle kokeilemaan. Oli sen verran hyviä kausia alla, joten ajattelin, että vielä voisi olla mahdollisuus lähteä muualle yrittämään. Saksan 3. sarjatasolta Paderborn oli erittäin kiinnostunut, sinne aukesi mahdollisuus. He olivat tippuneet muutamassa vuodessa Bundesliigasta 3. sarjatasolle, ja kova hinku oli päästä takaisin pääsarjaan. Siellä oli todella hienot fasiliteetit.

Lähdin Saksaan lainalle osto-optiolla, mutta pelaaminen ei sujunut: joukkue pelasi huonosti, samoin minä. Se oli tietysti sääli, mutta Saksa oli mahtava paikka pelata – varmasti siistein paikka, jossa olen ollut. Futiskulttuuri siellä on ihan next level verrattuna muihin.

Minua ei ostettu Saksaan lainan päätteeksi, mutta sain sauman Itävallasta. Siellä oli seurattu otteitani, ja St. Pölten oli kiinnostunut hankkimaan minut. Sain sinne kolmen vuoden diilin, mikä oli ihan loistava juttu minulle: pääsin Saksan kolmostasolta pelaamaan pääsarjaa. SJK onneksi suostui siihen, että sopimukseni siellä lunastettiin ulos, joten pääsin siirtymään.

Viihdyin hyvin Itävallassa ja sain ensimmäisellä kaudella paljon vastuuta, tein muutaman maalinkin. Joukkueen pelit eivät sujuneet, olimme pieni joukkue kovatasoisessa sarjassa. Valmentajatkin tulivat ja menivät. Viimeisen valmentajan alaisuudessa en saanut enää mahdollisuutta, joten täytyi taas alkaa kartoittamaan vaihtoehtoja.

En olisi halunnut lähteä, mutta joukkue halusi niin – valmentaja halusi minusta eroon. Sain sumplittua asiat niin, että lähden vuodeksi lainalle Kreikkaan. Menin pelaamaan Kreikan divariin Kreetan saarelle, se oli sellainen viimeinen ristiretki. Kävin tsekkaamassa, millainen meininki siellä on. Vuosi oli hyvä pelillisesti, ja pääsin vähän ottamaan happea ja etäisyyttä. Pääsin kuitenkin koko ajan pelaamaan ja treenaamaan, joten tatsi pysyi hyvin. Se oli ikään kuin sapattivuosi minulle.

Sopimuksestani oli vielä vuosi jäljellä, joten palasin Itävaltaan. Siellä oli taas koutsi vaihtunut, ja sain syksyn aikana uuden mahdollisuuden. Talvitauolla juttelin joukkueen kanssa tulevaisuudestani, sopparini oli katkolla kesällä. Oli fiilis, että haluan takaisin Suomeen. Riku oli täällä HJK:ssa, ja olin itse monta vuotta putkeen ottanut aina turpaan. Ajattelin, että olisi vaihteeksi kiva päästä hyvään joukkueeseen ja voittaa jotain.

Onneksi saimme Klubin kanssa asiat sumplittua hyvinkin nopeasti, ja täällä sitä ollaan edelleen. Juuri viime kaudella tehtiin kahden vuoden jatkosopimus, toivottavasti olen sen loppuun saakka täällä.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Mitä jäi käteen pitkältä ulkomaankiertueelta? Kielitaito ainakin, olemme kuulleet sinun puhuvan saksaa St. Pöltenistä tutun Manuelin (Martic) kanssa.

Kielitaito joo, opin italiaakin siellä ollessani, mutta se sitten jäi, kun en enää ikinä palannut sinne. Norjassa vedin englannilla. Saksassa aloin opiskella saksaa ja jatkoin sitä Itävallassa, kun jengi järjesti saksan tunteja. Siellä kaikki treenit ja palaverit olivat saksaksi, joten kieli tarttui melko nopeasti. Osaan vieläkin puhua sitä ihan ok ja ymmärrän sitä täysin. Pystyn kommunikoimaan sillä esimerkiksi juuri Manuelin kanssa.

Totta kai käteen jäi myös paljon kokemuksia, kiersin kuitenkin monta maata ja pelasin divareissakin. Oli mielenkiintoista nähdä alempienkin sarjojen toimintaa, ei pelkästään absoluuttista huipputasoa. Toiminta alasarjoissakin oli aina todella ammattimaista. Olen ollut aina sellainen luonne, että haluan nähdä ja oppia uutta. Olen mennyt mielelläni uusiin paikkoihin, ja etenkin nuorempana piti koko ajan päästä vaihtamaan maisemaa. Se näkyy myös urassani.

Olen aina halunnut päästä pelaamaan, joten jos peliaikaa ei ole tullut, olen saman tien pakannut laukkuni ja lähtenyt etsimään paikkaani muualta. Olen mennyt aina futis edellä mutta nähnyt siinä samalla paljon erilaisia paikkoja, kulttuureja ja toimintatapoja.

Olen päässyt tutustumaan ihmisiin ympäri maailmaa – ääriesimerkkinä se, kun Itävallassa jengissämme pelasi pohjoiskorealainen kaveri. Sellaista tuskin olisi tapahtunut futiksen ulkopuolella, että olisi sattumalta törmännyt johonkin pohjoiskorealaiseen ja ystävystynyt tämän kanssa. Suurin ilo on ollut päästä tapaamaan ihmisiä erilaisista ympäristöistä, ja sama jatkuu täällä HJK:ssakin.

Olet aina tykännyt vaihtaa maisemaa. Onko se rankkaa?

On se tietysti, siinä on aina omat haasteensa. Menin aina yksin, joten se oli raskasta ainoastaan minulle. En ottanut ikinä perhettä mukaan, niin en aiheuttanut siinä muille harmia. Piti aina opetella uuden maan tavoille, mutta se helpotti ajan mittaan. Futiksen kautta pääsi aina nopeasti kiinni paikalliseen elämäntapaan.

Jatkuva maiseman vaihtaminen kuulostaa ehkä raskaammalta kuin se todellisuudessa on. Riippuu tietysti siitäkin, miten siihen suhtautuu. Olen aina pyrkinyt keskittymään vain futikseen, ja treenien jälkeen on tutustunut paikalliseen elämään. Minulle se oli luontaista.

Millainen palkkataso ulkomaisissa divareissa on verrattuna Veikkausliigaan?

Sanotaan, että olen saanut kaikkialla vähintään saman verran kuin Suomessa ja HJK:ssa. Kyllä siellä rahaa liikkuu, varsinkin Saksan kolmostasolla maksetaan tosi hyvää palkkaa. Kreikassa sitten, no, siellä maksettiin ehkä käteisellä suoraan taskuun silloin tällöin. Ammatikseen pystyy helposti pelaamaan toisilla sarjatasoilla ja paremmissa maissa vielä kolmostasollakin.

Miksi valitsit juuri HJK:n? Millaisena näet urasi täällä?

Siinä ympyrä tavallaan sulkeutui, kun Riku oli täällä – hän oli suurin syy. Seurasin häntä jälleen kerran pari vuotta jälkijunassa. Riku pystyi puhumaan Klubille minusta, ja sitä kautta HJK kiinnostui. Toinen syy oli se, että Klubi on suurin ja menestynein seura täällä – kuten sanoin, halusin vaihtelua ainaiseen häviämiseen.

Kaipasin sitä, että pääsisin voittamaan pelejä ja taistelemaan mestaruuksista. Totta kai myös europelien mahdollisuus oli iso juttu, en ollut päässyt pelaamaan niitä aiemmin. Euroopassa on kuitenkin todella hankalaa päästä sellaiseen jengiin, joka pelaa lohkopelejä. Täällä siihen oli mahdollisuus, ja siirto tänne oli ihan lottovoitto.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Sanoit aiemmin, että olet toivottavasti täällä jatkosopimuksesi loppuun saakka. Onko vielä haluja ulkomaille?

Jo tullessani tänne halusin tehdä mahdollisimman pitkän sopimuksen ja asettua vihdoin aloilleni. Olen nyt hyvin sinut itseni kanssa, eikä minulla ole enää tarvetta vaihtaa paikkaa joka vuosi. Olen nähnyt paljon, ja nyt on löytynyt sellainen elämäntilanne ja sisäinen rauha, että halusin tulla tekemään tänne pitkää projektia. Klubi oli siinä kanssani samaa mieltä.

Totta kai täällä pelin pitää kulkea, jotta täällä voi olla. Se tuo pelaamiseen lisäbuustia. Tämä on sen verran iso seura, että jos et pärjää, matkasi loppuu aikaisin. Täällä ei ole mitään turisteja. Tavoitteeni oli aina tulla tänne menestymään ja pelaamaan pitkään, ja toistaiseksi on mennyt hyvin – sain siitä palkinnoksi jatkosopparin.

Nyt hommat jatkuvat täällä, toivottavasti samalla tavalla kuin tähänkin saakka. Niin kauan kuin minusta on apua, toivon pystyväni pelaamaan täällä. Enää ei ole haluja lähteä mihinkään muualle. Toivon, että pystyn pelaamaan menestyksekkäästi vielä useamman vuoden.

Ajatellaan, että olisit täällä urasi loppuun saakka. Millaisia tavoitteita sinulla olisi siihen?

Totta kai tärkeintä on Klubin menestyminen. Haluamme jatkaa mestaruuksien voittamista, ja viime kauden europelit jättivät varmasti jäljen meihin jokaiseen. Se on myös yksi selkeä tavoite: haluamme vakiinnuttaa paikkamme niissä peleissä, vähintään Konferenssiliigassa. Tuo niin paljon lisää futispelaajan arkeen, kun pääsee pelaamaan lohkovaiheessa – sinne saa vietyä itseään ja koko suomalaista futista näytille.

Pääsit viime kaudella maajoukkueeseen pitkän tauon jälkeen. Onko se vielä tavoite?

Totta kai olen aina käytettävissä, jos maajoukkue minua tarvitsee. Uskon kuitenkin, että sinne on nyt uusi sukupolvi ajamassa sisään. Paljon on tulossa loistavia nuoria pelaajia, joten luulen, että olen lähinnä varamiehenä. Käytettävissä olen toki ehdottomasti, maajoukkueen reissut ovat aina hienoja kokemuksia. On kiva päästä pelaamaan Suomen parhaiden kanssa ja näkemään sellaisia jätkiä, joiden kanssa ei ole pelannut vuosikausiin. On siistiä päästä treenaamaan ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Tuskinpa minua enää siellä paljoa nähdään, nuoret tulevat ohi oikealta ja vasemmalta – Miskakin (Ylitolva) paineli juuri joukkueeseen 17-vuotiaana.

Mikä on ollut urasi ikimuistoisin hetki tai kausi?

Varmaankin 2020 Klubin kanssa. Tiesin, että siirtoni tänne herättää paljon tunteita. Olin kuitenkin ollut Seinäjoella, joten monet varmasti odottivat minun palaavan sinne – tai jopa Tepsiin, josta olen lähtöisin. Olen pelannut usein Klubia vastaan, tehnyt maaleja, ja on ollut kovaa vääntöä. Se oli kova paikka, ja tiesin siirron herättävän keskustelua.

Olin varma, että pystyn tulemaan tänne auttamaan joukkuetta, se oli aina päällimmäisenä mielessä. Ei haitannut, mitä muut minusta ajattelivat. Kausi osoittautui loistavaksi sekä minulle että jengille, saimme kolmannen tähden ja voitimme tuplan [Roope itse voitti toisen maalikuninkuutensa, toim. huom.] . Kausi oli hieno, kun ottaa huomioon vielä vaikean edellisen kauden. Meihin kohdistui kovia odotuksia, mutta pystyimme klaaraamaan ne hienosti. Vaikka korona piinasikin kautta, se on silti ollut urani paras yksittäinen vuosi. Oli niin siistiä päästä vastaamaan koviin odotuksiin. Siitä oli hyvä jatkaa viime kauteen.

Totta kai myös ensimmäinen kauteni TPS:ssä ja Viikingeissä oli ikimuistoinen. Tein silloin läpimurtoni liigassa, en olisi tässä ilman sitä.

Kuka on ollut paras pelaaja, jonka kanssa olet pelannut?

Vaikea nostaa vain yhtä pelaajaa. Italiassa meillä pelasi Adrian Mutu, joka oli tehnyt mittavan uran siellä. Hän oli Fiorentina-legenda ja muutenkin iso pelaaja Italiassa – älytön status. Sen huomasi meilläkin, että Mutu oli valmentajaa suurempi tyyppi, ja hän oli käytännössä vastuussa koko hommasta. Hän on varmasti siinä mielessä paras pelaaja mutta ei tuonut mitään lisäarvoa pelaamiseemme.

Jos miettii lisäarvon kautta, niin ehkä SJK:n mestaruusvuonna Jussi Vasara on paras, jonka kanssa olen pelannut. Hän oli älyttömän tärkeä pelaaja meille ja auttoi meitä sekä kentällä että sen ulkopuolella. Kentällä oli aina turvallista, ja pelimme kulki, kun Jude oli kentällä – hän oli aina oikeassa paikassa. Eihän Jussi Vasaraa ja Adrian Mutua voi suoraan pelaajina vertailla, mutta sillä hetkellä Jude toi joukkueelleen paljon enemmän. Hän oli mieleenpainuvin joukkuetoveri, jonka kanssa oli todella kiva pelata.

Usein ne katsojalle vähän näkymättömämmät pelaajat ovat yllättävän tärkeitä joukkueelle?

Se on juuri niin. Vähän kuin Atom täällä, samantyyppinen. Totta kai Atom tekee välillä myös hienoja maaleja, mutta tuntuu, että hän on aina oikeassa paikassa ja pystyy jeesaamaan juuri oikealla tavalla. Hän tuo tietynlaisen varmuuden kaikkien pelaamiseen. Sellaiset pelaajat ovat tärkeitä.

Entä vaikein vastustajasi?

En tiedä, minut on niin monesti laitettu takataskuun. Joku topparina pelaava se varmaankin on. Itävallassa hävisimme aina Salzburgille 6–0, joten varmaankin joku sieltä. Heillä oli laaja rosteri ja he pystyivät niputtamaan meidät helposti kakkosmiehistölläkin.

Kerroit, että lempipelaajasi on Kalle Katz. Miksi juuri Kalle?

Kun tulin Klubiin 2020, Kalle istui vieressäni kopissa. Aluksi piikittelin häntä joka päivä, pidin häntä kovilla. Pikkuhiljaa ystävystyimme, ja meistä tuli lopulta tosi hyvät kaverit! Olemme vielä tänä päivänäkin usein yhteyksissä. Muu jengi oli aina ihan ihmeissään, kun hengailimme kahdestaan, koska aluksi se oli vain sellaista piikittelyä. Kalle on todella hyvä tyyppi ja myös hyvä pelaaja. Uskon, että tämä vuosi on Kallelle hyvä Ilveksessä.

Haluaisitko, että hän tulisi takaisin Klubiin?

Toivon sitä, hän ei olisi ikinä saanut lähteä! Harmittaa vieläkin – hän oli ainoa ystäväni, ja hänet vain annettiin pois. Ensin Kalle lähti Rovaniemelle, sitten pääsimme taas olemaan hetken aikaa vieruskavereita kopissa, ja sitten hän lähti Ilvekseen.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Elän vain elämääni. Ei ole mitään varsinaista yksittäistä vastausta, se riippuu aina päivästä. Viime aikoina olen ollut paljon himassa ja ottanut iisisti. Minulla on tyttöystävä ja koira, heidän kanssaan vietän suurimman osan ajastani.

Millainen koira?

Sellainen pieni aprikoosin värinen villakoira nimeltä Luna [Lunasta puhuttaessa Roopen kasvoille tulee leveä hymy, toim.huom.]. Se on ihana otus, minulla ei ole ollut ikinä aiemmin mitään lemmikkejä. Kun tulin takaisin Suomeen, tyttöystäväni halusi ottaa koiran, ja suostuin siihen. On ollut ihan uskomatonta, miten siihen kiintyy, ja kuinka siitä tulee perheenjäsen. Hieno lisä elämään!

Onko sinulla jotain harrastuksia?

Ei oikeastaan, kaikki luonnistuu. Muutama vuosi sitten ostimme kämpän Vallilasta, silloin tuli tehtyä aika paljon kaikkia remppahommia. En ole ikinä ennen tehnyt, mutta katsoin YouTubesta videoita ja aloin tekemään. Täytin ja tasoittelin seinää, maalailin, tein keittiöremppaa, kaikenlaista. Onnistui ihan hyvin! En ole rajoittanut itseäni mitenkään – teen kaikkea, mitä mieleen juolahtaa.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Tiedämme, että sinulla ei ole älypuhelinta. Kertoisitko kännykästäsi?

Kun muutin takaisin Suomeen, päätin irtautua kokonaan tästä älypuhelinmaailmasta. Jotenkin stressasi, miten paljon vietti aikaa sen kanssa, ja että oli aina tavoiteltavissa ja saatavissa. Ostin sitten Nokian peruspuhelimen. Whatsapp siinä on, jotta pystyn olemaan mukana jengin ryhmissä ja tiedän, milloin tulen treeneihin.

Olen käyttänyt tätä nyt pari kolme vuotta ja todennut sen erittäin hyväksi ratkaisuksi. Ei ole ollenkaan ikävä älypuhelinaikaa. Jos en pelaisi futista, eläisin todennäköisesti kokonaan ilman kännykkää – minuun saisi yhteyden ainoastaan sähköpostilla.

On unelma, että uran jälkeen luopuisin kännykästä kokonaan. Minulle muodostuisi sellaisia rutiineja, että olisin esimerkiksi aina maanantaisin kello 12 tietyssä kahvilassa. Siellä minut voisi tavata, ja ihmiset voisivat kertoa asiansa. Toistaiseksi kuitenkin ammatillisista syistä Whatsapp on pakko löytyä.

Millaisia uran jälkeisiä suunnitelmia sinulla on – muita kuin Whatsappin poistaminen?

Remonttihommia tehdessä mielenkiinto alkoi painumaan siihen suuntaan, jotain sellaista olisi joskus kiva tehdä. En ole sen kummemmin vielä miettinyt, mutta varmaan heti uran päättymisen jälkeen laitan Whatsappin poistoon ja menen muutamaksi vuodeksi jonkin kiven alle. Ei ole tiettyä suunnitelmaa, aluksi otan varmaan iisisti ja etsin omaa juttuani – mikä se sitten ikinä onkaan. Olen avoin kaikelle. Uskon siihen, että jokainen löytää oman juttunsa ja reittinsä. Se voi olla mitä tahansa – minusta tulla vaikkapa runoilija, voisin julkaista runokirjoja. Tai ehkä minusta tuleekin raksamies, kuka tietää.

Voisiko elämäsi jatkua futiksen parissa, vai oletko saanut tästä tarpeeksesi?

No, toin esimerkiksi Manuelin tänne Itävallasta, joten ehkä minussa voisi jotain pientä urheilujohtajaa olla. En kyllä tiedä, olisiko se ihan oma juttuni. Ehkä voisin olla jonkinlainen avustava urheilutoimenjohtaja.

Kirjoitat ilmeisesti runoja?

Joo, niitä tulee silloin tällöin tehtyä, tosin viime aikoina ei juurikaan. Kirjoitan enemmän silloin, kun olen haikea ja surullinen, mutta viime aikoina olen ollut hyvillä mielin, joten kynä ei ole suhissut. Olen kirjoittanut aika paljonkin, ja intohimoa siihen löytyy, mutta en kuitenkaan osaa sanoa, olisiko siitä ikinä ammatiksi.

Haluaisitko julkaista niitä vielä joskus? Ainakin sinulla olisi nimeä jo valmiiksi.

Ehkä, mahdollisesti. Voisi se olla ihan kivaakin. Ainakaan vielä ei ole sen aika, kun minulla on tämä futis tässä.

Saimme Rikulta kirjavinkkejä. Luetko itsekin paljon?

Itse asiassa Riku antoi juuri muutaman kirjan, jotka pitäisi lukea. Aina kun käyn hänen luonaan, hän tyrkyttää niitä. Rikulta löytyy kyllä kirjoja, ja otankin niitä aina muutaman mukaan – minulla on nytkin varmaan kuusi kirjaa sieltä. Pitäisi joskus löytää aikaa niiden lukemiseen.

Oletko täysin helsinkiläistynyt vai onko sinussa vielä turkulaisuutta jäljellä?

Ei ole, nykyään olen ihan sataprosenttisesti stadilainen. En ole ollut Turussa niin pitkään aikaan, lähdin sieltä viimeisen kerran jo 2013. En ole sen jälkeen siellä juurikaan edes käynyt, sillä äitini ja pikkuveljeni asuvat Nousiaisissa, joka on puolen tunnin matkan päässä Turusta. Siellä vietän suurimman osan ajastani, jos olen sillä suunnalla. Joitain kavereitani asuu toki edelleen Turussa, mutta ei minulla ole ollut siellä oikein mitään elämää moneen vuoteen. Totta kai se on paikka, jossa olen nuorena kasvanut ja viettänyt paljon aikaa, joten siinä mielessä se on tärkeä paikka. Veikkaan, että elämäni on kuitenkin täällä Helsingin suunnalla peliuran jälkeenkin.

Eli mies voi lähteä Turusta, ja myös Turku voi lähteä miehestä?

Kyllä se voi lähteä, jos sen kehtaa myöntää.