Millainen oli lapsuutesi Ghanassa, Malik?

Malmö FF:stä loppukauden HJK:ssa lainalla viettävä ”vihannesaddikti” hyökkääjä on kulkenut pitkän ja mielenkiintoisen polun Ghanasta pohjolan perukoille.

HJK haluaa tällä kaudella tehdä pelaajiaan tutummiksi katsojille. Julkaisemme kauden aikana jokaisesta pelaajasta sekä pidemmän katsauksen näiden aiempaan uraan että syvemmälle pelaajan henkilökohtaiseen elämään pureutuvan haastattelun. 

HJK:n viestintätiimin Vertti Karjalainen ja Pauli Pekkanen jututtivat Malikia hänen ja Paulus Arajuuren julkaisemistilaisuuden yhteydessä. 22-vuotias hyökkääjä oli jo tuossa kohtaa päässyt tekemään niin ensiesiintymisensä kuin -maalinsakin Klubissa.

Millainen lapsuutesi oli?

Olen pelannut jalkapalloa niin pitkään kuin voin muistaa. Lapsuudessani oli kyse vain kahdesta asiasta: koulunkäymisestä ja jalkapallosta. Unelmoin vain jalkapallon pelaamisesta – se sai minut onnelliseksi. Vanhempani tietysti halusivat minun keskittyvän koulunkäyntiin. Se oli haastavaa, sillä en koskaan saanut heiltä tukea jalkapallon pelaamiseen.

Olin kuitenkin aina kadulla pelaamassa huvikseni. Jalkapallo oli ja on edelleen todellinen rakkauteni. En pelannut jalkapalloa tosissani, mutta iän myötä ymmärsin, että minulla on velvollisuuksia, joten aloin pelaamaan tosissani.

Lapsena Ghanassa oli vaikea saada mahdollisuutta pelata ammattimaisissa seuroissa. Muutin itsekin mahdollisuuksien perässä kotikaupungistani, Ghanan pohjoisosassa sijaitsevasta, Tamalesta pääkaupunki Accraan. Muutin ensimmäistä kertaa pois vanhempieni luota, mikä oli tosi vaikeaa. Halusin kuitenkin jahdata unelmaani, joten minun täytyi kestää siitä aiheutuva tuska. Oli myös valtavan opettava kokemus yrittää tulla yksin toimeen. Tunsin kyllä perheeni olevan läsnä, sillä asuin Accrassa enoni luona.

Futiksesta tuli osaltani totisempaa teini-iässä, kun pääsin Accrassa Charity Stars FC nimiseen jalkapalloakatemiaan. Vietin siellä vain vähän aikaa, koska olin ensimmäinen pelaaja, joka siirtyi sieltä Eurooppaan. Taaksepäin katsottuna nuoruuteni oli haastava: piti pelata paljain jaloin sukista tehdyllä jalkapallolla – täytyy arvostaa, mihin olen päässyt noista lähtökohdista.    

Asuvatko vanhempasi edelleen Ghanassa ja mitä he ajattelevat urastasi jalkapalloammattilaisena?

Kyllä asuvat. Kun olin lapsi, jalkapallo oli se asia, mitä rakastin tehdä. Nyt vanhempani ovat ymmärtäneet vielä paremmin, miksi halusin aina pelata jalkapalloa. Olin valmis antamaan kaikkeni pelatakseni Euroopassa. Olen äärimmäisen ylpeä voidessani kutsua itseäni ammattilaisjalkapalloilijaksi, sillä miljoonat ihmiset Afrikassa ja Euroopassa haluavat samaa. Vaikka olen vasta urani alussa, olen onnellinen saavutuksistani, mutten malta myöskään odottaa, mihin urani johtaa.

Miten jalkapallo näkyy Ghanan kulttuurissa?

Se on valtava asia siellä! Ghanassa on paljon lahjakkaita pelaajia ja nykyään niin agentit kuin ammattilaisjoukkueet tutkivat tarkemmin paikallista pelaajatarjontaa. Maassa on aina ollut suuri määrä laatupelaajia, mutta mahdollisuudet olivat ennen pienempiä. Olen iloinen nähdessäni, kuinka taitavat nuoret pääsevät nykyään Ghanan ulkopuolelle vielä parempiin ja suurempiin joukkueisiin. Jalkapallo kasvaa maassa edelleen ja, mikä tärkeintä, ghanalaiset saavat entistä enemmän mahdollisuuksia pelata.

Olet nyt kertonut lapsuudestasi Ghanassa, mutta miten urasi eteni Euroopassa?

Siirryin Charity Stars FC:stä Portugaliin Vizelaan 18-vuotiaana, jossa pelasin alle 19-vuotiaiden sarjassa. Siitä tuli hyvä vuosi: FC Vizela ei ollut koskaan pelannut korkeimmalla sarjatasolla nuorissa, mutta nostimme joukkueen sinne. Tein 22 maalia ja allekirjoitin kauden jälkeen ensimmäisen ammattilaissopimukseni Portugalin pääsarjajoukkue Moreirense FC:n kanssa.

Moreirensessa oli vaikea saada nuorena peliaikaa, joten lähdin lainalle AD Fafeen Portugalin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. Nautin ajastani siellä: seurassa oli hyvä ilmapiiri ja itseluottamukseni nousi, koska tein koko ajan maaleja. Kauden puoliväliin mennessä olin tehnyt yhdeksän maalia ja antanut joitakin maalisyöttöjä, mutta sitten tuli korona. Kausi keskeytettiin puolessa välissä, vaikka pelejä oli vielä paljon jäljellä.

Minun piti palata seuraavaksi kaudeksi Moreirenseen ja aloitinkin harjoituskauden siellä, mutta en taaskaan saanut mahdollisuutta pelata. En ollut tyytyväinen peliminuutteihin, joita he olivat valmiita antamaan minulle. En olisi pystynyt näyttämään osaamistani tarpeeksi, vaikka olin mielestäni tarpeeksi hyvä pelaamaan Portugalin pääsarjassa. Minun piti taas siirtyä lainalle seuraan, jossa saisin sauman näyttää.

Se seura oli Portugalin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelannut lissabonilainen Casa Pia AC. Seura oli sijoittunut edellisellä koronan päättämällä kaudella sarjan viimeiseksi, mutta sai pitää sarjapaikkansa, kun pääsarjaseurat Vitória F.C. ja C.D. Aves eivät saaneet talousvaikeuksien takia lisenssiä ja putosivat Portugalin kolmostasolle.

Päätin mennä Casa Pia AC:hen antaakseni sille toivoa ja auttaakseni seuraa kehittymään vakaaksi. Aikani pääkaupunki Lissabonissa oli tosi hyvää. Seurassa oli useita afrikkalaispelaajia sekä hyviä tyyppejä Brasiliasta ja Portugalista. Tunsin oloni kotoisaksi mutta nautin olostani myös kentällä – tein kaudella 11 maalia ja annoin viisi maalisyöttöä. Kun kausi päättyi, olimme muistaakseni seitsemäntenä. Oli hienoa tuntea auttaneensa vaikeissa lähtökohdissa ollutta seuraa.

Tuon kauden jälkeen taitoni tunnistettiin myös useissa seuroissa ympäri Eurooppaa. Puhelimeni soi jatkuvasti, mutta halusin tehdä oikean valinnan, joten en kiirehtinyt. Kun Malmö tuli kuvioihin, tajusin, että meidän täytyi edetä juuri heidän kanssaan. Allekirjoitin sopimuksen Malmö FF:ään, jossa oli tosi hyvä valmentaja, mukavia ihmisiä sekä hullut kannattajat. Fanit ajavat minua antamaan kaikkeni, koska haluan näyttää heille osaavani pelata.

Malmössä oli vain kaksi maaliahnetta hyökkääjää ensimmäisen kuuden kuukauteni aikana. Valmentaja oli tyytyväinen minuun ja antoi itseluottamusta. Tunsin tarpeen vaatiessa voivani auttaa joukkuetta, joten olin aina valmis voittamaan kaksinkamppailuja ja juoksemaan paljon joukkuekavereitteni eteen.  

Voitimme myös paljon. Kauden lopun kolmessa ratkaisuottelussa sain nimiini maalin sekä syötön. Voitin Malmössä elämäni siihen asti suurimman saavutuksen – ensimmäisen kultamitalini. Tuon kokeminen Ruotsin suurimmassa seurassa ensimmäisen puolen vuoden aikana oli uskomatonta. Lisäksi mahdollisuus pelata Mestarien liigassa oli unelmien täyttymys. Nautin suunnattomasti pelatessani Juventusta, Zenitiä sekä Chelseaa vastaan, mikä vei myös itseluottamukseni seuraavalle tasolle. Sain niin paljon hyvää fiilistä tuosta kaudesta!

Sitten kausi päättyi. Olin lomilla ja tulin takaisin Malmöhön, mutta paluu oli hankala – minut hankkinut valmentaja oli vaihtunut uuteen. Jokaisella valmentajalla on aina suosikkipelaajansa, ja minun oli hankala saavuttaa häneltä tuota luottamusta. Yritin painaa ajatuksen taustalle: taistelin kovasti treeneissä ja kuuntelin valmentajan neuvoja. Kehityin pelaajana, mutta oli hankala saada mahdollisuutta osoittaa se kentällä.

Minun täytyi ajatella uraani. Olen tottunut pelaamaan paljon ja terveenä penkillä istuminen tekee pahaa. Myös Malmö halusi, että saisin enemmän peliaikaa. Halusin etsiä erilaista ympäristöä, ihmisiä ja valmentajaa nauttiakseni taas jalkapallon pelaamisesta täysin rinnoin. Jalkapallon peluu on se, mitä haluan ja rakastan tehdä.

Useat seurat olivat minusta kiinnostuneita, mutta olin iloinen kuullessani HJK:sta – seura on kuitenkin Suomen suurin. Kävin urheilutoimenjohtajan ja valmentaja kanssa heti alkuun keskustelun, joka antoi minulle luottamusta siihen, että asiat Helsingissä tulisivat olemaan hyvin.

Ainakin alkusi on ollut hyvä. Teit maalin heti ensimmäisessä pelissäsi. Mikä on suurin syy, miksi valitsit juuri HJK:n?

Ylivoimaisesti suurin syy olivat luottamus ja hyvät fiilikset, mitkä syntyivät keskusteluissa valmentajan ja urheilutoimenjohtajan kanssa. He olivat itse minuun yhteydessä ja näkivät minun sopivan HJK:n systeemiin tosi hyvin. He todella halusivat minut, joka antoi minulle uskoa tähän siirtoon. Kaikki ihmiset seurassa ovat olleet uskomattoman mukavia minulle ensi hetkestä lähtien.

On hienoa kuulua Suomen suurimpaan joukkueeseen – edes vähän aikaa. Helsingissä on pelannut muitakin ghanalaisia. HJK:ssa kasvatetaan paljon lahjakkaita nuoria, jotka siirtyvät täältä korkeammille tasoille Eurooppaan. Lisäksi joukkue karsii paikasta Eurooppaan, mikä oli yksi rohkaiseva syy siirtoni taustalla. Olen pelannut Mestarien liigassa, ja tiedän kuinka hyvältä tuntuu edustaa seuraansa Euroopassa.

Mainitsit, että HJK:ssa on pelannut ghanalaisia myös ennen sinua. Edellinen oli Evans Mensah, joka pelasi samalla pelinumerolla (77) kuin sinä. Tunnetko hänet?

Olen kuullut hänen nimensä, mutten tunne häntä. Valitsin numeron, koska pelasin sillä myös viimeisenä vuonnani Portugalissa. Siinä numerossa on paljon taikaa minulle. Taitoni tunnistettiin tuon kauden jälkeen ympäri Eurooppaa. Toivon, että numero 77 tuo takaisin silloiset positiiviset tunteet ja hyvän vireen. Se ei ole varsinainen onnennumeroni, mutta saa minut hyvälle fiilikselle. Pelinumeron valinnassa on kyse siitä, mikä tuntuu omalta – nimeni yhdistetään valitsemaani numeroon ja haluan sen näyttävän hyvältä.

Nimestä puheen ollen. Oletko aina käyttänyt etunimeäsi pelaajanimenäsi?

Kyllä, olen aina käyttänyt nimeä ”Malik”. Kun menin Ruotsiin, minulle sanottiin, että siellä seuroilla on tapana käyttää sukunimiä. Pyysin, että saisin käyttää etunimeäni, mutta minulle sanottiin, että asialle ei pystynyt sillä hetkellä tekemään mitään. Asia voisi kuulemma olla toisin seuraavalla kaudella. Ajattelin, että minun on parempi sitoutua noudattamaan seuran sääntöjä. Malmössä lähes jokainen kutsuu minua nimellä “Abubakari”. Parempi vaan pelata ja tehdä historiaa tuolla nimelläni. Mutta kutsukaa minua Helsingissä mieluummin Malikiksi.

Minkälaista historiaa haluaisit sitten tehdä?

Olen lapsesta asti halunnut päästä pelaamaan maailman suurimmissa liigoissa. Haluan myös nauttia elämästä läheisteni kanssa. Tavoitteensa voi saavuttaa, kun etenee askel askeleelta niitä kohti. Uskon, että kaikki tulee menemään hyvin!

Onko sinulla erityistä joukkuetta tai maata, jossa haluaisit pelata?

Ei ole. Haluan vain päästä pelaamaan suurissa joukkueissa lähitulevaisuudessa. Tunnen, että minulla on siihen mahdollisuus ja odotan sitä innolla. Mitä tulee yksittäisiin joukkueisiin, minulla ei ole sellaista, mutta totta kai haluaisin pelata korkeimmalla mahdollisella tasolla parhaassa mahdollisessa joukkueessa.

Oliko sinulla suosikkijoukkuetta lapsena?

Olin Manchester Unitedin kannattaja. Minulla on edelleen lämpimät fiilikset ManU:sta. Pidän heistä ja toivon seuran voittavan niin paljon kuin mahdollista, mutta eihän se enää ihan samanlaista faniutta ole kuin nuorempana.

Mainitsit läheisesi. Millaista on elää erossa heistä ja mitä asioita ikävöit kotimaastasi?

Kun muutin Eurooppaan, totuin yksinäisyyteen, vaikka aluksi se oli hyvin vaikeaa. Kaipaan tietysti vanhempiani ja yritän pitää heihin mahdollisimman paljon yhteyttä.

Ottaa aikaa tottua täysin eri kulttuuriin, ympäristöön, säähän ja esimerkiksi ruokaan. Pystyin silti kotiutumaan melko nopeasti. Pieniä asioita, joita kaipasin aluksi, olivat erilaiset ghanalaiset ruuat ja jatkuva auringonpaiste.  

Mitä teet lieventääksesi koti-ikävääsi?

Yleensä katson tunnettujen ghanalaisten tekemiä hauskoja YouTube-videoita. Vaikka olen kaukana kotoa, se saa minut tuntemaan yhteyden Ghanan tapahtumiin. Tykkään myös kuluttaa ghanalaista musiikkia ja elokuvia. Ghanassa on uskomattoman lahjakkaita muusikkoja sekä näyttelijöitä. Näiden asioiden avulla pysyn “sisällä” ghanalaisessa kulttuurissa.

Onko sinulla lempiruokaa, Euroopasta tai Ghanasta?

Ei oikeastaan, tykkään kokeilla erilaisia ruokia. Jalkapalloilijana täytyy syödä terveellisesti ja pitää huolta itsestään. Voisin sanoa olevani addiktoitunut vihanneksiin.

Ghanalaisista ruokalajeista esimerkiksi Jollof-riisi ja Fufu ovat sellaisia, joihin ihmiset ovat hulluina. Olen kuullut Euroopastakin tulevan turisteja Jollofin ja Fufun perässä Ghanaan.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?

Tykkään tutustua erilaisiin uusiin asioihin! Kuten sanoin, esimerkiksi erilaiset ruuat ovat kiinnostavia. Haluan tutustua myös kaupunkeihin, nähtävyyksiin sekä ihmisiin, vaikka olenkin melko yksityinen persoona, enkä halua liikaa kavereita. Kavereitteni kanssa tykkään lähteä ulos vaikkapa pelaamaan pallopelejä ja pitämään muuten hauskaa. Käyn myös paljon kuntosalilla: pidän lisäharjoittelusta ja haluan pitää itseni hyvässä kunnossa.

Pakko kysyä vielä loppuun: olet todella ammattimainen haastateltava, oletko saanut jonkinlaista mediakoulutusta Ruotsissa tai muualla?

En ole. Totuin haastatteluihin varsinkin pelatessani Portugalissa. Haastatteluihin oppii parhaiten totuttautumalla.