Oletko vältellyt Englannissa pelaamista, Jukka Raitala?

”Jugi” teki surutyötä ennen päätöstään palata 12 vuoden kierrokselta Suomeen ja HJK:hon. Nyt elämä Kruununhaassa maistuu.

HJK haluaa tällä kaudella tehdä pelaajiaan tutummiksi katsojille. Julkaisemme kauden aikana jokaisesta pelaajasta sekä pidemmän katsauksen näiden aiempaan uraan että syvemmälle pelaajan henkilökohtaiseen elämään pureutuvan haastattelun.

Viestinnän traineemme Vertti Karjalainen ja Toni Vikgren saivat haastatteluun Jukka Raitalan, joka avasi sanaista arkkuaan monenlaisista asioista.

Jukka, lähes kaikilla futaajilla tuntuu olevan lempinimi. Millä nimellä sinut tunnetaan?

Olen futispiireissä Jugi tai Jukka, mutta 12–13-vuotiaana minua kutsuttiin Keravalla nimellä Keho. Poseerasin jostain syystä ilman paitaa noin kerran kuussa ilmestyvässä Keravan Pallon lehdessä – en edes tiedä, miksi. Mäkisen Altti, joka pelasi viime kaudella JäPS:ssa maalivahtina, taisi keksiä sen lempinimen. Ei kukaan täällä HJK:ssa sitä nimeä tiedä.

No, kohta tietää. Olet Keravalta kotoisin, mutta siirryit HJK:n paitaan 17-vuotiaana. Millaisia muistoja siirrosta?

Muistan, etten olisi edes välttämättä halunnut lähteä. Kaverini olivat Keravalla, mutta samaan aikaan tajusin, että pääsin siellä ehkä jo liian helpolla – pelaaminen ei tarjonnut riittävästi haastetta. Silloin taisin pelata PKKU:ssa B-junioreiden SM-sarjaa. Jos halusin kehittyä, piti ottaa askel eteenpäin, ja HJK oli tietysti hyvin luonnollinen vaihtoehto. Siirryin silloin HJK:n A-junioreihin ja tulin Mäkelänrinteen urheilulukioon samana syksynä. Olin vuoden A:ssa, vuoden Klubi 04:ssa, ja sitten nousinkin jo liigajoukkueeseen. 

Missä vaiheessa ymmärsit, että tästä voi tulla ammatti?

14-vuotiaana, kun kävin Aston Villassa testileirillä. Varmasti siihenkin saakka olin unelmoinut, että minusta tulisi ammattilainen. Se testileiri oli kuitenkin aika pysäyttävä. Ekoissa treeneissä tultiin saman tien sukille, olin aivan hukassa. En todellakaan ollut siihen henkisesti valmis. Ensimmäisen päivän jälkeen oli fiilis, että haluan himaan täältä. Ei olisi ollut realistista lähteä niin nuorena mihinkään. Vaikka henkisesti en ollutkaan missään nimessä valmis, ymmärsin pärjääväni kohtalaisesti. Tajusin, että jos maailmalla tuollainen seura on scoutannut minut, niin kyllä tässä jotain tehdään oikein.

Olet selkeästi yrittänyt välttää Englannissa pelaamisen, vaikka melkein kaikissa muissa sarjoissa oletkin pelannut…

Nyt kun miettii, ei ole kyllä ikinä ollut edes puhetta, että sinne voisi mennä. En tiedä olisinko sopinut sinne välttämättä pelityyliltänikään.

Oletko oikea- vai vasenjalkainen?

Totuushan on se, että olen oikeajalkainen. Valmentajani Keravan Pallossa, Jari Vento – joka toimi myös MyPassa Toni Korkeakunnaksen apuvalmentajana – laittoi minut vasemmaksi pakiksi ja sanoi, että se on paikkasi, jos haluat tehdä jonkinlaisen uran. En ollut kuulemma tarpeeksi hyvä hyökkäyssuuntaan, ja vasemman pakin paikalle on aina kysyntää. 

Monet muutkin nuorena hyökkäyspäässä pelanneet ovat kokeneet ammattilaiseksi siirtyessä saman kohtalon. Itse pelasin aiemmin laituria ja keskikenttää. 

Olen aina ollut ok molemmilla jaloilla, mutta aloin vasempana pakkina treenaamaan erityisesti vasuria. Nykyään koen olevani vasemmalla paljon luontevampi. Meidän täytyi syötellä pitkiä syöttöjä aikoinaan Aston Villan testileirillä, ja huomasin, etten osannut potkaista palloa ollenkaan niin puhtaasti kuin muut. Mietin, että jos olen vasen pakki enkä osaa puhdasta rintapotkua, niin mitä hittoa edes teen täällä. Siitä tuli sellainen motivaatio, että minunkin pitää osata tuo, ja harjoittelin sitä todella paljon.

Kummalla jalalla ampuisit rankkarin?

Ammuin juuri edellisissä treeneissä pilkun vasurilla, mutta ohi. Vasen jalkani on luontevampi, varsinkin syöttäessä. Kun syötän oikealla, tuntuu, että kaikki voivat Hesarista lukea, minne olen syöttämässä. Vasurilla osaan piilottaa ratkaisuni paljon paremmin. Olen molempijalkainen, mutta koen olevani vasurilla vähän parempi.

Olit nuorempana laitapakki, mutta nykyään enemmänkin laitatoppari. Kumpi on tällä hetkellä mieluisampi pelipaikka?

Tykkään kolmen linjalla pelattaessa laitatopparin roolista, ja pelasin siinä jonkin verran myös Montrealissa. Maajoukkueessa olen pelannut lähinnä oikeaa pakkia. Pystyn klaaraamaan senkin ihan kohtalaisesti, mutta vahvuuteni eivät tule siinä esille samalla tavalla. 

Nyt kun ikääkin alkaa jo olla, on luontevaa pelata laitatopparina, sillä meillä on paljon nuoria ja dynaamisia laitureita, joilla on hyökkäyssuuntaan enemmän annettavaa.

Pakit ja veskarit tekevät paljon yhteistyötä. Kuka on paras maalivahti, jonka kanssa olet pelannut?

Luke (Lukas Hradecký)! Huipputyyppi, fantastinen maalivahti, älyttömän hyvä jalalla ja pelaa korkealla itseluottamuksella – ei hänestä oikein mitään heikkouksia keksi. Ei tarvitse pitkään miettiä, kyllä Luke tuli heti mieleen.

Ensimmäinen ulkomaansiirtosi oli Saksaan. Millaisia muistoja sieltä?

Ainakin sellainen muisto, että siellä oli ihan älyttömän vaikeeta. Menin Hoffenheimiin, jossa oli Ralf Rangnick päävalmentajana. Pelkästään se, kuinka korkea taso siellä oli ja missä minun tasoni oli siihen verrattuna, oli shokki. 

Sen huomasi ihan päivittäisessä tekemisessä. Esimerkiksi ensimmäisissä treeneissä piti laittaa kärkipelaaja Vedad Ibiševićille keskityksiä. Kun syöttöni meni vähän ohi, hän tuli huutamaan, että mihin v***uun oikein syötät. Myös seuraava syöttö jäi vähän taakse, ja sama homma: “juoksen tähän, joten voitko nyt v***u pistää ne syötöt tähän eteeni”. Itse mietin vain, että yritän koko ajan, en tahallaan syötä ohi. 

Tämä oli se vaatimustaso, johon Suomessa ei ollut tottunut. Jos täällä keskitys menee vähän yli, sanotaan, että hyvä yritys. Rangnick piti kovaa kuria mutta silti kohteli kaikkia samalla tavalla. Saksassa päävalmentajan auktoriteetti oli valtava, ja se vaatimustaso oli tajuton shokki. Olin siihen aikaan myös vähän ujo, hiljainen ja epävarma, joten se oli kaikkea muuta kuin helppoa. 

En silti kadu mitään, sillä tämä polku on kasvattanut, ja kaikesta on läpi päästy. Pääsin pelaamaan kaksi Bundesliiga-ottelua, vaikka enimmäkseen pelasin Hoffenheimin reservijoukkueessa ja cup-otteluissa. Saksalainen mentaliteetti jäi mieleen, siellä mennään koko ajan täysillä eteenpäin.

Rangnick on iso nimi. Kuka on ollut urasi paras valmentaja?

Paha, tosi paha… Thierry Henry tulee mieleen. Hän oli vuoden meidän päävalmentajana Montrealissa, ja vaikka olin silloin jo 32-vuotias, Henry näki pieniä asioita, joiden avulla pystyi auttamaan pelaajia. Se teki vaikutuksen. Saatoimme treeneissä jauhaa pitkäänkin esimerkiksi pelin avaamista, ja jos Henryn mielestä se oli hirveän näköistä, menimme takaisin sisälle katsomaan videoita siitä, miten juuri harjoittelimme – kaikki treenit kuvattiin dronella. Jatkoimme sitä niin pitkään, että homma alkoi toimimaan. 

Hän sanoi itsekin olevansa Pep Guardiolan tyylinen valmentaja siitä näkökulmasta. Henrystä näki intohimon ja sen, miksi hän oli maailmanluokan pelaaja – hän ymmärsi ja näki pelin eri tavalla kuin muut. Oli siistiä, että sen ikäisenä opin vielä uusia asioita. On minulla ollut muitakin todella hyviä valmentajia, ja jokaiselta on jotain oppia tarttunut matkaan.

Siirryit Saksasta lainalle La Ligassa pelanneeseen Osasunaan, jonka kanssa voititte FC Barcelonan kauden toisessa keskinäisessä kohtaamisessa. Laitoit Messin takataskuusi, menikö peli juuri niin hyvin kuin YouTubesta löytyvä klassikkovideo osoittaa?

Se oli vaikeaa aikaa. Ennen sitä peliä en ollut varmaan pariin kuukauteen päässyt pelaamaan ollenkaan. Sinä vuonna saatoin muutenkin olla avauksessa ja seuraavana päivänä taas penkillä, tai toisinpäin. Minulla oli hyvä treenijakso ennen Barcan kohtaamista ja luulen, että valmentajakin huomasi sen. Lähtökohtaisesti ajatellaan myös, että kun kohdataan Osasunan kanssa FC Barcelona, on ihan sama ketkä sinne kentälle laittaa – tappio tulee kuitenkin. 

Muistan, kun kauden ensimmäisessä kohtaamisessa pelasimme Barcaa vastaan vieraissa. Odoteltiin putkessa kentälle pääsyä, kun kapteenimme tulee sanomaan tosi huonolla englannilla, että 0–4 on hyvä. Mietin, että ymmärränköhän nyt ihan oikein –  0–4-tappioon ollaan tyytyväisiä? Eihän tämä voi niin mennä. Lopulta olimme puoliajalla 0–5-tappiolla ja hävisimme lopulta 0–8. Minut otettiin puoliajalla vaihtoon, vaikka en kokenut pelanneeni mitenkään älyttömän huonosti. Koko joukkue oli aivan purjeissa. Katselin toista puoliaikaa vaihtopenkiltä ja ajattelin, etten kuulu tähän liigaan, kaikki muut painivat aivan eri sarjassa. 

Kotikentällä kuitenkin voitimme Barcelonan. Se oli upea peli. Oli pakkasta, nurtsi jäässä ja kenttä oli todella kova. Pelasin toisen puoliajan turf-kengillä – miettikää, La Ligaa turf-kengillä. Ei ollut muuta mahdollisuutta, koska napit vain liukuivat siinä nurmella. Tuntui, että siinä pelissä kaikki meni nappiin: olosuhteet olivat meille toimivat, olimme taistelijajoukkue ja meillä oli hyvä kotiyleisö. Barcan poikia ketutti, kun kenttä oli niin huono, että ei pystynyt syöttämään. Ihan huippu muisto, EM-kisojen jälkeen ihan sellaisia uran top-kokemuksia.

Oliko se yksittäisistä otteluista urasi ikimuistoisin?

Varmaan 3–0-voitto Liechtensteinista tässä Bolt Arenalla oli, koska sitä peliä oltiin kuitenkin odotettu niin pitkään – siinä oli älytön lataus. Fantastinen kokemus. 

Siirryit lainapestisi jälkeen pysyvällä siirrolla Heerenveeniin. Minkälaista oli pelata Hollannissa?

Upea maa ja fantastisia ihmisiä, tykkäsin asua siellä todella paljon. Hollannissa on lyhyet välimatkat, joten vieraspelireissut olivat mukavia – yleensä vain tunti tai kaksi bussilla. Olin siellä kaksi ja puoli vuotta, ja pääosin futis sujui mallikkaasti. Marco van Bastenin alaisuudessa minulla oli heikompi kausi. Kentän ulkopuoliset asiat sujuivat Hollannissa todella hyvin. 

Hakim Ziyech pelasi kanssani samaan aikaan Heerenveenissä. Hän nousi silloin junnuista edustusjoukkueeseen, ja hänestä näki älyttömän rakkauden jalkapalloa kohtaan. Hän halusi vain pelata, millään muulla asialla ei ollut väliä. Hän oli aina iloinen, kun teimme jotain jalkapalloon liittyvää. Ziyech oli jalat aina maassa pitävä kundi, eikä hän muuttanut pelaamistaan, vaikka isot seurat alkoivat kiinnostua. Ei häntä kiinnostanut mitä jengi puhuu, kunhan saa vain pelata futista.

Onko Ziyech ollut paras pelaaja, jonka kanssa olet pelannut?

Pakko sanoa, että Raúl García Osasunassa oli saakelin hyvä. Vahva, todella hyvä molemmilla jaloilla, älykäs – hän on varmasti yksi parhaista joukkuetovereistani. García oli silloin Atletico Madridista lainalla meillä, ja hän oli ylivoimaisesti joukkueemme paras pelaaja.

Miksi siirryit Hollannista Tanskaan?

Minulla oli ollut vaikeaa Hollannissa, joten purin sopimukseni ja siirryin Tanskaan. Pelasin siellä kaksi puolen vuoden settiä kahdessa eri joukkueessa. Menin ensin FC Vestsjællandiin, jonka kanssa pääsimme Tanskan Cupin finaaliin, mutta harmillisesti hävisimme jatkoajalla. Pääsin pelaamaan paljon, mutta muuten kausi oli vaikea, ja tipuimme pääsarjasta. Tanskalaisen futiksen taso yllätti minut – se, kuinka paljon sielläkin oltiin Suomea edellä. 

Viihdyin hyvin FC Vestsjællandin kotikaupungissa, kauniissa Slagelsessa, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Köpiksestä. Kauden päätyttyä tein puolen vuoden sopimuksen Aalborg BK:n kanssa, mutta se oli huono pätkä. Pelasin kauden alussa kolme tai neljä peliä, kunnes nuori vasen pakki – seuran oma kasvatti – tuli kuntoon, ja se oli oikeastaan saman tien siinä. Ei minulle ollut enää mitään käyttöä. Kokonaisuudessaan Tanska on pieni ja kaunis maa, joka oli hyvä paikka asua.

Olet liikkunut paljon eri seurojen välillä. Onko sinulla ollut aina sama agentti?

Ei, agenttini oli pitkään nyt jo edesmennyt Ville Lyytikäinen. Sittemmin agenttinani on toiminut hollantilainen Johan Hansma. Hän osti minut aikanaan Heerenveeniin ollessaan siellä urheilujohtajana, siitä se on lähtöisin. Myöhemmin Johan perusti pienen agenttipuljun, johon liityin reilu viisi vuotta sitten.

Siirryit Tanskasta Norjaan. Mitä jäi käteen sieltä?

Pelasin Sogndalissa, joka on todella pieni seura. Se on kotoisin Norjan länsiosasta, vain muutaman tuhannen asukkaan kylästä. Se oli ihan erilaista, kun oli vain pieni kylä asuinpaikkana. Norja on tosi upea maa. Patrosen Hannu pelasi siellä samaan aikaan, mikä oli tietysti tosi kiva. 

Senkin seuran meininki kyllä vakuutti: treeneissä mentiin kovaa, ja pienistä resursseista huolimatta tehtiin hyvää työtä. Pelasin kaikki pelit, ja pelasimme myös joukkueena hyvän kauden: voitimme muun muassa Joonan (Toivio) edustaman Molden. Se oli henkilökohtaisesti tärkeä kausi: tein maalin ja annoin kuusi tai seitsemän maalisyöttöä. Siirryin Norjasta MLS:ään seuraavana vuonna.

Eikö ole rankkaa vaihtaa koko ajan maata ja seuraa?

On, todella rankkaa. Iän ja kokemuksen myötä se on tullut helpommaksi, mutta on se silti rankkaa. Uuden maan mukana tulee aina uusi kulttuuri. Olen sellainen ihminen, joka haluaa käytännön asiat toimimaan mahdollisimman nopeasti: asunto, auto ja mitä muuta ikinä tarvitseekaan. Yleensä ne asiat eivät tapahdu hetkessä. Esimerkiksi Espanjassa on pakko opetella kieli, jos haluaa sopeutua. En puhunut yhtään espanjaa, vaan se piti opetella nollasta mahdollisimman nopeasti. Oli tosi kuluttavaa, kun ei ensimmäisinä kuukausina tajunnut mitään.

Onko eri kulttuureista jäänyt jotain elämääsi, vaikkapa lempiruokaa?

Olen kyllä niin kaikkiruokainen, että mikä vaan uppoaa – paitsi poutinesta en Montrealissa tykännyt, se on mielestäni ihan käsittämätön herkku. Yhtä suosikkia en kuitenkaan osaa nimetä.

Mitä ruokaa hakisit lauantai-iltana kotiin, jos pitää valita yksi?

Luulen, että siinä tapauksessa söisin sushia.

Voitit Kanadan Cupin pelatessasi Montrealissa. Millainen merkitys turnauksella on?

Sillä on itse asiassa iso merkitys siellä, koska voittamalla pääsee automaattisesti Pohjois- ja Väli-Amerikan Champions Leagueen. Voitimme Lassi Lappalaisen kanssa Kanadan Cupin 2019, ja pääsimme pelaamaan seuraavalla kaudella CONCACAF Mestarien liigaa. Olimme 2020 Costa Ricassa pelaamassa, ne ovat älyttömän siistejä ja eksoottisia matseja. Ihan sairasta, miten fanit huusivat – siellä on ihan erilainen meininki. Oli mahtavaa kokea sikäläinen Mestarien liiga. Montreal voitti Cupin itse asiassa myös viime vuonna, ja he pelaavat parhaillaan Mestarien liigan jatkopelejä.

Missä muissa eksoottisissa paikoissa olet pelannut?

Jenkeissä tuli nähtyä todella paljon futiksen takia, ainakin kaikki isoimmat kaupungit – ja Amerikka on kuitenkin saakelin iso paikka. Oli kiva olla pitkään MLS:ssä, niin sai nähdä kaikkia huippupaikkoja.

Kuulostaa todella siistiltä!

Tavallaan joo, mutta se muuttuu, kun on perhettä. Kun lähdettiin idästä länteen pelaamaan yksi peli, niin matkaan lähdettiin torstaina ja tultiin takaisin sunnuntai-iltana – vain yhden pelin takia. Samanlaisia reissuja on useampia kauden aikana. Vielä kun laskee mukaan maaottelut – vaikka ne ovatkin siistejä tapahtumia – tulee yhtäkkiä 150 reissupäivää vuodessa. Kyllä sekin alkaa painaa. Olisin voinut jäädä MLS:ään, mutta kyllä reissaaminen oli yksi syy lähtööni sieltä.

Mitä jäi käteen pitkältä ulkomaankiertueelta?

Paljon hyviä ystäviä, varsinkin Montrealista. Asuin siellä kolme vuotta, ja futiksen ulkopuolellakin tutustuin paikallisiin sekä muihin siellä asuviin ulkomaalaisiin. Toki jokaisesta paikasta jää aina jotain frendejä, joiden kanssa on säännöllisesti yhteyksissä. Kielistä opin parhaiten hollantia – heitän Fabin (HJK:n hyökkääjä Fabian Serrarens) kanssa välillä jotain läppää hollanniksi. 

Nykyään myös englantini on todella sujuvaa, mitä se ei ollut ulkomaille lähdettäessä. Saksaa opin jonkin verran, varsinkin kuunnellessa ymmärrän sitä hyvin. Kielet tosin unohtuvat, jos niitä ei käytä pitkään aikaan.

Olet pelannut Columbuksessa, Montrealissa ja Minnesotassa, mutta sinut draftattiin välissä Los Angelesiin. Mitä siinä tapahtui?

Se oli todella hämmentävää. Oli joulukuu, ja olimme perheen kanssa Suomessa lomalla. En edes muistanut, että sinä päivänä on laajennusdraft. Ajattelin, että se ei koske minua. Sitten eräänä iltana menin himaan ja vilkaisin jenkkipuhelintani: siellä oli varmaan 50 puhelua ja 25 viestiä. Viesteissä luki juttuja, kuten ”Onneksi olkoon!” ja ”Tiesitkö tästä?”. Rupesin selvittämään, mitä on tapahtunut. Minut oli treidattu – se tuli aivan puskista. Draftissa Los Angeles FC oli ottanut minut. Soitin hollantilaiselle agentilleni, eikä hänkään tiennyt tarkemmin asiasta. Hän lupasi selvittää asiaa, ja pari tuntia myöhemmin luin netistä, että minut oli treidattu eteenpäin Montrealiin.

Amerikka on varmaankin ainoa paikka, jossa tuollainen on edes mahdollista…

Amerikkalaiset pelaajat eivät ymmärrä yhtään, että eurooppalaiset tähtipelaajat voivat päättää siirtyvänsä seurasta toiseen. Pohjois-Amerikassa teet sopimuksen MLS:n kanssa: et ole tietyn joukkueen pelaaja, vaan liigan.

Laajennusdraftit eivät taida kuitenkaan olla ihan arkipäivää?

Niitä pidetään ainoastaan silloin, kun uusia joukkueita liittyy MLS:ään. Muistaakseni joukkueet saavat suojata laajennusdraftissa 11 pelaajaa, ja kaikki muut ovat vapaata riistaa. Uusi joukkue saa valita sitten jokaisen MLS-joukkueen riveistä yhden pelaajan. Kauden jälkeen pidettiin aina henkilökohtainen kokous seurajohdon kanssa, ja silloin minulle sanottiin, että en kuulu 11 suojatun pelaajan joukkoon. Ikäni ja palkkani huomioiden he olivat kuitenkin melko varmoja, ettei minua valittaisi. Sitten kävikin toisin. Ei sitä kuitenkaan tiedä, puhuivatko he edes totta. MLS on kulisseissa joukkueiden välistä bisnestä.

Miten iso laji jalkapallo on Pohjois-Amerikassa?

Se on varmastikin kaupunkikohtaista. Suurimmassa osassa ykköslajit ovat amerikkalainen jalkapallo ja baseball, joissain myös jääkiekko. Kyllä siellä törmäsi ihmisiin, jotka eivät ”soccerista” puhuttaessa tienneet mitä se on. 

Euroopassa katsomoissa ymmärretään paremmin, mitä kentällä tapahtuu, mutta Amerikassa koen sen olevan enemmän viihdettä. Katsomoihin tullaan syömään hampparia, ja sitten juhlitaan, kun joku tekee maalin. Se on siellä show, jonka luomisessa he ovat kyllä todella taitavia. Minnesotassa ja Montrealissa oli valtavat markkinointitiimit, jotka syöttävät faneille valtavasti materiaalia.

Tuleeko seurattua futista?

Seuraan suurempia turnauksia: Mestarien liigaa sekä EM- ja MM-kisoja. Aika vähän arkena tulee seurattua esimerkiksi Valioliigaa, mutta katsoin esimerkiksi eilenkin “Chämppäriä”.

Entä muita lajeja?

Pohjois-Amerikassa tykkäsin seurata lätkää. Montrealissa kävin katsomassa paikan päälläkin pari matsia, mutta jos rupeatte kyselemään änäripelaajien nimiä, en osaa kovin pitkää listaa luetella. Jääkiekko pelinä kuitenkin kiinnostaa, vaikka en koskaan olekaan harrastanut mitään pipolätkää kummempaa.

Mitkä ovat suosikkikaupunkisi, joissa olet asunut?

Montreal, todella kiva kaupunki! Se oli yllättävän eurooppalainen sijaitakseen Pohjois-Amerikassa. Monien amerikkalaisten isojen kaupunkien keskustat ovat täynnä isoja toimistorakennuksia, mutta Montrealissa eurooppalaisuus näkyi kahvila- ja ravintolakulttuurina. Ranskalaisuus vaikuttaa varmasti siihen. Täällä Helsingissäkin keskusta on täynnä pieniä kivijalkakauppoja. Heidelberg Saksassa oli myös siisti, vaikkakin vähän pienempi. Se on noin 100 000 asukkaan yliopistokaupunki. Olen päässyt asumaan kivoissa paikoissa.

Oletko tullut jäädäksesi Suomeen?

Ainakin ajattelen niin, vaikka futiksesta ei ikinä voi olla varma. Jotain ihmeitä pitäisi kuitenkin tapahtua, että lähtisin. En edes tiedä, mikä olisi enää sellainen tarjous, että kiinnostaisi lähteä. 

Viime vuosina on tullut pohdittua, milloin olisi aika palata Suomeen. On pitänyt tehdä tavallaan surutyötä: kun tänne palaa, niin ei täältä minun iässäni enää lähdetä takaisin ulkomaille. Se on vain realismia ajatella, että kuka minusta olisi tämän ikäisenä edes kiinnostunut. Täällä pelataan niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja pärjää, sen jälkeen keksitään muita juttuja.