Pohjanpalon pikahattutemppu toi täydet pisteet


Ottelun alku oli avausottelulle tuttua hakemista kummaltakin joukkueelta. Intoa oli enemmän kuin ajatusta, eikä erityisen hyviä maalipaikkoja syntynyt kumpaankaan päähän.

Tunnelman hieman lämmettyä alkoi myös maalipaikkoja syntyä. HJK:n vasemmalla laidalla pelannut Demba Savage oli useaan otteeseen vaarallinen, ja ajoikin omalta laidaltaan IFK-maalille pariin otteeseen hyvin. Viimeiset suoritukset eivät kuitenkaan onnistuneet. Juho Mäkelä pääsi kerran kohtalaiseen paikkaan, samoin Joel Perovuo, jonka kaukolaukaus kuitenkin meni reippaasti ohi. Nuori Joel Pohjanpalo pääsi avausjaksolla yhteen erinomaiseen paikkaan 16-alueen sisällä, mutta laukoi vaikeasta asennosta ulkokierteisen laukauksen selvästi ohi.

Toisessa päässä IFK pääsi pariin kertaan kuin vahingossa vaarallisiin paikkoihin. Yksi parhaista syntyi Aleksei Kangaskolkalle, joka pääsi puolittain maalivahti Wallénia vastaan vasemmalta puolelta. Laukaus kuitenkin lähti vain sivuverkkoon.

Tauolle mentiin 0-0-tilanteessa. Koneet olivat kuitenkin lämminneet molemmilla joukkueilla.

Toisella jaksolla alkoikin tapahtua.

Vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen IFK siirtyi johtoon varkain. Puolivaarallinen hyökkäys päätyi keskitykseen, jonka HJK-puolustus sai puskettua 16-alueen taka-alueelle. IFK:n Amos Ekhalie latasi suoraan putoavaan palloon: laukaus lähti kovaa ja tarkasti HJK-maalin oikeaan alakulmaan.

HJK:lla kesti hetki kasata voimansa. IFK ei lähtenyt riskeeraamaan, vaan vetäytyi johtomaalin jälkeen selkeästi. HJK:n vaihdot (Sebastian Mannström Erfan Zeneliin sekä Antti Okkonen Sebastian Sorsaan) piristivät HJK:n hyökkäyspeliä toivotulla tavalla.

70 minuutin kohdilla kentälle tullut Sorsa ehti olla kentällä vain pari minuuttia kun hän löysi tarkalla keskityksellä IFK-maalilta Joel Pohjanpalon, joka puski oikeaoppisesti pallon maan kautta verkkoon.

Ja lisää tuli seuraavan parin minuutin aikana.

Seuraavassa tilanteessa Pohjanpalo pääsi palloon 16-alueen sisällä, kääntyi nopeasti keskikenttä Jani Lyyskin ohitse ja laukoi pallon vasemmalla jalallaan tarkasti IFK-maalin oikeaan alakulmaan.

Ja vielä pari minuuttia tästä, Pohjanpalolle avautui samankaltainen tilanne. Tällä kertaa oikean jalan laukaus samoilta kohdilta osui Jani Lyyskiin ja suuntautui samasta kohdasta IFK:n maaliin.

Lopussa HJK toi kentälle vielä lisää voimaa nuoren Nikolai Alhon muodossa, joka esiintyi Pohjanpalon tapaan kypsästi kotiyleisön edessä.

IFK käytännössä lamaantui Pohjanpalon kolmeminuuttisesta, mikä teki HJK:lle johtoaseman säilyttämisen helpoksi. Viimeisen kymmenminuuttisen aikana HJK esitteli kotiyleisölleen viime vuodesta tuttua syöttöpeliä ja pallonhallintaa. Vaikka ottelun alku oli kotijoukkueelle vaikea, oli Pohjanpalon hattutemppu ja sen jälkeinen HJK:n dominointi vahvaa suorittamista.

Liiga-avauksesta tuli siis täysi pistepotti. Seuraava ottelu HJK:lla on vuorossa jo torstaina kun se matkaa Turkuun kohtaamaan TPS:n.

HJK-IFK Mariehamn 3-1 (0-0)

52’ Ekhalie

71’ Pohjanpalo

72’ Pohjanpalo

74’ Pohjanpalo