Rafinha: ”Ottelu muuttui täysin maalin jälkeen”

HJK kohtasi TPS:n keskiviikon liigakamppailussa. Sinivalkoiset takoivat tylyt 6-0 – lukemat taululle jättäen turkulaiset aseettomiksi. Täydet minuutit ottelussa ahkeroinut bralisialaispuolustaja Rafinha oli ottelun jälkeen erittäin hyvällä tuulella. Puolustaja antoi panoksensa kahteen maaliin syöttämällä kumpaankin ratkaisevan syötön. Rafinha antoi syötön muun muuassa Akseli Pelvaksen upeaan laukaukseen. Brassi kertoo syötössä olleen hieman tuuria mukana. 
– Ajattelin syöttää kovan syötön maalivahdin ja puolustajien väliin. ”Aksu” oli juuri oikeassa paikassa, joten hyvin siinä kävi, Rafinha hymyilee.
”Rafin” mukaan ottelun alku oli melko vaikea, mutta Klubin päästyä maalien makuun jäi TPS jyrän alle.
– Ottelu muuttui aivan toisenlaiseksi. Olisimme voineet tehdä vielä enemmänkin maaleja. Toisella puoliajalla minua ei juurikaan merkattu ja sain nousta hyökkäyksiin mukaan enemmän. Tottakai täytyy olla todella tyytyväinen tulokseen. 6-0 – voitto TPS:aa vastaan on hyvä suoritus, Rafinha sanoo.
HJK on tällä kaudella pelannut seitsemän liiga-ottelua kotiareenallaan. Saldo on pysynyt täydellisenä, sillä Klubi on voittanut kaikki kotiottelunsa. Rafinhan mukaan joukkue pelaa hyvää jalkapalloa kotiotteluissa, mutta toivoo esitysten nousevan samalle tasolle myös vierasotteluissa. Brassipakin mukaan tärkeä syy Klubin menestykseen on vahva materiaali.
– Viime vuoden joukkue pysyi hyvin samankaltaisena. Sen lisäksi hankimme muun muuassa Sebastian Mannströmin, Teemu Pukin ja Berat Sadikin, jotka ovat parantaneet maalintekoamme, Rafinha kertoo.