Rantala näki Volga-ottelussa hyvää ja huonoa

HJK:n leirin toinen ottelu pelattiin vaikeissa olosuhteissa. Kova tuuli ja epätasainen pelikenttä pakottivat molemmat joukkueet pelaamaan palloa paljon ilmassa ja suoraviivaisesti eteenpäin.
– Peli näytti ehkä hieman sekavalta. Olosuhteet olivat molemmille vaikeat, ja se näkyi pelissä, ainakin ensimmäisellä jaksolla. Pallo oli molemmilla joukkueilla enemmän ilmassa kuin maassa, Juho Rantala kertoo.
Ensimmäisellä jaksolla HJK ei löytänyt pelin juonesta kunnolla kiinni, ja venäläisjoukkue FC Volga pääsi siirtymään johtoon. Volgan maali syntyi vapaapotkusta noin parista kymmenestä metristä.
Toisella jaksolla raitapaidat piristyivät ja saivat luotua muutamia maalipaikkoja. Hyvästä yrityksestä huolimatta palloa ei saatu maaliin asti.
– Mielestäni positiivista oli se, että useaan otteeseen pelissämme näkyi niitä elementtejä, joita olemme leirin aika harjoitelleet, muun muassa kärkien liikkumista ja yhteispeliä. Draivia ja yritystä oli, mutta tekninen toteutus ei tänään täysin onnistunut.
Rantala näki ottelun kokonaisuudessaan tasaiseksi: peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Venäläisjoukkue Volga oli valmentajan mukaan fyysisesti vahva, kohtalaisen taitava ja ennen kaikkea kurinalainen.
– Tämän kevään aikana itäeurooppalaisia joukkueita on tullut nähtyä niin monta, että voi helposti sanoa Volgan olevan hyvä joukkue – nimenomaan hyvä joukkue.
– Siinä mielessä ottelu palveli meidän näkökulmasta hyvin tarkoitustaan, vaikka tappio luonnollisesti harmittaa.
Varsinaisia loukkaantumisia ei ottelussa tullut, mutta HJK-laitalinkki Sebastian Sorsa joutui tulemaan pois kentältä jo ensimmäisen jakson aikana takareiden kireyden takia. Tarkemmat tiedot Sorsan tilanteesta saadaan alkuviikosta.
HJK matkaa Suomeen jo tiistaina aamupäivällä.