Rantala: ”Oma, hyvä peruspeli”

– Pelasimme hyvän peruspelin ja näimme, että se riittää. Meillä on kasassa niin hyvä joukkue, että voittamiseen ei tarvita sen ihmeellisempiä suorituksia, Juho Rantala toteaa.

HJK:lle voitto oli revanssi parin viikon takaiseen Honka-tappioon Veikkausliigassa. Tällä kertaa Honka jäi täysin aseettomaksi HJK:n käsittelyssä.

– Tiesimme tarkkaan, miten Honka tulee, ja iskimme heidän heikkouksiinsa. Kaikin puolin pelasimme hyvän ja tasapainoisen ottelun. Lähempänä oli meidän 4-0 -maali kuin Hongan kavennus. En muista, että heillä olisi ollut yhtään hyvää paikkaa ottelussa.

Suomen cupin seuraava kierros arvotaan heti perjantaina. HJK puolestaan jatkaa raskasta viikkoa heti lauantaina vieraskentällä Ahvenanmaalla IFK Maarianhaminaa vastaan.

– Viikko on haastava, mutta olen erittäin luottavainen. Tänäänkin energiaa löytyi loppuun asti. Myös yksi syy luottavaisuuteen löytyy pelaajaringistä: onneksi meillä on hyviä pelaajia käytettävissämme, Rantala sanoo.

– Voiton jälkeen fiilis ja itseluottamus ovat totta kai korkealla. Pääsemme lähtemään Ahvenanmaalle siinä mielessä hyvistä asetelmista.