Real Betis oli vahvempi – HJK kaatui saappaat jalassa

Toni Koskela: ”Pelasimme tähän paikkaan kauden parhaan pelimme.”

HJK taisteli kunniakkaasti, mutta Real Betis oli liian kova pala purtavaksi.

HJK vs Real Betis 0–2

HJK onnistui ajoittain horjuttamaan Real Betisiä, mutta espanjalaiset veivät pisteet lopulta ansaitusti mukanaan 2–0-voitolla. Klubi piti espanjalaiset hyvin kurissa ensimmäisen puolituntisen ajan, mutta lopulta edes Conor Hazardin huipputorjunnat eivät riittäneet viemään peliä tasatilanteessa tauolle, kun Willian José vei vieraat rangaistuspilkulta johtoon.

HJK oli terävä toisen jakson alussa, mutta Sergio Canalesin sisääntulo rauhoitti Betisin pelaamista, ja Willian José niittasi ottelun loppulukemat jo reilun tunnin jälkeen.

Tappiosta huolimatta HJK teki parhaansa, mutta se ei viime kaudella Espanjan La Ligan viidenneksi sijoittunutta Real Betisiä vastaan riittänyt.

– Pelasimme tähän paikkaan kauden parhaan pelimme. Jokainen pelaaja onnistui erinomaisesti, ja olen todella ylpeä siitä, miten suoriuduimme näin kovaa vastustajaa vastaan. Pystyimme pitämään pallosta huolta ja aiheutimme Betisille ongelmia omalla hyökkäyspelaamisellamme. Marginaalit olivat pieniä, mutta huippu-urheiluun kuuluu tuloksesta pelaaminen, ja se jäi tänään saamatta. Siitä huolimatta olimme mielestäni tänään kilpailukykyisempiä kuin viime vuoden lohkopeleissä, mikä on ollut yksi tavoitteemme, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.

Eurooppa-Liigan C-lohkon toisessa ottelussa bulgarialainen Ludogorets voitti kotikentällään AS Roman.

Katso Toni Koskelan ja Santeri Väänäsen kommentit lehdistötilaisuudessa.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi etenkin Betisin osalta tunnustelevan oloisesti, ja tekonurmi vaikutti välillä hämmentävän espanjalaisia. Vierailijat kokivat ison takaiskun jo viiden minuutin kohdalla, kun Betis-laituri Juanmi jäi pääpallossa kirjaimellisesti Arttu Hoskosen jalkoihin. Juanmi vietiin lopulta paareilla pois kentältä, ja hänet korvasi Rodri.

HJK jatkoi samanlaisella peli-ilmeellä kuin aiemmissa kotipeleissä Mariboria ja Silkeborgia vastaan. Peliä rakennettiin alhaalta hyvällä maltilla, eikä Betisin korkeahko prässi saanut HJK-pelureiden puntteja tutisemaan. Murtautuminen keskialueen yli oli kuitenkin haastavaa, mutta myös Betis paini samojen ongelmien kanssa oman pelinrakentelunsa kanssa.

Ottelun ensimmäisestä laukauksesta vastasi Klubi. Lucas Lingman näki David Brownen hyvän liikkeen Betis-pakki Aitor Ruibalin selustaan, jonne HJK:n keskikentän moottori toimitti pallon. Browne pelasi poikittaissyötön Nassim Boujellabille, jonka laukauksen tämän entinen seuratoveri Juan Miranda onnistui peittämään liu’ullaan.

Noin vartin kohdalla Betis sai omaa peliään rullaamaan jouhevammin, ja espanjalaiset loivat useamman pidemmän hallinnan HJK:n puolustuskolmanneksella. Vaaran paikkoja ei nähty, vaan sekä Ruibalin että Joaquínin keskitykset menivät harakoille.

Erinomaisen ottelun pelannut Santeri Väänänen väänsi HJK:lle kulman nopean hyökkäyksen päätteeksi. Lingmanin antama erikoistilanne tippui hyvälle sektorille, mutta kokenut Victor Ruiz voitti Malikin pääpallossa.

Betis laukoi ensimmäisen kerran maalia kohti vasta 23. minuutilla. Pallo riistettiin hieman kyseenalaisen näköisesti Boujellabilta, ja Miranda laukoi noin 20 metristä. Laukaus oli kova mutta suuntautui keskelle, eikä Conor Hazardilla ollut vaikeuksia sen torjumisessa.

Noin puolen tunnin kohdalla HJK eteni nopeasti Betisin alueelle, ja Boujellab nousi pallon kanssa kohti rangaistusaluetta. Marokkolainen pelasi oikean jalkansa vapaaksi ja laukoi kohti Claudio Bravon vartioimaa maalia, mutta matala kuti ei tuottanut ongelmia chileläisvahdille.

HJK loi puoliajan parhaan maalipaikkansa hetkeä myöhemmin. Jukka Raitala riisti miehekkäästi pallon Paul Akouokoulta ja lähti mukaan ylivoimahyökkäykseen. Klubi pääsi iskemään neljällä kahta vastaan, mutta Santeri Hostikan syöttö kesti liian kauan, ja Malik ehti paitsion puolelle.

Betis vastasi HJK:n tilanteisiin välittömästi. Hazard torjui vaihdosta kentälle tulleen Rodrin vihaisen vasemman jalan laukauksen, mutta paluupallo päätyi Luiz Henriquen jalkoihin. Brassihyökkääjä ampui nopeasti kohti takanurkkaa, ja Hazard venyi upeaan torjuntaan.

Vierasjoukkue painoi pelin Klubin alueelle ensimmäisen jakson viimeisen vartin aikana. 42. minuutilla William Carvalho puski Joaquínin antaman kulmapotkun kohti HJK:n maalia, mutta tolpan avustama Hazard onnistui jälleen pelastamaan Klubin takaiskulta.

Useaan otteeseen päänvaivaa HJK-puolustukselle aiheuttanut Luiz Henrique pelasi vielä ensimmäisen jakson loppuhetkillä vaarallisen oloisen pallon Klubin maalin edustalle. HJK onnistui siivoamaan pallon pois vaara-alueelta, mutta VAR käänsi tilanteen ikävällä tavalla: Boujellabin katsottiin rikkoneen, ja ottelu erotuomari Roi Reinshreiber vei pallon pilkulle.

Kokenut Willian José asteli laukomaan rankkaria. Brassihyökkääjä hämäsi Hazardin väärään nurkkaan ja laukoi pallon vuorenvarmasti oikeaan alakulmaan.  

David Browne aiheutti nopeudellaan ongelmia Betis-puolustukselle.

Toinen puoliaika

HJK aloitti toisen jakson pirteästi ja oli äärimmäisen lähellä tasoitusmaalia jo vajaan viiden minuutin jälkeen, kun Browne pyöräytti itsensä vapaaksi boksissa ja lähetti pallon takatolpalle. Hoskonen pääsi puskemaan kohti tyhjää maalia, mutta Betis-pakki Ruibal onnistui peittämään HJK-topparin yrityksen.

Muutamaa minuuttia myöhemmin paine oli jälleen Betisin rangaistusalueella. Lingman pelasi loistavan syötön Boujellabille, joka joutui kuitenkin kahden puolustajan pihteihin. Betisin hätäinen purku kimpoili omista pelaajista takaisin HJK:n haltuun, ja viimeisenä maalintekoa yritti Hostikka, jonka laukauksen uhrautuvasti pelannut Betis-puolustus peitti.

Tasoitus oli jälleen lähellä juuri ennen tunnin täyttymistä. Hostikka pelasi pystyyn Brownelle, joka käänsi matalan pallon vitosen viivalle. Peliväline vieri Malikin jalkojen välistä tyhjän maalin eteen Pyry Soirille, joka oli ehtinyt juoksemaan tilanteesta ohi eikä enää osunut kunnolla palloon.

Betis kaatoi kylmää vettä hyvin toisen jakson aloittaneen Klubin niskaan 63. minuutilla. Espanjalaisten kulmapotku jäi elämään HJK:n boksiin, ja pallo kimpoili lopulta kolmen-neljän pelaajan jalkojen kautta takatolpalle, josta Willian Josélla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin.

67. minuutilla HJK riemastutti kotiyleisöään upealla osumalla. Lingman, Soiri ja Hostikka pelasivat tyylikkään kombinaation boksin oikealla kulmalla, ja Malik jatkoi Hostikan noston verkon perukoille. Ilo kääntyi kuitenkin nopeasti pettymykseksi, kun VAR kumosi maalin niukkaakin niukemman paitsion vuoksi.

VARin ensiesiintyminen Bolt Arenalla ei ollut Klubin kannalta suotuisa.

Vierailijat olivat lähellä siirtyä jo kolmen maalin johtoon hetkeä myöhemmin, kun vaihdosta kentälle tullut Sergio Canales petasi maalipaikan Willian Josélle. Brassikärki ei saanut illan kolmatta osumaansa, vaan laukaus pilkun tuntumasta karkasi taivaan tuuliin.

HJK:n ensimmäiset vaihdot nähtiin 74. minuutilla. Kentän jättivät Malik, Soiri sekä Boujellab, ja heidän tilalleen tulivat Anthony Olusanya, Casper Terho sekä Murilo.

Betis valui ottelun viimeisen vartin aikana hieman alemmas varjelemaan johtoaan, ja HJK sai pitää palloa melko vapaasti. 82. minuutilla Lingmanin matala keskitys oli kimmota Betis-puolustajien jaloista omaan maaliin, mutta Bravo oli hereillä ja onnistui torjumaan.

Vierailijat pääsivät ylivoimahyökkäykseen HJK:n helpon pallonmenetyksen jälkeen. Canales kuljetti pallon Klubin rangaistusalueen rajamaille saakka ja tarjoili poikittaissyötön tilanteeseen mukaan nousseelle Rodrille. Taitavan espanjalaishyökkääjän ratkaisu kesti liian kauan, ja HJK-puolustus selvitti tilanteen.

HJK:n päävalmentaja Toni Koskela käytti viimeiset vaihtonsa 88. minuutilla. Matti Peltola tuli puolustuslinjaan Hoskosen tilalle, ja Perparim Hetemaj otti Lingmanin paikan keskialueella.

HJK sai luotua vielä yhden maalipaikan ottelun lisäajalla. Hetemaj riisti keskialueella, ja Terho kirmasi hyökkäykseen. HJK-laituri pelasi vielä takaisin Hetemaj’lle, joka tavoitteli takatolpalle nousseita Olusanyaa ja Peltolaa. Kumpikaan ei kuitenkaan aivan yltänyt palloon, joka painui päätyrajasta yli.

Puolustuslinja pelasi jämäkän ottelun.

HJK vs Real Betis 0–2 (0–1)
45+3’ Willian José 0–1 rp
64’ Willian José 0–2

HJK:n kokoonpano: Conor Hazard – Arttu Hoskonen (88’ Matti Peltola), Miro Tenho, Jukka Raitala – David Browne, Nassim Boujellab (74’ Casper Terho), Santeri Väänänen, Lucas Lingman (88’ Perparim Hetemaj), Pyry Soiri (74’ Murilo) – Santeri Hostikka, Malik (74’ Anthony Olusanya)

HJK TV haastatteli Santeri Väänästä ottelun jälkeen.