Syyskuun lainapelaajakatsaus: Samuel Anini jr noussut liigan tehokkaimpien pelaajien joukkoon

Kai Meriluodolla hyvä kuukausi, Elmo Henriksson kaappasi ykkösvahdin aseman. Patrik Raitaselta ja Kevin Kouassivi-Benissanilta tasaista suorittamista. Samuel Anini jr tehnyt mukavasti tehoja peliminuutteihinsa nähden.

Kai Meriluoto - HJK Klubi 04. Photo: © Mira Lönnqvist
Kai Meriluoto kuvattuna HJK Klubi 04:n paidassa vuonna 2021.

Viisi HJK-pelaajaa viettää kautensa lainalla muissa Veikkausliiga-joukkueissa. Käymme kuukausittain läpi, kuinka pelaajamme ovat suoriutuneet lainapesteissään. Maajoukkuetauon katkaisemassa syyskuussa Veikkausliiga-joukkueet pelasivat kolmesta neljään ottelua, ja HJK-lainaviisikko suoritti jälleen tasavarmasti.

Kai Meriluoto, Ilves

Kai Meriluoto nosti syyskuun aikana mukavasti profiiliaan hieman haastavamman elokuun jälkeen. 19-vuotias hyökkääjä aloitti kuukauden kaksi ensimmäistä ottelua vaihtopenkin puolelta ja onnistui iskemään Ilveksen kavennusmaalin 2–3-tappiossa VPS:lle. Onnistuminen toi Meriluodolle avauksen paikan kuukauden kolmanteen – ja viimeiseen – otteluun, jossa hyökkääjä viimeisteli yhden osuman HIFK:n verkkoon hänelle hyvinkin tutulla kentällä, Bolt Arenalla. Ottelu päättyi lopulta Ilveksen 5–1-murskavoittoon.

Meriluoto on tehnyt tällä kaudella yhdeksän liigamaalia, jotka oikeuttavat maalipörssin jaettuun kuudenteen sijaan yhdessä seuratoveri Petteri Pennasen sekä IFK Mariehamn -kärki John Owoerin kanssa. Lisäksi Meriluoto on kirjannut nimiinsä kaksi maalisyöttöä.

Elmo Henriksson & Patrik Raitanen, IFK Mariehamn

Elmo Henriksson riisti ykkösvahdin paikan Yann Fillionilta takaisin itselleen elokuun loppupuolella eikä ole tontistaan syyskuussakaan luopunut. Henriksson aloitti kaikki saarelaisten kolme liigaottelua ja piti maalinsa koskemattomana kaksi kertaa. Torjuntoja 19-vuotiaalle maalivahdille kirjattiin SJK- sekä FC Lahti -nollapeleissä yhteensä seitsemän.

Patrik Raitanen katseli kuukauden ensimmäisen ottelun vaihtopenkin puolelta, mutta nuori toppari oli avauksessa kahdessa seuraavassa. Raitasen johtama puolustuslinja nollasi FC Lahden 6–0-kotivoitossa, mutta AC Oululle koetussa 2–4-tappiossa topparin ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi keltainen kortti.

Kevin Kouassivi-Benissan, FC Lahti

Koko kauden HJK-otteluita lukuun ottamatta FC Lahden avauksessa pelannut Kevin Kouassivi-Benissan aloitti kuukauden tuttuun tapaan oikeana pakkina maalittomassa Oulu-tasapelissä. ”KB” oli avauksessa myös seuraavassa ottelussa, mutta otettiin poikkeuksellisesti vaihtoon tunnin kohdalla, ja FC Haka käänsi ottelun voitoksi viimeisen vartin aikana.

Kouassivi-Benissan ei ollut ollenkaan FC Lahden kokoonpanossa syyskuun kahdessa viimeisessä ottelussa, joiden saldo oli lahtelaisittain murheellinen: kaksi tappiota, nolla tehtyä maalia ja kahdeksan päästettyä.

Samuel Anini jr, AC Oulu

Samuel Anini jr sai vastuuta kolmessa kuukauden neljästä ottelusta. FC Lahti- ja HIFK -otteluissa laitahyökkääjälle kirjattiin yhteensä ainoastaan 24 minuuttia peliaikaa, ja alaloppusarjan ensimmäisen ottelun Anini seurasi vaihtopenkiltä.

Vaihtelevasti kauden aikana vastuuta saanut Anini nousi avaukseen IFK Mariehamn -vierasotteluun ja kiitti valmennuksen luottamuksesta syöttämällä Michael Lopezin avausmaalin jo ottelun 9. minuutilla. Ottelu päättyi lopulta oululaisten 4–2-vierasvoittoon, ja Anini otettiin vaihtoon tunnin kohdalla.

20-vuotias Anini on viimeistellyt kuluvalla sesongilla kaksi maalia ja tarjoillut kolme maaliin johtanutta syöttöä. Tehottomuudesta nuorta laitahyökkääjää ei kuitenkaan voi moittia: 471 minuuttia pelannut Anini on tehnyt tai syöttänyt maalin keskimäärin joka 94. minuutti, mikä on koko liigan kolmanneksi paras lukema yli 400 minuuttia pelanneista – edellä ovat ainoastaan HJK:n Anthony Olusanya ja VPS:n Aleksi Pahkasalo.