Taisteluvoitto MYPA:sta Töölön illassa
HJK jatkoi sunnuntaina voittojen tiellä, kun MYPA kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 2-1 Sakari Mattilan ja Rasmus Schüllerin osumilla. Helposti pisteet eivät tulleet. Klubi aloitti ottelun vahvasti, ja näytti Sakari Mattilan rangaistuspotkusta iskemän 1-0 osuman jälkeen menevän menojaan, mutta MYPA taisteli itsensä takaisin peliin mukaan. Toisen puoliajan alku oli vierasjoukkueen hallintaa ja Sasha Anttilaisen tasoitusosuma oli ansaittu palkinto pyörityksestä. HJK onnistui kuitenkin vielä kokoamaan rivinsä ja Rasmus Schüller iski tärkeän ratkaisuosuman varttia ennen loppuvihellystä. Päävalmentaja Sixten Boström oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen vaikeasta ottelusta.
– Oli etukäteen tiedossa että tästä tulee aika vaikea peli meille. Tiesimme aika hyvin miten MYPA tulee pelaamaan, ja silloin kun pallo ei kulje tarpeeksi nopeasti MYPA on tosi vahva ja tekee pelin vaikeaksi. Kaikki eivät aina pelaa hyviä pelejä, mutta käänsimme tämänkin ottelun voitoksi. Jos tämä peli oltaisiin pelattu keväällä, se olisi päättynyt 1-1 tai meidän tappioomme. Olemme oppineet jotakin, arvioi Boström.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Kummallakin joukkueella oli jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana loistava mahdollisuus siirtyä johtoon, mutta Robin Lodin ja Pekka Sihvolan viimeistely-yritykset päätyivät maalivahtien näppeihin. HJK otti pelin nopeasti haltuunsa ja puski kohti vierasjoukkueen maalia. Yritykset viuhuivat kohti maalivahti Iiskolaa, mutta maalia saatiin odottaa puoliajan viimeisille minuuteille. Lod ja Zeneli pelasivat hyvin yhteen rangaistusalueen sisällä ja MYPA:n Anttilainen joutui kaatamaan kohti laukaisupaikkaa rynnistäneen Zenelin. Mattila sijoitti pilkun oikeaan alakulmaan ja HJK pääsi tauolle maalin johtoasemassa.
Toisen puoliajan alussa osat vaihtuivat. HJK:n peli ei ottanut käynnistyäkseen ja MYPA pääsi iskemään vastahyökkäyksillä. Xhevdet Gela osui vielä puolittaisesta läpiajostaan vain tolppaan, mutta Sasha Anttilainen ei enää erehtynyt. Tarkka sijoitus ohitti Wallénin ja tilanne oli 1-1. Maali herätti HJK:n taistelemaan pisteistä. Boström vaihtoi kentälle lisää hyökkäysvoimaa Mikael Forssellin muodossa ja kotijoukkue haki voittomaalia päättäväisesti. Varttia ennen peliajan päättymistä Nikolai Alho lähetti omasta päädystä pitkän kaaripallon oikealla laidalla vapaana kiitäneelle Demba Savagelle, joka pelasi pallon rangaistusalueelle. Syöttö vieri ohi alueelle rynnänneistä pelaajista, ja seuraavassa aallossa hyökkäykseen noussut Schüller pääsi tälläämään pallon Iiskolan käsien kautta verkon perukoille. MYPA onnistui vielä luomaan jonkin verran painetta Klubin maalille viimeisten minuuttien aikana, mutta vaarallisia paikkoja vieraille ei enää auennut ja pisteet jäivät Helsinkiin.
HJK jatkaa sarjan toisena, pisteen jäljessä yhden ottelun enemmän pelannutta FC Honkaa. Seuraavan ottelunsa Klubi pelaa sunnuntaina, kun se matkustaa Pietarsaareen testaamaan FF Jaron kunnon.
Katso ottelun kooste: HJK TV