Tappio…

Kolme tasapeliä putkeen pelannut HJK matkusti maanantaina FC Lahden vieraaksi. Tulos 3-0. Ei selittelyjä…

Kaan Kairinen - HJK Helsinki
Kaan Kairinen

HJK:n kokoonpanossa oli jälleen hienoisesti muutoksia edelliseen otteluun verrattuna. Keskikentän duo Kaan Kairinen ja Sebastian Dahlström palasivat avaukseen kärsittyään pelikieltonsa. Maalia vartioi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella pelannut Markus Uusitalo. Vaihtopenkin puolella nähtiin Riku Riski, joka teki paluun kokoonpanoon kauden avausottelussa sattuneen loukkaantumisen jälkeen.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu lähti tasaisissa merkeissä käyntiin ja peli aaltoili päästä päähän. Klubi sai vyörytettyä ensimmäisen vaarallisen hyökkäyksen kahdeksannella minuutilla, mutta Lassi Lappalaisen keskitys takatolpalle viuhui aivan vapaana olleen Kevin KouassiviBenissanin ohi.

Seuraavaksi Lappalainen pelasi boksissa oivallisen vetopaikan Nikolai Alholle, mutta laitapakin laukaus painui metrin verran ohi Lahden maalin.

Käynnissä oli 12. peliminuutti, kun isännät pääsivät katkoon HJK:n puolustuksen heikon avauksen jälkeen. Pallo pelattiin välittömästi pystyyn paitsion rajamailla olleelle Erik Törnrosille, joka ei erehtynyt avopaikasta päästyään nokikkain Uusitalon kanssa.

Takaiskun jälkeen Klubi otti pallonhallinnan entistä varmemmin haltuun, mutta Lahti ei tästä hätkähtänyt. Avausmaalista ehti kulua vain reilu kymmenen minuuttia, kun kotijoukkue tuplasi johtonsa erinomaisesta vastahyökkäyksestä.

Toisen maalin jälkeen pelin painopiste painui vääjäämättä Lahden päätyyn. Lappalainen pääsi laukomaan hyvältä etäisyydeltä Joonas Vahteran taidokkaan läpisyötön jälkeen, mutta laukaus painui karkeasti ohi maalin.

Aivan jakson lopussa Dahlström petasi boksissa erinomaisen vetopaikan Eetu Vertaiselle, mutta Lahden maalivahti Patrick Rakovsky venyi vakuuttavaan torjuntaan. Tilanteesta seurannut kulmapotku tuli Daniel O’Shaughnessyn päähän, mutta Rakovsky venyi toistamiseen pallon tielle.

– Taas pidetään palloa ja kun menetetään, puolustetaan vähän löysästi. Täysin meidän piikkiin molemmat vastaiskumaalit. Hyvin kyllä tänään päästiin vastustajan boksiin, mutta jossei paikoista tehdä maaleja, on pelejä vaikea voittaa, kommentoi Alho avausjaksoa.

Rafinha - HJK Helsinki

Toinen puoliaika

Tauko ei näyttänyt tuoneen muutosta voimasuhteisiin, sillä Lahti karkasi kolmen maalin johtoon vain muutaman minuutin pelin jälkeen, kun Törnros iski illan toisen osumansa.

Välittömästi maalin jälkeen nähtiin Klubin ensimmäinen vaihto, kun Ivan Tarasov tuli Kouassivi-Benissanin tilalle. Reilun tunnin kohdalla Akseli Pelvas korvasi Vertaisen kärjessä.

Klubi painoi pelin väkisin isäntien päätyyn. Tarasov ampui kulmapotkun jälkeen tulisesti ja pallo jäi pelaajarykelmään vain parin metrin päähän maaliviivasta. Jälleen kerran Lahden puolustus kuitenkin kesti paineen alla ja onnistui purkamaan pallon pois maalinedustalta.

Klubin pitkän paineistuksen jälkeen Lahti pääsi jälleen hyökkäämään vaarallisesti. Uusitalo onnistui venymään kuitenkin kahdesti pallon tielle. Tilanteita seuranneella katkolla Riski vaihdettiin Vahteran tilalle kentälle.

Ottelun edetessä loppua kohden pelin painopiste aaltoili. HJK piti hieman enemmän palloa hallussaan, mutta Lahti pääsi useasti pallollisena pois omalta alueeltaan. Lisäaika oli jo käynnissä, kun Uusitalo liimasi erinomaisesti Lahden JeanChristophe Coubronnen laukauksen.

Lukuisista yrityksistä huolimatta HJK ei onnistunut maalinteossa, ja loppulukemat kirjattiin 3-0 Lahden hyväksi. HJK:lla oli molemmilla jaksoilla paikkansa, mutta viimeistely ei ollut vaadittavalla tasolla. Lahti puolestaan rokotti Klubin virheistä armotta.

Lahti vs HJK 3-0

HJK:n kokoonpano: Uusitalo – O’Shaughnessy, Rafinha, Toivomäki – Kouassivi-Benissan (52. Tarasov), Kairinen, Dahlström, Alho – Vahtera (73. Riski), Vertainen (64. Pelvas), Lappalainen

HJK pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 26.5., kun Töölöön vieraaksi saapuu KPV. Ottelu alkaa Telia 5G Areenalla kello 18:30.

Osta liput edullisesti ennakkoon: HJK.fi/liput »