Tasapeli valtava pettymys

Aikainen johto vaihtui karvaaseen tasapeliin. Koskela: ”Katseet on siirrettävä nopeasti eteenpäin.”

HJK vs Lahti 1-1 (1-0)

HJK kohtasi torstaina FC Lahden. Kauden avausottelussa Klubin tyrmäämäksi joutuneet lahtelaiset saapuivat tällä kertaa Helsinkiin, mutta tällä kertaa ei ensimmäisen kohtaamisen kaltaista maali-iloittelua nähty.

– Tietysti tulos ja peliesitys jättää parannettavaa. Tultiin peliin hyvin. Luotiin useampi maalipaikka ja tehtiin johtomaali. Sen jälkeen päästettiin fokus karkamaan. Seuraava peli tulee jo parin päivän kuluttua, joten tässä katseet on siirrettävä nopeasti eteenpäin, kommentoi päävalmentaja Toni Koskela matsin päätyttyä.

Ensimmäinen puoliaika

Veikkausliiga etenee kiivaaseen tahtiin ja Klubin avauskokoonpanossa nähtiin jälleen otteluruuhkan keskellä rotaatiota. Edellisestä ottelusta avaukseen vaihtui viisi pelaajaa, kun esimerkiksi Henri Toivomäki, Santeri Väänänen ja Eetu Vertainen nähtiin jälleen kentällä.

Ottelu lähti täysin HJK:n hallinnassa käyntiin ja ensimmäiset minuutit peli pyöri lahtelaisten päädyssä. Kulmapotkun myötä Klubi sai hyvän paineen vieraiden maalinedustalle, mutta kunnon tekopaikkaa isännät eivät pystyneet vielä luomaan.

Seitsemännellä minuutilla HJK kuitenkin iski. Tim Väyrynen hyödynsi Lahti-puolustuksen virheen ja hyökkääjä rapattiin nurin pilkun arvoisesti. Pallon taakse asettui Rasmus Schüller, jonka veto pamahti kuitenkin tolppaan. Paine jäi Lahden päätyyn ja Toivomäki pääsi keskityspaikkaan. Nosto tavoitti Vertaisen, joka pääsi tuikkaamaan isännät aikaiseen johtoon vieraiden puolustajien estelyistä huolimatta. Maali oli Vertaisen kauden ensimmäinen.

Avausmaalin jälkeen myös Lahti sai ensimmäistä kertaa luotua hyökkäyspeliään, mutta yhtä Antonio Regueron maalin yli selvästi viuhunutta vetoa lukuunottamatta Klubin johto ei ollut uhattuna.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Lahdelle aukesi erinomainen tekopaikka. Altin Zeqiri sai vapauttavan syötön Klubin linjan taakse, mutta laituri ei hakenut omaa ratkaisua, vaan lähetti maalinedustalle poikkisyötön. Klubin toppareista Miro Tenho oli tilanteessa terävimpänä ja esti vieraiden tasoituksen tärkeällä syötönkatkollaan.

Vain pari minuuttia myöhemmin Vertainen oli lähellä illan toista osumaansa. Luis Murillo nosti loistavan pystysyötön boksiin ja Vertainen ampui suoraan ilmasta. Joona Tiainen Lahden maalilla oli kuitenkin hereillä ja torjui vedon kulmapotkuksi. Tiainen venyi heti perään toiseen erinomaiseen torjuntaan estäessään kulmapotkussa korkeimmalle nousseen Tenhon puskun aivan maaliviivalta.

Paikoista huolimatta rikkonaisella avausjaksolla ei enempää maaleja nähty ja tauolle siirryttiin HJK:n johdossa. Vaikka Klubi hallitsikin pelin alkua mielin määrin oli vieraillakin hetkensä. Lahti onnistui muutamaan otteeseen ylittämään keskialueen nopeasti pallollisena, mutta Regueroa ei toden teolla kokeiltu kertaakaan. Vastaavasti Lahden päässä maalivahti Tiainen venyi pariinkin paraatipelastukseen.

Ivan Ostojić - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola
Ivan Ostojić

Toinen puoliaika

HJK aloitti toisenkin jakson väkevästi ja Tiainen joutui puuttumaan peliin kahdesti ensimmäisen parin minuutin aikana. Seuraavaksi pirteällä pelipäällä ollut Vertainen joutui kokemaan lahtelaisten maalivahdin torjuntavireen, kun Klubin nuori hyökkääjä pyssytti tulisesti boksin reunalta.

HJK hallitsi peliä ja vajaan tunnin kohdalla oli Väänäsen vuoro yrittää maalintekoa. 18-vuotiaan keskikenttäpelaajan veto kiersi kuitenkin hienoisesti maalin ohi.

Tunnin pelin jälkeen HJK suoritti kolme vaihtoa kerralla. Kentän jättivät Tenho, Schüller ja Lucas Lingman ja tilalle tulivat Daniel O’Shaughnessy, Bubacar, sekä Ferhan Hasani.

Hiljalleen Lahtikin onnistui jälleen hyökkäyspelissään ja Reguero joutui venymään kahdesti vaihdosta kentälle tulleen Dimitry Imbongon yritysten tiellä.

Parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa Riku Riski korvasi maalintekijä Vertaisen vasemmalla laidalla.

Toni Koskela - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola
Toni Koskela

Ottelun edetessä vääjäämättömästi loppua kohden HJK sai jälleen pelistä kiinni. Hasani pääsi yrittämään maalintekoa erinomaisesta sektorista vapaapotkusta, mutta veto painui harmillisesti sivuverkkoon tolpan väärältä puolelta.

Käynnissä oli jo ottelun 84. peliminuutti, kun vierasjoukkue kaatoi saavillisen kylmää vettä Klubin niskaan. Kovan paineen Klubin päätyyn luotuaan Lahti pelasi pallon maalinedustalle, jossa paikalla ollut Imbongo sivalsi vierailijat tasoihin.

Välittömästi tasoitusmaalin jälkeen HJK teki viimeisen vaihtonsa, kun debyyttinsä Veikkausliigassa tehnyt Kai Meriluoto korvasi Atomin hyökkäyksessä.

Kiivaasti voittomaalia tavoitellut Klubi ei onnistunut enää iskemään toista osumaa ja näin Bolt Arenalla päädyttiin pistejakoon.

Ottelu oli kokonaisuudessaan melko sekava, ja hyvistä jaksoista huolimatta Klubin esitys jäi tahmeahkoksi. HJK:lla oli tarvittavat paikat voittoon, mutta Tiainen torjunnoillaan ei ollut ohitettavissa. Vastapainoksi Lahti onnistui niin ikään luomaan vaarallisia paikkoja, ja oli osumansa jälkeen jopa lähellä siirtyä johtoon.

Katso Henri Toivomäen haastattelu ottelun jälkeen:

HJK:n avauskokoonpano: Reguero – Murillo, Ostojić, Tenho (62. O’Shaughnessy), Toivomäki – Väänänen, Schüller (62. Bubacar), Lingman (62. Hasani) – Atom, Väyrynen, Vertainen (71. Ri Riski)

HJK pelaa seuraavan kerran jo sunnuntaina 9.8., kun Klubi matkaa KuPSin vieraaksi Kuopioon. Ottelu alkaa kello 18:30.