Täydentynyt edustusjoukkue palaa Tukholmaan

HJK palaa sunnuntaina Tukholmaan harjoitusottelun merkeissä. Viime viikonloppuna AIK:n vieraana länsinaapurissa käväissyt Klubi saa tällä kertaa vastaansa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla majailevan Hammarbyn. Ottelun lähtökohdat ovat tällä kertaa kuitenkin hieman erilaiset. Söderstadionille matkaava ryhmä on täydentynyt maajoukkuemiehillä.

– Nyt on tietenkin vähän eri tilanne kuin viikko sitten, kun maajoukkueessa olleet kahdeksan miestä palaavat vahvuuteen. Aika moni heistä pelasi maajoukkuetauon aikana vain yhdessä pelissä, jotkut eivät yhdessäkään, joten meillä on varmasti laittaa kentälle levännyt ja innokas joukkueellinen pelaajia. Tulossa on mainio testi ja olosuhteiden pitäisi olla taas kunnossa, kun stadionille on juuri laitettu uusi nurmi. Tämä on Hammarbyn kenraali, joten yleisöäkin tulee todennäköisesti olemaan vähintään saman verran kuin AIK-ottelussa, kertasi päävalmentaja Sixten Boström.

Perinteikäs Hammarby sijoittui viime kauden päätteeksi Superettanin neljänneksi, jääden niukasti nousukamppailun ulkopuolelle. ”Bajen” on voittanut Ruotsin mestaruuden kerran historiansa aikana (2001), ja se on pelannut yhteensä peräti 46 kautta ylimmällä sarjatasolla. Joukkue vahvistui merkittävästi kesken viime kauden, kun yksi Hammarbyn edellisen suuruuden aikakauden arkkitehdeistä, keskikentän pommittaja Kennedy Bakircioglü, palasi ryhmään kierrettyään lähes vuosikymmenen ajan Euroopan suursarjoissa. Boströmin mukaan odotettavissa on tasokas vastustaja.

– Vastassa on vahva ryhmä, sarjansa suurin ennakkosuosikki. Arvioisin että vastassa on hyvää Allsvenskan-tasoa oleva materiaali. Aika monet odottavat Hammarbyn palaavan seuraavaksi kaudeksi pääsarjatasolle. Kyseessä on pelaava joukkue, avoimempi vastustaja kuin AIK. AIK-ottelu oli meiltä suht hyvä peli ja nyt pääsemme lähtemään otteluun helpommista lähtökohdista, joten odotettavissa on kaikin puolin hieno peli.

Ottelu alkaa kello 14.00 Suomen aikaa.