Tilastoraportti: HJK jätti pisteet Kuopioon

HJK aloitti mestaruussarjan ottelunsa 1–0-häviöllä Kuopion Palloseuralle. KuPS oli ottelussa parempi, otti voiton ansaitusti ja on vahvasti mestaruustaistelussa mukana.

Kotijoukkue KuPS oli vaarallinen lähes läpi ottelun ja sai luotua paljon ongelmia HJK-puolustukselle. KuPS laukoi yhteensä 21 kertaa HJK:n seitsemää vastaan. Ottelun ainoa maali syntyi Saku Savolaisen päästyä keskittämään lähes päätyrajalta maalin eteen, jossa ensimmäisenä pallossa oli Ats Purje, joka sijoitti pallon maaliin ohi Maksim Rudakovin.

Klubin seitsemästä maalintekoyrityksistä kaksi meni maalia kohti, kaksi ohi maalin ja kolme blokattiin. Laukauksista neljä lähti rangaistusalueen sisältä. KuPS laukoi seitsemän kertaa maalia kohti, kaksitoista kertaa ohi maalista ja kaksi kertaa HJK-blokkiin. KuPS:n maalintekoyrityksistä 13 lähti boksin sisältä.

KuPS:n maalintekoyrityksiä oli paitsi määrällisesti enemmän, mutta ne olivat myös laadullisesti parempia. KuPS:n laukausten keskimääräinen etäisyys maalista oli 17,3 metriä ja keskimääräinen maaliodottama laukausta kohden 0,11. Hieman paremmalla onnella kotijoukkue olisi voinut tehdä ottelussa enemmänkin maaleja. HJK:n laukaukset lähtivät keskimäärin 21,4 metrin päästä KuPS:n maalista, ja niiden keskimääräinen maaliodottama maalintekoyritystä kohden oli 0,07.

Palloa ottelussa hallitsi HJK. Ensimmäisellä jaksolla pallonhallinta meni Klubille 59-prosenttisesti ja toisella jaksolla 57-prosenttisesti. Yhteensä HJK hallitsi palloa 58 %. HJK syötti ottelussa 538 kertaa, ja syötöistä 82 % onnistui. KuPS:lla syöttöjä oli 376, ja ne menivät 80-prosenttisesti omille.

Hyökkäyskolmannekselleen HJK syötti 155 syöttöä, eli 28,8 % kaikista syötöistä. Keskimäärin HJK:n syötöistä on hyökkäyskolmanneksella tällä kaudella syötetty 32,7 %. KuPS:n 376 syötöstä 192, eli peräti 51,1 %, syötettiin joukkueen hyökkäyskolmannekselle.

Vastahyökkäyksillä kuopiolaiset hyökkäsivät 18 kertaa, mikä on kauden jaetusti korkein lukema HJK:ta vastaan (SJK–HJK-ottelussa 18.4. SJK:lla oli myös 18 vastahyökkäystä). HJK:lla vastahyökkäyksiä oli yhdeksän.

HJK eteni hyökkäykseenlähdöissään 48-prosenttisesti KuPS-puoliskolle, 27-prosenttisesti omalle hyökkäyskolmannekselleen ja 6-prosenttisesti vastustajan boksiin. KuPS puolestaan eteni HJK:n puoliskolle 64 %, hyökkäyskolmannekselleen 49 % ja rangaistusalueelle 17 % hyökkäykseenlähdöistään.

Pallonmenetyksiä HJK:lla oli ottelussa 82, joista 26 tapahtui omalla puoliskolla. KuPS menetti pallon yhteensä 69 kertaa ja 12 kertaa sen omalla kenttäpuoliskolla.

HJK-pelaajat yrittivät ohittaa vastustajansa kuljettamalla 23 kertaa, näistä 16 (70 %) onnistui. KuPS:lla ohitusyrityksiä oli 34, joista 16 (47 %) onnistui. Eniten ohitusyrityksiä HJK-pelaajista oli Evans Mensahilla, joka onnistui kuudessa kahdeksasta ohitusyrityksestään. KuPS:lta eniten ohitusyrityksiä oli Luis Carlos Murillolla, joka yritti ohitusta 13 kertaa ja onnistui niissä seitsemästi. Murillolla on tämän kauden Veikkausliiga-pelaajista (vähintään 1000 minuuttia pelanneet pelaajat) ollut peliminuutteihin suhteutettuna seitsemänneksi eniten ohitusyrityksiä, 6,3 ohitusyritystä pelattua 90 minuuttia kohden, ja hän on onnistunut niissä 56,8-prosenttisesti.

Kaksinkamppailuissa Klubi oli totutun vahva. Joukkue on voittanut kaksinkamppailunsa tällä kaudella Veikkausliigan parhaalla prosentilla, 51,7-prosenttisesti. KuPS:aa vastaan ottelun ensimmäisen jakson kaksinkamppailut hoidettiin 54-prosenttisesti, toisella jaksolla voittoprosentti oli peräti 63 %.

Lähde: InStat