Tilastoraportti: Klubi haki pisteen Savosta

Kauden ensimmäinen vierasottelu jatkoi HJK:n alkukauden tappiotonta putkea, Stadiin tuomisina KuPS:n kotikentältä oli maaliton tasapeli. KuPS sai ajoittain painettua Klubin ahtaalle, mutta maali onnistuttiin pitämään puhtaana ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

HJK oli se joukkue, joka otti pallokontrollin itselleen heti ottelun alusta lähtien. Ensimmäisen vartin aikana pallo oli HJK:lla peräti 81-prosenttisesti ja koko ottelussa 69-prosenttisesti. Kauden kahdessa aiemmassa ottelussa lukemat olivat olleet samansuuntaiset, IFK Mariehamnia vastaan HJK:n pallonhallinta oli 72 % ja FC Interiä vastaan 69 %. KuPS oli puolestaan kauden ensimmäisissä otteluissa pitänyt palloa 42- (FC Lahti) ja 47-prosenttisesti (RoPS).

Pallonhallintajaksoissaan HJK piti palloa keskimäärin 20 sekuntia, KuPS 10 sekuntia. Klubin oli kahteen aiempaan otteluunsa verrattuna vaikeampi edetä omalle hyökkäyskolmannekselleen sekä vastustajan rangaistusalueelle. KuPS:aa vastaan HJK:n pallonhallintajaksoista eteni hyökkäyskolmannekselle 35 % (Interiä vastaan 55 %/IFK Mariehamnia vastaan 58 %) ja vastustajan boksiin 11 % (28 %/17 %).

Klubilla oli kuopiolaisia vastaan aiempia ottelujaan enemmän vastahyökkäyksiä. Kaikista pelitilannehyökkäykseenlähdöistä (71 kpl) 14 oli vastahyökkäyksiä (19,7 %). Sekä IFK Mariehamnia että Interiä vastaan kaikista HJK:n pelitilannehyökkäyksistä oli vastahyökkäyksiä 8,8 %.

KuPS vs HJK - xG

HJK laukoi ottelussa 12 kertaa, kuten myös KuPS. HJK:n maalintekoyrityksistä kolme suuntautui vastustajan maalia kohti, KuPS:n laukauksista viisi. Klubi laukoi seitsemän kertaa boksin sisältä, KuPS kuusi. Maaliodotusarvoltaan ottelun vaarallisin tilanne syntyi reilu minuutti ennen 90 minuutin täyttymistä, kun KuPS:n Ilmari Niskanen pääsi nokikkain Maksim Rudakovia vastaan, HJK-maalivahti kuitenkin torjui Niskasen maalintekoyrityksen tyylikkäästi.

Eniten HJK-pelaajista laukoi Eetu Vertainen, neljä kertaa, ja kaksi niistä suuntautui kohti maalia. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Veikkausliigassa nähty Kevin Kouassivi-Benissan kunnostautui myös laukojana kolmella maalintekoyrityksellään. KuPS:n innokkain laukoja oli Rasmus Karjalainen, joka ampui neljästi, joista yhtä vaille kaikki kohti Klubi-maalia.

KuPS vs HJK - Laukaukset ja syötöt

Syöttövolyymit olivat HJK:lla korkeat myös vieraskentällä, sillä syöttöjä annettiin yhteensä 710, ja niistä 89 % meni myös perille. KuPS syötti 322 kertaa, kuopiolaisten syötöt onnistuivat 78-prosenttisesti.

Hyökkäyskolmanneksella HJK syötti 152 syöttöään 78-prosenttisesti omille. KuPS:lla syöttöjä oli omalla hyökkäyskolmanneksellaan 139, ja niistä perille löysi 71 %. HJK:lta eniten syöttöjä hyökkäysalueella antoi Nikolai Alho, yhteensä 28 (67,9 % tarkkoja), KuPS:lta Petteri Pennanen, 24 syöttöä (79,2 %). Vastustajan rangaistusalueelle eniten syöttöjä puolestaan jakeli Harmeet Singh, 12, joista 10 meni myös perille.

KuPS vs HJK - ohitukset ja kaksinkamppailut

HJK joutui KuPS:aa vastaan kauden aiempia otteluja kovemman paineen alle. Kaksinkamppailuita käytiin aiempia otteluja enemmän, 180 (IFK Mariehamn 170, Inter 127), ja Klubi oli niissä vastustajaansa parempi voittaen 54 % kaksinkamppailuista. KuPS teki HJK:ta vastaan 23 syötönkatkoa omalla hyökkäysalueellaan, kun IFK Mariehamnilla niitä oli 13 ja Interillä vain 8. Klubilla syötönkatkoja omalla hyökkäysalueellaan KuPS:aa vastaan oli yhdeksän.

HJK myös menetti pallon omalla puolustusalueellaan yhteensä 21 kertaa, IFK Mariehamnia vastaan oman alueen pallonmenetyksiä oli kahdeksan ja Interiä vastaan kymmenen. KuPS menetti pallon stadilaisia vastaan omalla puoliskollaan vain seitsemästi.

Lähde: InStat