Tilastoraportti: Víkingur jäi Klubi-jyrän alle

Otteluparin ensimmäisessä osaottelussa Färsaarilla HJK oli pelannut kuten suosikin pitääkin, niin pallonhallinta (76 %–24 %) kuin maalintekoyrityksetkin (10–5) olivat selvästi HJK:lle. Tiistaina HJK jatkoi siitä, mihin edellisessä ottelussa jäätiin.

Klubi otti kontrollin heti ottelun alusta itselleen. Ensimmäinen maali nähtiin vain reilun kahdenkymmenen sekunnin jälkeen. Víkingurin maalivahti ja puolustaja eivät saaneet keskenään päätettyä kumpi ottaa Daniel O’Shaughnessyn omalta puoliskolta lähteneen pitkän syötön, João Klauss kiitti ja siirsi pallon Víkingur-veskarin ohi maaliin.

Maalin lisäksi HJK sai luotua kaksi muutakin maalintekopaikkaa ensimmäisen kolmen minuutin aikana. Ottelun kymmenennellä minuutilla hyvä alku sai jatkoa kotijoukkueen siirryttyä Evans Mensahin jalasta 2–0-johtoon. Ottelupari alkoi tuntua taputellulta Mosan lauottua Klubin jo 3–0-johtoon, kun ottelua oli pelattu vasta 19 minuuttia.

xG

Heti vierasjoukkueen seuraavassa hyökkäyksessä oli HJK-puolustuksen vuoro hölmöillä. Víkingur antoi vapaapotkun puolesta kentästä, pallo jatkettiin maalin edustalle, missä Hannu Patronen yritti syöttää pallon rinnalla maalivahti Maksim Rudakoville. Syöttö jäi kuitenkin pahasti vajaaksi ja färsaarelaishyökkääjällä oli helppo työ siirtää pallo maaliin lähietäisyydeltä. Tilanne 3–1.

Kun HJK ei lisämaaleja saanut enää tehtyä, vaikka Klauss pääsi yrittämään maalintekoa rangaistuspotkustakin, eikä Víkingurkaan pystynyt luomaan enää juuri vaarallisia maalitekoyrityksiä, jäi 3–1 myös ottelun lopputulokseksi. Klubi jatkoon yhteismaalein 5–2.

Maalintekoyritysten määrän ja laadun perusteella kotivoitto oli ansaittu. HJK laukoi yhteensä 18 kertaa, vieraat kuusi. Myös pallonhallinta oli hyvin vahvasti HJK:n. Pallo oli HJK:n hallussa 73-prosenttisesti, yhteensä reilu 46 minuuttia, kun vieraat pitivät palloa vain vajaat 17 minuuttia.

HJK:n 770 syöttöyrityksestä omille meni 703 (91 %). Víkingur syötti 258 kertaa, joista 198 (77 %) omille. Jotain ottelun painopisteestä kertoo muun muassa se, että HJK:lla oli enemmän onnistuneita syöttöjä omalla hyökkäyskolmannekselleen (208) kuin mitä Víkingurilla oli yhteensä koko ottelussa.

Ei ole ihan jokapäiväistä, että Klubi-pelaajista peräti kolmella oli yli 100 syöttöä. Eniten syöttöjä oli Rafinhalla, 121, joista omille meni 113 (93 %). Toiseksi eniten syötti Anthony Annan (109 kpl/93 %) ja kolmanneksi eniten Hannu Patronen (105 kpl/94 %). Avausottelussa Färsaarilla Rafinha oli ainoa pelaaja, joka syötti yli 100 kertaa. Tuolloin syöttöjä kertyi 119, joista 109 meni perille (92 %). Kuluvalla Veikkausliiga-kaudella HJK-pelaajista neljä, Faith Friday Obilor kahdesti, Patronen ja Valtteri Vesiaho kertaalleen, on syöttänyt ottelussa vähintään 100 syöttöä.

Mestarien liigan toisella karsintakierroksella HJK saa vastaansa valkovenäläisen BATE Borisovin, josta Klubi saa astetta kovemman vastuksen. Esimerkiksi eurooppalaisia pääsarjaseuroja rankkaava Euro Club Index (euroclubindex.com) pitää BATEa tällä hetkellä Euroopan 166:nneksi parhaana seurajoukkueena, kun HJK:n sijoitus samalla listalla on 263:s. Vertailun vuoksi Víkingurin sijoitus Euro Club Index -rankingissa on 592:s, joka on heikompi kuin yhdelläkään suomalaisjoukkueella. PS Kemi on listalla Veikkausliiga-joukkueista heikoimmin rankattu, kemiläiset ovat listan sijalla 554.

 

Haetaan tilastodataa HJK vs Vikingur Gota…