Toni Korkeakunnas palaa HJK:n päävalmentajaksi

Vesa Mäki ja Ferran Sibila on vapautettu tehtävistään. 

HJK on tänään maanantaina vapauttanut tehtävistään urheilujohtaja Vesa Mäen sekä valmentaja Ferran Sibilan. Joukkueen päävalmentajaksi palaa tuttu nimi, viime kaudella HJK:n mestariksi luotsannut Toni Korkeakunnas, jonka sopimus on voimassa kauden 2025 loppuun. ”Token” valmennustiimi vahvistetaan myöhemmin. 

Korkeakunnas tarttuu työhön välittömästi ja luotsaa joukkuetta Bolt Arenalla jo tiistain harjoituksissa sekä keskiviikon paikallisottelussa Gnistania vastaan. 

– Analyysimme korosti sitä, miltä pelimme myös näytti: Joukkueen pelaamisessa on ollut liian isoja fundamentaalisia ongelmia puolustus- ja hyökkäyssuuntaan. Totesimme myös, että alkukauden tulosten myötä joukkue tarvitsee valmennukseen nyt selkeyttä ja johtajuutta. Siksi päätimme seurassa, että ainoaksi vaihtoehdoksi jäi palkata uusi päävalmentaja. Löysimme hyviä kandidaatteja, joista päädyimme parhaana vaihtoehtona Tokeen, HJK Oy:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti toteaa. 

Toni Korkeakunnas HJK TV:n haastattelussa.

HJK lähti tälle kaudelle hakemaan uudella valmennuksella seuraavaa pelillistä askelta. 

– Seura halusi rohkeasti yrittää ottaa uuden askeleen. Rohkeutta on myös todeta, että tällä kertaa päätös oli väärä. Nyt on aika antaa kaikki tuki Tokelle ja keskittyä tähän hetkeen, jotta saavutamme tavoitteemme myös tällä kaudella. 

Riihilahti ja Korkeakunnas keskustelivat sunnuntaina pitkään.

– Tokella oli erittäin vakuuttava analyysi siitä, mitä pelillisiä muutoksia tähän tilanteeseen tarvitaan. Lisäksi hänellä on erinomainen kokemus ja tuntemus pelaajista ja siitä, miten joukkueesta saadaan paras mahdollinen irti. Saimme pöydälle muitakin hyviä vaihtoehtoja, mutta lopulta valinta oli selkeä, Riihilahti kertoo. 

Uutta urheilujohtajaa seura kartoittaa rauhassa. 

– Haluan kiittää Akia, (puheenjohtaja) Olli-Pekka Lyytikäistä ja koko HJK:ta saamastani mahdollisuudesta. Tietysti olen harmissani ja pahoillani, etten onnistunut tehtävässäni niin kuin olisi pitänyt. Parhaani yritin, ja tällä kertaa se ei riittänyt. Toivon sydämestäni, että uusilla tekijöillä joukkueen kurssi kääntyy, ja HJK nähdään taas sarjataulukossa siellä, minne se kuuluu, Vesa Mäki toteaa.

Ferran Sibila sanoo ymmärtävänsä HJK:n tekemän päätöksen.

– Sain työskennellä seurassa, jonka vaatimustaso on korkea. HJK:n pitää voittaa Suomen mestaruus, emmekä ole nyt sarjakärjessä. Toivon todella, että joukkue ja seura saavuttavat tavoitteensa. Olen harmissani, että aiheutin seuralle harmia puuttuvan UEFA Pro -lisenssin vuoksi. Vaikka aikani täällä jäi lyhyeksi, olen oppinut rakastamaan HJK:ta ja täällä työskenteleviä ihmisiä – kiitos kaikille siitä. 

HJK kiittää Vesaa ja Ferrania seuran eteen tehdystä työstä.