Topi Keskinen siivitti HJK:n murskavoittoon – ”Selkeä kasvojenpesu”
HJK osoitti torstai-iltana, ettei sarjajumboa kannata ikinä aliarvioida. Klubi latoi selkeät lukemat tulostaululle Topi Keskisen johdolla.
Yli 5000-päinen kotiyleisö pääsi todistamaan, kun HJK murskasi kotiavauksessaan FC Lahden. Alkutahdit asetti ensimmäisellä jaksolla Topi Keskinen, jota Lahden puolustus ei saanut millään aisoihin.
– Selkeä kasvojenpesu ja parannettiin erityisesti meidän puolustuspeliämme avausottelusta. Kun puolustuspeli parani, saatiin enemmän riistoja, vastahyökkäyksiä ja pidempiä pallonhallintajaksoja, sanaili päävalmentaja Ossi Virta tuoreeltaan ottelun jälkeen.
Ensimmäisellä puoliajalla Klubi loi parhaimmat maalipaikkansa vastahyökkäyksistä. Lucas Lingman käynnisti 20. minuutilla pallonriiston jälkeen upean hyökkäyksen omasta päädystä. Pallo Anthony Olusanyan kautta Keskiselle, joka juoksi loput noin 60 metriä itse, ja viimeisteli hyökkäyksen maaliin asti.
Puoliajan loppuun nähtiin jälleen Keskistä parhaimmillaan. Lingman levitti pallon Keskiselle boksin reunalle, joka haki rohkeasti oikean jalkansa vapaaksi. Tuloksena upea viimeistely takayläkulmaan.
– Moni meidän yksilömme onnistui tänään tosi hyvin. Koen, että yksilötkin onnistuvat paremmin silloin, kun joukkuepeli toimii. Silloin yksilötkin näyttävät paremmalta. Nyt he pääsivät käyttämään omia vahvuuksiaan, kehaisi Virta.
Pallonhallinnallisesti ensimmäinen puoliaika oli melko tasainen, eikä kumpikaan joukkue onnistunut pidemmällä pallonhallinnalla luomaan vaarallisia tilanteita. Maalien lisäksi Keskinen piti Lahden puolustusta pilkkanaan vasemmalla laidalla. Joukkoon mahtui muun muassa yhdet upeat puikot, mutta tämän murtautumisen eteen venyi Joshua Oluwayemi Lahden maalilla.
Toisella jaksolla kentälle tullut Luke Plange hankki kotijoukkueelle rangaistuspotkun, jonka Lingman viimeisteli varmuudella maaliin. Onnistuminen oli keskikentän moottorille ensimmäinen Veikkausliigassa sitten vuoden 2021 syyskuun.
– Kuopiossa useampi pelaaja oli flunssassa, loukkaantuneena tai puolikuntoisena. Tänään meillä oli laajempi rosteri ja pystyimme käyttämään kaikki viisi vaihtoa hyvissä ajoin. Se on meille tärkeää, että on mahdollista tuoda kesken pelin erilaisia pelaajatyyppejä ja tuoreita jalkoja kentälle. Lisäksi haluamme usein tehdä pelin sisällä niin pelijärjestelmään, kuin pelitavallisiinkin valintoihin muutoksia, kertoi Virta.
Kysyttäessä kauden avaustappion tuomista paineista vastasi päävalmentaja tyynesti.
– Koen ylipäätään niin elämässä kuin valmentajana, että pyrin keskittymään niihin asioihin, joihin pystyn itse vaikuttamaan. Pyrin jättämään ne asiat vähemmälle huomiolla, jotka eivät ole omassa vaikutuspiirissä ja kontrollissa. Sanomattakin selvää, että tappiot ja heikot peliesitykset tuntuvat pahalta.
69. minuutilla nähtiin jälleen, mihin HJK:n nopea ja taitava hyökkäys parhaimmillaan pystyy. Hassane Bandé käytti pallon Plangella, joka jatkoi kantapäällä Burkina Fason maajoukkuemiehen läpiajoon. Viimeistely oli kylmän viileä yli vastaan tulleen Oluwayemin.
Viimeisellä kympillä nähtiin vielä odotettu HJK-debyytti, kun puolustuslinjaan palannut ja ensimmäisellä puoliajalla kolhun saanut kapteeni Joona Toivio teki tilaa loukkaantumisesta toipuneelle Diogo Tomasille.
HJK:n kausi jatkuu lauantaina 20.4. Bolt Arenalla, kun vastaan asettuu klo 15 alkavassa ottelussa IFK Mariehamn. Liput otteluun tästä.
HJK vs FC Lahti 4–0 (2–0)
20’ Topi Keskinen (Anthony Olusanya) 1–0
44’ Topi Keskinen (Lucas Lingman) 2–0
57’ Lucas Lingman rp 3–0
69’ Hassane Bandé (Luke Plange) 4–0
HJK:n kokoonpano: Jesse Öst – Brooklyn Lyons-Foster, Aapo Halme, Joona Toivio (81’ Diogo Tomas), Kevin Kouassivi-Benissan (67’ Noah Pallas) – Hans Sarpei (46’ Luke Plange), Lucas Lingman – Georgios Kanellopoulos (67’ Atom), Hassane Bandé (74’ David Ezeh), Topi Keskinen – Anthony Olusanya