HJK:lle kova kansainvälinen päänahka – Tromsø IL kaatui Klubin käsittelyssä

Espanjan-leirin ainoa harjoitusottelu päättyi voitokkaasti – maalintekijöinä Atom, Meriluoto ja Lingman. Koskela: ”Voitto kansainvälisestä ottelusta lämmittää aina mieltä”.

Jukka Raitala - HJK Helsinki
Kokenut Jukka Raitala toimi Klubin kapteenina.

HJK vs Tromsø IL 3–2

HJK jatkoi voittoisaa alkuvuottaan norjalaisen pääsarjaseuran Tromsø IL:n kustannuksella, kun joukkueen Espanjan-leirin ainoa harjoitusottelu päättyi Klubin 3–2-voittoon.

Kamppailun alku oli tasainen, ja joukkueet iskivät ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana kilpaa maaleja. Maalitalkoiden jälkeen ote siirtyi yhä selvemmin Klubille, ja taukolukemat olisivat voineet olla norjalaisten kannalta rumemmatkin.

– Erikoinen peli, kun ensimmäisen 25 minuutin aikana tuli viisi maalia. Tämä oli vasta toinen kunnon tapahtuma nurmella pitkään aikaan, mikä näkyi monessa asiassa ja vaikutti pelin sujuvuuteen ja rauhattomuuteen, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.

Toinen puoliaika oli rikkonaisempi, eikä huippupaikkoja nähty kummassakaan päässä. Ottelu oli vähäisistä tilanteista huolimatta melko hyvin Klubin hallussa, eikä norjalaisvastustaja päässyt testaamaan HJK-maalilla debytoinutta Dejan Ilieviä ollenkaan.

– Hyökkäämisessämme oli aika ajoin hyviä juttuja. Isoin parannuskohde on puolustuspelaamisemme: tänään boksiimme oli liian helppo tulla. Kaiken kaikkiaan meidän täytyy olla tiiviimpiä, ja muotomme sisään täytyy olla vaikeampaa syöttää. Positiivista oli kuitenkin se, että nousimme kahdesti tappioasemasta tasoihin ja ohi. Lisäksi voitto kansainvälisestä ottelusta lämmittää aina mieltä.

HJK jatkaa harjoituksiaan Espanjassa maanantaina. Seuraava ottelu on luvassa lauantaina 18. helmikuuta, jolloin Liigacupin kotiottelussa vastaan asettuu FC Honka.

– Huomenna palauttelemme koko ryhmän voimin, ja työnteko kohti ensi viikonloppua ja tulevaa sarjakautta jatkuu taas maanantaina.

HJK:n avauskokoonpano
HJK:n avauskokoonpano Espanjassa.

Ensimmäinen puoliaika

Espanjan Alicantessa pelattu ottelu alkoi tunnustelevasti. Joukkueet pitivät palloa vuorotellen, mutta hyökkäyksiä ei kumpaankaan suuntaan nähty. Varovaisen alun jälkeen norjalaisryhmä aloitti maalinteon, kun Vegard Erlien käytti pallon nopeasti Yaw Paintsililla ja sijoitti pelivälineen noin kahdeksasta metristä alanurkkaan.

Pelin painopiste siirtyi aikaisen johtomaalin jälkeen Klubin kenttäpuoliskolle. Norjalaiset saivat tukun kulmapotkuja, mutta HJK-puolustus hoiti Sakarias Opsahlin antamat erikoistilanteet. Klubilla oli ensimmäisen vartin aikana haasteita päästä etenemään hyökkäyskolmannekselle, mutta sitten alkoi tapahtua.

Vartin kohdalla Lucas Lingman lähetti Topi Keskisen vauhtiin, ja ”Luken” pystysyötön kesyttänyt Keskinen pääsi mielipuuhaansa: haastamaan yksinäistä puolustajaa. Norjalaispakilla oli vaikeuksia pysyä Keskisen kyydissä, mutta lopulta tilanne päättyi Klubin kulmapotkuksi.

HJK tasoitti 16. minuutilla. Korkea prässi tuotti tulosta, ja pallo pelattiin nopeasti vasemmalle laidalle Keskiselle, joka löysi oivallisella poikittaissyötöllään Kai Meriluodon. HJK-kärjen laukaus epäonnistui, mutta peliväline päätyi taka-alueelle hiipineelle Atomille, joka tuikkasi lähietäisyydeltä pallon maaliin.

Tasatilanne ei säilynyt pitkään, kun norjalaiset siirtyivät jälleen johtoon 18. minuutilla. Nopea hyökkäys pelattiin boksiin nousseelle Hilmir Rafn Mikaelssonille, joka viimeisteli kliinisesti. Peli aaltoili vauhdilla päästä päähän, ja Anthony Olusanya latasi upean volleyn ylärimaan.

Klubi nousi uudestaan tasoihin 21. minuutilla. Meriluoto levitti oikealle laidalle, jonne Pyry Soiri oli noussut laitapakin tontilta. Soiri tiputti puolestaan Lingmanille, jonka ulkosyrjäkeskitys tippui millintarkasti Meriluodon päähän, ja kanadalaisvahti Simon Thomas sai kaivaa pallon toistamiseen selkänsä takaa.

Tromsø ei ollut ehtinyt vielä toipua Klubin tasoituksesta, kun helsinkiläiset iskivät jälleen. Tällä kertaa maalintekijänä oli Lingman, jonka yllättävä keskitys leijaili mukavasti Tromsø-maalin takanurkkaan ohi hölmistyneen Thomasin.

Pelin hallinta kääntyi ottelun edetessä vahvemmin Klubille. 36. minuutilla Soiri lanattiin nurin rangaistusalueen oikealla reunalla, ja Matti Peltola puski Lingmanin antaman keskityksen vain niukasti yli. Hetkeä myöhemmin Meriluoto haki iltapäivän toista osumaansa, mutta Thomas sai näppinsä HJK-hyökkääjän venytyksen tielle.

Ensimmäisen puoliajan viimeisestä tilanteesta vastasi Olusanya, joka sai Klubin vastahyökkäyksessä pallon pitkän kuljetuksen tehneeltä Keskiseltä. Olusanya pääsi laukomaan hyvältä sektorilta, mutta Thomas veti jälleen pidemmän korren.

Atom Tanaka, Kai Meriluoto - HJK Helsinki
Klubin japanilaiskaksikko Atom Tanaka ja Kai Meriluoto onnistuivat molemmat maalinteossa.

Toinen puoliaika

HJK teki tauon aikana yhden vaihdon. Jesse Öst siirtyi vaihtopenkin puolelle, ja tällä viikolla joukkueeseen liittynyt Dejan Iliev teki debyyttinsä HJK:n maalilla.

Toinen jakso oli vanhentunut noin viisi minuuttia, kun Klubin boksin rajalla oli pienimuotoinen härdelli. Norjalaiset pääsivät laukomaan irtopalloon pari kertaa, mutta HJK-puolustus blokkasi laukaukset. Keskinen ampaisi vastahyökkäykseen, ja laitahyökkääjän laukaus kolahti yläriman kautta päätyverkkoihin.

Viitisen minuuttia myöhemmin Lingmanin pitkä ristipallo tippui korkealle nousseelle Jukka Raitalalle, joka löysi boksista matalalla keskityksellään Atomin. Japanilainen sai hieman tilaa, mutta norjalaispuolustus ehti peittämään kudin.

Tunnin kohdalla nähtiin kahdeksan HJK-vaihtoa. Kevin Kouassivi-Benissan ja Tuomas Ollila tulivat laitapakeiksi Soirin sekä Raitalan tilalle, ja Oliver Pettersson korvasi topparina luutineen Joona Toivion. Keskikentällä Lingman ja Atom tekivät tilaa Aleksi Paanaselle sekä Perparim Hetemaj’lle, ja hyökkäystrion Keskinen, Meriluoto sekä Olusanya vaihtuivat Johannes Yli-Kokkoon, Bojan Raduloviciin sekä Maksim Stjopiniin.

Toinen jakso eteni hieman sekavissa merkeissä. Peli oli enemmän tai vähemmän Klubin hallussa, mutta pidempiä hyökkäyksiä ei kumpikaan joukkue onnistunut rakentelemaan, ja lukuisat pelikatkot tekivät ottelusta rikkonaisen.

72. minuutilla Peltola sai keltaisen kortin taklauksensa seurauksena. HJK-puolustaja oli katsellut keltaista myös ensimmäisellä jaksolla, joten toinen varoitus päätti Peltolan pelin. HJK sai kuitenkin jatkaa kymmenellä pelaajalla, joten Toivio palasi kentälle.

82. minuutilla Kouassivi-Benissanin pitkä pystypallo tippui boksiin Radulovicin suojaukseen. Serbialainen kampesi itsensä vapaaksi Jostein Gundersenin pihdeistä, mutta laukaus karkasi yli.

Tromsøn hyökkääminen oli toisella jaksolla tahmeaa, eikä joukkue päässyt testaamaan Ilieviä ollenkaan. Viimeisen kympin aikana maalintekoa yrittivät Kent-Are Antonsen ja vasta 17-vuotias Runar Norheim, mutta molempien laukaukset viuhuivat metritolkulla ohi maalikehikosta.

Katso kooste ottelusta!

HJK vs Tromsø IL 3–2 (3–2)
5’ Vegard Erlien 0–1
16’ Atom 1–1
18’ Hilmir Rafn Mikaelsson 1–2
21’ Kai Meriluoto 2–2
22’ Lucas Lingman 3–2

HJK:n kokoonpano: Jesse Öst (46’ Dejan Iliev) – Pyry Soiri (61’ Kevin Kouassivi-Benissan), Joona Toivio (61’ Oliver Pettersson), Matti Peltola, Jukka Raitala (61’ Tuomas Ollila) – Georgios Kanellopoulos, Atom (61’ Perparim Hetemaj), Lucas Lingman (61’ Aleksi Paananen) – Anthony Olusanya (61’ Maksim Stjopin), Kai Meriluoto (61’ Bojan Radulovic), Topi Keskinen (61’ Johannes Yli-Kokko)