Tukholmasta tuomisina selvä vierasvoitto

Demba Savagen kaksi maalia siivittivät HJK:n sunnuntaina 2-0 voittoon Hammarbysta. Klubin esitys Tukholman Söderstadionilla oli vahva, eikä joukkueiden paremmuudesta jäänyt juurikaan epäselvyyttä. Kummallakin puoliajalla tehdyn maalin lisäksi HJK:lla oli tukku hyviä mahdollisuuksia kaunistella numeroita. Joukkueen kapteeni Ville Wallén oli tyytyväinen ottelun kulkuun ja piti voittoa ansaittuna.

  • Ihan hyvä peli mielestäni. Luotiin paljon paikkoja, tehtiin pari maalia ja pidettiin nolla omissa. Meillä oli vähän huonompi vaihe toisella puoliajalla, mutta selvittiin siitäkin. Vaikea vieraspeli ja vähän erilainen valmistautuminen tavalliseen otteluun verrattuna, kun oltiin yö laivalla, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

HJK piti ottelussa palloa paljon hallussaan alusta alkaen, mutta maalipaikkojen luominen osoittautui hankalammaksi. Pikkuhiljaa Hammarbyn puolustuksesta alkoi kuitenkin löytymään rakoja, ja läpimurto tapahtui lopulta Erfan Zenelin kautta. Laituri narutti ensin koko Hammarbyn puolustuslinjan, ohitti vielä maalivahdinkin, ja juuri kun vastustajat saivat Zenelin torpattua nurmen pintaan Demba Savage ilmestyi vierittämään pallon tyhjänä ammottavaan maaliin. Hammarbyn harvat tilanteet syntyivät Kennedy Bakircioglün hyvistä vapaapotkuista, mutta ne maalivahti Wallén hoiteli varmasti.

  • Ihan tyytyväinen voi olla omaankin suoritukseen. Pari paikkaa vastustaja pystyi luomaan, mutta kyllä me olimme tänään parempi joukkue. Pari paikkaa yleensä aukeaa melkein ottelussa kuin ottelussa, pohdiskeli Klubin monivuotinen ykkösmaalivahti.

Toisen osumansa Savage pääsi iskemään Joel Pohjanpalon loistavasta esityöstä. Pohjanpalo juoksi ohi puolustajan pallon kanssa, ajoi röyhkeästi rangaistusalueelle sisään ja antoi syötön takaviistoon Savagelle, jolla oli helppo työ viimeistellä. Kummallekin joukkueelle aukesi vielä muutama paikka, mutta lisämaaleja ei enää nähty.

HJK: Wallén; Sorsa, Heikkilä, Moren (45′ Lindström), Sumusalo; Tainio; Mannström, Schüller (68′ Perovuo); Savage, Zeneli; Forssell (68′ Pohjanpalo)