Työharjoittelu auttaa nuorta kehittymään – Oletko sinä seuraava HJK-trainee?

Klubissa aloittaa työharjoittelijoita ympäri vuoden – kolme tuoreinta traineeta kertoo tässä jutussa omia kokemuksiaan. Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä puolestaan pohtii harjoittelun merkitystä nuoren työelämään kiinnittymiselle.

Vertti Karjalainen ja Toni Vikgren toimivat kevään ajan HJK:n viestintätiimissä.

Viime vuonna käynnistyneen HJK:n Trainee-ohjelman tavoitteena on jalostaa harjoittelijoiden opinnoissaan saamia teoreettisia taitoja konkreettisiksi työelämätaidoiksi ja avata ovia urheilumaailman urapoluille. Harjoittelu on suunnattu esimerkiksi markkinoinnin, viestinnän sekä liikunta-alan opiskelijoille ja haku on auki ympäri vuoden osoitteessa https://www.hjk.fi/seura/hjk-trainee/. Harjoittelujakson ajoitus sovitetaan opiskelijan aikatauluihin sopivaksi.

Upean urheilullisen menestyksen lisäksi HJK onnistui viime vuonna sitouttamaan useita nuoria työelämään ja Klubiin. Trainee-ohjelma on oiva esimerkki Klubin yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta, jossa nuorille opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus tutustua monipuolisesti eri alojen työelämään urheiluseurassa.

Nuorilla on odotuksia ja työelämällä vaatimuksia

Myös HJK:n yhteistyökumppani Ilmarinen on pohtinut nuorten asemaa työelämässä. Muutaman vuoden takaisessa Ilmarisen ja Työterveyslaitoksen yhteisessä hankkeessa selvitettiin nuoriin liittyviä käytäntöjä ja esimiesten kokemuksia kymmenessä yrityksessä. Haastatteluissa nuorten vahvuuksina esiin nousivat avoimuus uuden oppimiselle sekä halu kehittyä ja halu kehittää työtä. Myös kyky nähdä asioita uudesta näkökulmasta nousi vahvuutena esiin.   

– Nuoria kannattaa aina kohdella yksilöinä. Jokaisella nuorella on paljon erilaisia toiveita, heidän saadessaan ensikosketuksia työelämään. Työharjoittelupaikka on usein opiskelijalle tärkeä askel oman alan työhön tutustumisessa. Ensimmäisten työkokemusten merkitys on myös suuri työelämään kiinnittymisen näkökulmasta ja voi vaikuttaa koko tulevan työelämän suuntaan, sanoo Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä.

Rakentava palaute työstä on tärkeää kaikille, mutta erityisesti nuorille.

– Nuoret eivät välttämättä vielä tiedä, miten he ovat onnistuneet työssään, joten rakentava ja korjaava palaute on erittäin tärkeää. Nuorilla omat kokemukset ovat vielä vähissä ja tekemistä ei pysty vertaamaan aiempaan kokemukseen. Jokaisen esihenkilön on tärkeää ohjata ja tukea nuorta kohti hyvää työsuoritusta ja vahvistaa nuoren hyvää tunnetta työnteosta, esihenkilöstä ja työyhteisöstä, Ärilä pohtii.

Jokaisella työpaikalla on omat käytännöt ja toimintatavat, ja niitä on tärkeää käydä yhdessä läpi nuoren kanssa työharjoittelua aloitettaessa.

– Ei voi olettaa, että työpaikan tavat ja säännöt olisivat nuorelle tuttuja. Perehdytyksellä on muutenkin suuri merkitys työpaikan tapojen, arvojen ja kulttuurin välittämisessä tuoreelle työtekijälle. Hyvin ja huolella toteutettu perehdytys antaa nuorelle paitsi parhaat edellytykset työssä onnistumiselle, myös auttaa nuoren nopeammin kiinni työtehtävien itsenäiseen hoitamiseen ja luo hyvää työnantajakuvaa. Parasta mainosta mille tahansa työnantajalle on tyytyväinen, uransa alussa oleva nuori.

HJK:ssa harjoittelijat tekevät monipuolisia tehtäviä

Kuluvan kalenterivuoden ensimmäiset HJK-traineet Vertti Karjalainen, Toni Vikgren ja Mea Matilainen olivat tiiviisti mukana tekemässä HJK:n viestintää niin miesten kuin naisten joukkueiden sekä junioritoiminnan mukana. Työtehtävät olivat monipuolisia ja kolmikko koki päässeensä oppimaan paljon uutta sekä löytämään itsestään myös uusia vahvuuksia.

Toni ja Vertti työskentelivät kevään ajan HJK:n miesten joukkueen viestintätehtävissä

Vertti Karjalainen on tullut alkukaudesta tunnetuksi muun muassa Klubipäädyn etkojen juontajana. Kuva: Mira Lönnqvist

Vertti:
“Opiskelen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa urheiluliiketoimintaa. Halusin suorittaa opintoihin kuuluvat työharjoittelut nimekkäässä urheiluorganisaatiossa. Erityisosaamiseni on palloilussa ja tutkiessani erilaisia vaihtoehtoja, päädyin Klubin nettisivuille, löysin sieltä Trainee-ohjelman. Laitoin hakemuksen sisään ja prosessi eteni nopeasti. Harjoittelupaikka varmistui haastattelussa reilu viikko myöhemmin.

Pääsimme Tonin kanssa heti alusta mukaan uudistuneeseen viestintätiimiin, kun Pekka Mäntylä aloitti viestintäpäällikkönä samaan aikaan. En ole erikoistunut viestintään, toki sitäkin on opinnoissa sivuttu. Joka tapauksessa mahdollisuus oli loistava. Olen päässyt tekemään monipuolisia tehtäviä: artikkelien kirjoittamista, kumppanisisältöjä, sosiaalisen median sisältöjä, pelaajahaastatteluja sekä nykyään myös juonnan Klubipäädyn etkoja kotiotteluiden yhteydessä. Parasta on ollut saamamme luottamus, jonka ansiosta olemme päässeet tekemään paljon ja toteuttamaan itseämme. Sitä kautta on päässyt näkemään oman kädenjäljen, ja saanut tuoda omia näkemyksiään esille avoimessa ilmapiirissä. Hyppäsimme heti syvään päätyyn, kun ensimmäisenä päivänä kirjoitimme Atomista (HJK:n japanilaispelaaja) kumppaniartikkelin. Siinä piti kääntää teksti japanista suomeksi. Kuten sanoin, ihan kaikkea pääsee tekemään.

Suurin odotukseni harjoitteluun tullessa oli, että pääsee näkemään, kuinka Suomen suurin jalkapallo-organisaatio pyörii. Ideana oli, että jos haluan tehdä töitä jalkapallon parissa, niin tulen oppimaan parhaalta. Halusin nähdä, millaista on urheiluliiketoiminnan pyörittäminen Suomen suurimassa jalkapalloseurassa. Nyt olen kokenut sen ja päässyt hyvin sisälle työporukkaan. Sanoisin siis, että isossa kuvassa harjoittelu on vastannut odotuksia ja jopa ylittänyt niitä.”

Toni Vikgren on löytänyt oman vahvuutensa kirjoittamisesta. Kuva: Mira Lönnqvist

Toni:
“Opiskelen Turussa kauppakorkeakoulussa markkinointia ja johtamista. Satuin bongaamaan HJK:n somesta viime vuoden lopussa, että trainee-haku oli auki. Minulla on jalkapallotausta ja kulutan muutenkin paljon vapaa-aikaani futiksen parissa, joten laitoin hakemuksen saman tien menemään. Heti seuraavana päivänä tulikin kutsu Teams-haastatteluun. Olen seurannut HJK:ta pitkään, ja unelmanani on ollut työskentely urheilumarkkinoinnin parissa tai urheilualalla ylipäänsä, joten tuntui hauskalta mahdollisuudelta kokeilla tätä.

Tulimme Vertin kanssa hyvään aikaan töihin, kun pääsimme uudistuneen viestintätiimin myötä aloittamaan ikään kuin puhtaalta pöydältä. Saimme heti tuoda omia ideoitamme esiin, ja tuntui, että koko viestintätiimi oli hyvin samoilla linjoilla kaikista asioista. Siitä oli hyvä lähteä sitten tekemään. HJK:ssa on päässyt tekemään kaikenlaista, ja olemme saaneet paljon mukavaa palautetta eri kanavissa. Olen harjoittelujaksoni aikana tehnyt enimmäkseen tekstipainotteista sisältöä, vaikka toki myös sosiaalisen median sekä haastattelujen tuottaminen ovat kuuluneet vakiotehtäviini. Parasta on ollut se, että on saanut todella vapaat kädet työskentelyyn sekä luottoa tekemiseen omalta esimieheltä, Pekka Mäntylältä. Myös osallistuminen esimerkiksi erilaisiin mediatilaisuuksiin sekä joukkueiden vierasmatkoille on jäänyt mieleen – valmistauduimme kauteen tavallaan joukkueen mukana.

Aiempi työkokemukseni on ollut puhtaasti myyntialalla, joten oli mahtavaa päästä lähemmäs omaa koulutusta vastaavia hommia, vaikka en ensisijaisesti viestintää opiskelekaan.  Huomasin kuitenkin nopeasti harjoitteluni aikana, että kirjoittaminen on yksi suurimmista vahvuuksistani, ja sitä on päässyt täällä hyödyntämään täydellä teholla.

Mea oli mukana HJK:n naisten sekä juniorijoukkueiden viestinnässä kolme kuukautta

Työharjoittelu HJK:ssa täytti Mea Matilaisen odotukset.

“Olen itse pelannut futista pitkään, ja harjoittelupaikkaa etsiessä tuli mieleen, että HJK voisi olla mielenkiintoinen työpaikka. Löysin HJK:n sivuilta nopeasti tietoa Trainee -ohjelmasta ja täytin hakemuksen heti. Minuun oltiin yhteydessä hakemuksen lähettämisen jälkeen nopeasti ja viikon sisällä hakemuksen lähettämisestä olinkin jo sopinut harjoittelun alkamisesta.

Pääsin tekemään tosi monipuolisesti erilaisia somepostauksia HJK:n junioreiden ja naisten eri somekanaviin. Sain suunnitella ja toteuttaa postauksia alusta loppuun itsenäisesti ja aina sai apua, jos joku asia mietitytti. Lisäksi osallistuin HJK-J.fi nettisivujen päivittämiseen ja uutiskirjeiden tekoon.

Odotin monipuolisia tehtäviä ja mahdollisuutta parantaa omaa some-osaamista. Kokonaisuudessaan harjoittelu täytti odotukseni tosi hyvin. Opin tosi paljon varsinkin somen tekemisestä ja samalla sain hyödyntää aiemmin opittuja asioita. Toiveenani oli myös opetella Photoshopin käyttöä harkan aikana ja sitä tulikin käytettyä lähes joka päivä.”

Mea (vas.) oli mukana myös toteuttamassa HJK:n Play Like a Girl -turnausta.

HJK-traineeksi hakeminen on helppoa ja nopeaa. Oheisesta linkistä pääset täyttämään lyhyen hakulomakkeen. Sinuun ollaan yhteydessä mahdollisimman pian hakemuksen jätettyäsi. Täytä hakemuksesi ja liity meidän Klubiin!

Hae HJK-traineeksi »