Valmennustiimi vahvistuu
Toni Korkeakunnaksesta tulee Klubin miesten edustusjoukkueen toinen valmentaja.
HJK:n miesten edustusjoukkueen valmennustiimi vahvistuu.
Palloliiton huippu- ja nuorisovaiheen valmennusosaamisen asiantuntijana ja kouluttajana sekä miesten A-maajoukkueen mukana toiminut Toni Korkeakunnas liittyy HJK:n liigajoukkueen toiseksi valmentajaksi ja korvaa tehtävässä Gnistanin päävalmentajaksi siirtyvän Joonas Rantasen. Päävalmentaja Toni Koskelan kahden vuoden jatkosopimus uutisoitiin elokuussa. Muilta osin kaudesta hyvin suoriutunut valmennustiimi säilyy ennallaan.
– Meillä on Toni Koskelan kanssa yhteistä historiaa jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta. Olen valmentanut häntä aikoinaan Veikkausliigassa FC Hämeenlinnan joukkueessa vuosituhannen alkupuolella. Tonin ryhdyttyä valmentajaksi olemme vuosien saatossa vaihtaneet useasti ajatuksia valmentamisesta. Olin todella ilahtunut Tonin kysyessä kiinnostustani lähteä jeesaamaan häntä ja Klubia. Tunnen olevani etuoikeutettu liittyessäni HJK:n edustusjoukkueen valmennustiimiin, kertoo Toni Korkeakunnas.
Toni Korkeakunnas on tehnyt mittavan uran sekä pelaajana että valmentajana.
Valmennusura alkoi Gnistanista 1999, ja viimeksi hän toimi FC Lahden päävalmentajana 2014–2018. Sinä aikana FC Lahti kehittyi ja onnistui rakentamaan toimivan seurayhteistyöverkoston sekä onnistui hienosti maksimoimaan käytössä olevia resursseja.
– Töölöläisenä olen ollut vuosikaudet Bolliksella Klubin matseissa niin katsojana kuin vastustajan valmentajanakin. Tulevalla kaudella tulee olemaan upeaa olla siellä osana Klubiperhettä. Klubi on maamme menestynein seura, suurin ja kaunein. Sen historia ja perinteet ovat omaa luokkaansa. Ymmärrän sen myötä tulevat odotukset menestyksen suhteen, jatkaa Korkeakunnas.
– Hienoa, että saamme Token mukaan vahvistamaan HJK liigajoukkueen valmentajatiimiä. Hän tuo vankkaa kokemusta ja osaamista päivittäiseen kenttätyöhön sekä profiililtaan täydentää erittäin hyvin nykyistä valmennustiimiä, taustoittaa HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula.
Toni Korkeakunnaksen valmennusuraan mahtuu FC Lahden ja Gnistanin lisäksi myös päävalmentajuus MYPAssa, FC Viikingeissä ja FC Hämeenlinnassa, yhteensä 18 vuotta ja 515 ottelua. UEFA Pro -lisenssin hän suoritti 2005. MYPAn ja FC Lahden ajoilta hänellä on kokemusta myös UEFA Europa Leaguen karsinnoista kahdeksan ottelun verran vuosilta 2012, 2015 ja 2018.
Pelaajan hänen edustamiaan seuroja vuosina 1987–1999 ovat olleet TP-Seinäjoki (SJK), VPS, PK-35, HIFK ja Gnistan, yhteensä 259 ottelua ja 51 maalia.
HJK:n lisäksi Korkeakunnas jatkaa edelleen A-maajoukkueen valmentajana ja scouttina.
– Laitan kaiken intohimoni, kokemukseni ja ammattitaitoni peliin, jotta saavutamme kunnianhimoiset tavoitteemme yhdessä myös tulevina vuosina, lupaa Korkeakunnas.
Tervetuloa Klubiin, Toke!