Valokeilassa: Demba Savage #8

Nimi:   Demba Savage
Numero:   8
Pelipaikka:   hyökkääjä
Pituus/paino:   181 cm / 70 kg
Veikkausliigaottelut/-maalit:   142 / 48

 

Taas tilastojen kärkisijoilla. Demba Savage on viimeiset kolme kautta iskenyt pallon yli 10 kertaa verkon perukoille Veikkausliigassa ja lähestyy jo 48 osumallaan sarjan kaikkien aikojen maalintekijöiden listaa. Saavutuksesta tekee vielä huikeamman se, että gambialaisen pelipaikka on ollut lähinnä laidalla. 26 vuotta tiistaina täyttänyt Savage on tänäkin vuonna osunut liigassa jo kolmesti ja antanut neljä maalisyöttöä, eikä kukaan epäile hänen kuulumistaan pääsarjan laiturieliittiin. Jo kahdeksan vuoden ajan Suomessa verkkoja heiluttanut taituri saapui Suomeen sattuman kautta.

– Dawda Bah tuli lomalle Gambiaan ensimmäisen kautensa KPV:ssä jälkeen. Asuimme silloin samalla kadulla ja pelasimme ystävyysottelussa läheisellä kentällä. Kysyin häneltä minkälaista jalkapallo Suomessa on, en tiennyt silloin mitään Suomesta. Dawda kertoi pelaavansa pienessä joukkueessa ja kysyi haluaisinko tulla myös. Tietenkin halusin. Hän palasi Kokkolaan ja jutteli seurajohdon kanssa, ja vähän myöhemmin he kutsuivat minut puolen vuoden testiin, muisteli Savage.

Kuten moni muukin joukkueesta, Savage aloitti tutustumisen jalkapalloon isänsä jalanjälkiä seuraten. Demban isä pelasi jalkapalloa Gambian sarjoissa.

– Aloitin pelaamisen tosi, tosi pienenä. Sankarini oli Ronaldinho, hän oli minusta maailman paras pelaaja. Jalkapallo on Gambiassa suosituin laji. Pelasin koulujen välisissä turnauksissa ja Nawettanissa, suosituissa paikallisissa turnauksissa. Suurin osa gambialaisista pelaajista aloittaa niistä, luulisin että kaikki Suomessa pelaavat ainakin.

Teppo Savinen

Suomeen tullessaan Savage pelasi lähinnä hyökkääjänä ja ennen siirtymistään Kokkolan Pallo-Veikkoihin hän voitti Gambian pääsarjan maalikuninkuuden. Ensimmäisillä kausillaan Suomessa Savage osui kohtuullisen tiheään tahtiin, mutta vasta kausi 2011 Hongassa tiesi lopullista läpimurtoa.

– ”Bana” on auttanut minua paljon urallani. Hän vei minua Hongassa paljon eteenpäin, henkisesti ja fyysisesti. On hienoa päästä jälleen työskentelemään hänen kanssaan. Hän kuuntelee paljon pelaajia ja jää usein juttelemaan harjoitusten jälkeen siitä missä voi parantaa ja mitä kannattaa harjoitella. Pelaajat eivät edes tajua kuinka hyvä valmentaja hän on, ennen kuin pääsevät työskentelemään hänen kanssaan. Aiemmin keskityin enemmän harhautteluun ja pelaajien ohittamiseen, ”Bana” sai minut ymmärtämään miten voin tehdä paljon maaleja. Hän muutti pelipaikkaani vähän ja teinkin lopulta 15 maalia kaudella 2011.

Klubissa Savage aloitti vuonna 2012. Hän löysi nopeasti paikkansa kokoonpanosta ja 23 maalia kahdessa kaudessa on tehnyt hänestä myös yhden kannattajien suosikeista.

– Tämä on vasta kolmas kauteni HJK:ssa, mutta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo pitkään. Tämä tuntuu kodilta, tiedätkö? On upeaa pelata Suomen parhaassa joukkueessa, varsinkin kun ympärilläni on niin paljon kokemusta. ”Teme”, ”Väykkä”, ”Miklu”, ”Mako”, ”Veka”…. minulle on nautinto pelata heidän kanssaan. ”Väykästä” tuli suosikkipelaajani maajoukkueessa ennen Klubiin tulemistaan, kun hän teki upean maalin Saksaa vastaan. Minulla on hänen paitansa siitä ottelusta. Yritän oppia heiltä kaikilta joka päivä.

Savage on monin tavoin sopeutunut elämään Suomessa. Myös nimi on saanut suomenkielisen muodon.

– Yhtenä päivänä treeneissä (Hongan puolustaja) Sampo Koskinen alkoi sanoa minua ”Tepoksi”. Kysyin häneltä miksi ”Teppo”. Hän sanoi sen olevan suomalainen versio Dembasta. Sitten kun Tapio Heikkilä tuli Hongasta tänne, hän alkoi sanomaan minua taas ”Tepoksi” ja nyt minua kutsutaan ”Teppo Saviseksi”. Hassu nimi.

Kilpailu ajaa eteenpäin

Klubi on uskomattomassa tappiottomassa putkessa eikä ole päästänyt maalia miesmuistiin. Syyn joukkueen loistavalle vireelle Savage uskoo löytyvän miehistön laajasta tasosta.

– Meillä on kova kilpailu pelipaikoista kaikilla kentän osa-alueille. Vahvoja vaihtoehtoja on jokaiselle paikalle. Se ajaa eteenpäin. Kaikki haluavat olla kentällä. Jokainen peli kuitenkin on erilainen. Vaikka olemmekin nyt saaneet hyviä tuloksia, sillä ei ole mitään merkitystä seuraavassa pelissä.

Espoossa Demba kohtaa keskiviikkona entisen joukkueensa. Hän tietää kuinka kova lataus Hongalla on paikalliskamppailuun.

– Derbyssä mitä vain voi tapahtua. Se on hyvin tärkeä ottelu niin meille kuin Hongallekin. Olemme hyvässä vireessä ja olemme parempi joukkue, mutta meidän pitää myös näyttää se kentällä. 

 

FC Honka – HJK keskiviikkona 18.6. kello 18.30 alkaen Tapiolan Urheilupuistossa.