Valokeilassa: HJK:n fyysinen valmennus
HJK:n ensimmäiset Liigacup-ottelut siintävät jo puolentoista viikon päässä ja treenikentillä on täysi tohina päällä. Yksi tärkeä osa Klubin harjoittelua on fyysinen puoli, jonka harjoittelua johtaa Jaakko Piensoho. Piensohon ohjauksessa Klubin pelaajista pyritään saamaan mahdollisimman vahvoja ja hyväkuntoisia. Pelaajien loukkaantumisten minimointi on myös isossa osassa ”Jaben” työtä.
Seurana HJK:n tavoite on nostaa pelien vaatimustasoa yhä korkeammalle ja onnistua myös tiukassa ottelurytmissä. Tavoitteiden täyttymiseksi täytyy fyysisen valmennuksen olla korkealla tasolla ja valmistaa pelaajia kauteen integroidusti muun harjoittelun ohella. Piensoho ja hänen fysiikkatiiminsä on kehitellyt uusia tuulia Klubin fysiseen valmennukseen muun muassa erilaisten harjoitteiden ja testausten avulla.
-Fyysinen harjoittelu ei varmasti radikaalisti tule muuttumaan niin kauan kuin ihmisen fysiologia pysyy samana, mutta lajin kehittymisen myötä myös harjoittelun on muututtava. Tietenkin aina voi tulla uusia laitteita tai tekniikoita, innovaatioita, mutta perusidea pysyy pitkälti samana, ”Jabe” sanoo.
Piensoho otti paikkansa Klubin fyysisenä valmentajana viime vuoden elokuussa ja on nyt ehtinyt toimia pestissään puolisen vuotta.
-Ehkä se suurin asia mitä on yrittänyt itse tuoda HJK:n fyysiseen valmennukseen on kokonaiskuormituksen mahdollisimman hyvä suunnittelu. Se vaatii paljon kommunikaatiota, etukäteen suunnittelua, erilaisia palautumisen seurantamittareita ja etenkin läsnäoloa Yksittäisten treenien katsominen ei riitä, vaan paikalla on oltava viikkoja tai kuukausia, jotta näkee mikä kyseisen seuran kanssa on mahdollista.
-Tietenkin pyrimme integroimaan fyysisen valmennuksen mahdollisimman hyvin lajiharjoitteluun, jotta nämä kaksi asiaa eivät välttämättä olisi kaksi täysin eri asiaa, Piensoho painottaa.
Suurimmalla osalla pelaajista on henkilökohtainen voimaohjelma, joiden avulla jokainen pystyy kehittymään itselleen oikeaan tahtiin. Voimaohjelmat määritellään pelaajakohtaisesti erilaisten testien kautta ja tuloksien pohjalta fyysisen valmennuksen tiimi luo jokaiselle parhaan mahdollisen ohjelman.
-Henkilökohtaisten voimaohjelmien lisäksi teemme myös muunlaisia voimaharjotteita. Ennalta ehkäiseviä voimaharjoitteita ja erilaisia kiertoharjoituksia tehdään pari kertaa viikossa. Näissä harjoituksissa harjoitetaan niitä lihasryhmiä, joihin useimmiten kohdistuu vammoja ja niitä nivelkulmia, jotka ovat jalkapallossa paljon käytössä. Pyrimme harjoittamaan riittävästi eksentrisiä liikkeitä, jotta turhilta vammoilta vältytään.
Tähän joukkueeseen olen myös yrittänyt tuoda tietynlaista toiminnallisuutta lisää. Teemme kerran tai kaksi viikossa toiminnallisia voimaharjoitteita, joissa aktivoimme pelipaikkakohtaisesti lihaksistoa. Esimerkiksi toppareiden kanssa saatamme vetää köyttä, tai aktivoida reisi -ja pakaralihaksistoa vastakumeilla, Piensoho kertoo.
Viime viikon harjoituksissa nähtiin uusina asioina ainakin kuvan kyykkylaitekin, jolla polvivammasta kärsinyt Nikolai Alho pääsi kuntouttamaan jalkaansa. Piensoho paljastaa, ettei uudet laitteet ole ainoa fysiikkapuolen uudistunut asia, vaan muun muassa screenaustestaaminen ja ennakkokuntouttaminen ovat uusia suuntia Klubin fysiikkapuolen harjoittelussa.
-Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on tietysti pyrkiä estämään pelaajien loukkaantumiset mahdollisimman tehokkaasti. Oikeastaan ensimmäistä kertaa olemme nyt panostaneet oikein kunnolla screenaustestaamiseen. Käytännössä siis skannaamme pelaajan lihastasapainoa läpi ja etsimme mahdollisia heikkoja linkkejä. Esimerkkinä voimme käyttää testiä jossa löytyy info, että vasen pakara ei toimi kunnolla eli lantio vuotaa. Tämä tulos tarkoittaa hitaampia suunnanvaihdoksia pelikentällä tai sitä, että polveen kohdistuu liikaa sisäkiertäviä voimia suunnanvaihdoksissa ja se taas kasvattaa loukkaantumisriskiä. Tällaisten testien avulla pääsemme reagoimaan näihin tilanteisiin paremmin ennen kuin pelaaja loukkaantuu yhtään kertaa.
Toki teemme pelaajille paljon muitakin testejä, joilla pyrimme saamaan pelaajien tasot ja kunnon mahdollisimman hyvin selville. Mitä paremmin tunnemme pelaajien tason, sitä helpompi heille on tehdä harjoitteita ja omia kunto-ohjelmia, Piensoho summaa.
Klubinkin pelialustana toimiva tekonurmi huomioidaan tarkasti myös fyysisessä valmennuksessa.
-Kun joukkue treenaa lähes koko kauden tekonurmella on yksi tärkeä seikka iskutuksen minimointi. Palautumista ja lämmittelyä tehdään paljon kuntopyörillä ja vesiharjotteita käytetään myös minimissään kerran viikossa. Tekonurmialustalla iskutuksen aiheuttama hermoston ylikuormitus on aina olemassa ja siksi pyrimme tekemään paljon harjoitteita myös kentän ulkopuolella, Piensoho paljastaa.