Vierailu Ahvenanmaalla päättää HJK:n vieraspelikiertueen
Klubi saa lauantaina tuekseen noin 200 kannattajaa.
IFK Mariehamn vs HJK
La 27.5.2023 klo 18:30
Veikkausliiga – Wiklöf Holding Arena
Lauantai-iltana on luvassa Veikkausliigaa, kun HJK matkustaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi. Ottelu on Klubin kuukauden neljäs vieraskamppailu – aiemmin joukkue on reissannut Kuopiossa, Kotkassa ja viimeisimpänä Tampereella. Vieraskiertue ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, kun näiden kolmen ottelun saldo on murheelliset kaksi pistettä.
HJK saa jälleen kerran mahtavan tuen kannattajiltaan lauantain kamppailuun – Maarianhaminaan on lähdössä jopa 200 HJK-kannattajaa.
HJK:n heikko tuloskunto on samalla johtanut siihen tilanteeseen, että sarjan kärkipaikkaa pitää nyt hallussaan Kuopion Palloseura, joka oli parhaimmillaan jo kahdeksan pinnaa Klubia jäljessä. Lisäksi tappioitta porskuttava SJK on vain pisteen päässä, vaikka seinäjokelaiset ovat pelanneet kaksi ottelua vähemmän. IFK Mariehamn on puolestaan toiseksi viimeisenä, mutta erot taulukon häntäpäässä hyvin pieniä.
Viime sunnuntaina HJK pelasi kenties kauden heikoimman ottelunsa, kun keskikastin Ilves hallitsi kenttätapahtumia Ratinassa. Klubi onnistui kuitenkin raapimaan Bojan Radulovicin lisäajan maalilla mukaansa yhden pisteen, joka voi osoittautua arvokkaaksi – kahden edellisvuoden mestaruus on ratkennut vain yhden pisteen marginaalilla.
– Meidän on pelattava tasaisemmin. Kaikki lähtee siitä, että pystymme puolustamaan vastustajan pois vaarallisilta alueilta ja pitämään nollapelejä – se on kuitenkin asia, johon jokainen menestyvä joukkue nojaa, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.
IFK Mariehamn pelasi liigaa edellisen kerran maanantaina, jolloin joukkue kohtasi FC Interin uuden Veritas Stadionin avajaisissa. Ottelu oli molempien osalta hyvin sekava, ja 1–1-tasatulosta voi pitää oikeutettuna lopputulemana. IFK:n HJK-lainapelaajat olivat näkyvässä roolissa, kun maalivahti Elmo Henriksson torjui rankkarin, ja vaihdosta kentälle tullut Samuel Anini jr teki esityön saarelaisten ainoaan osumaan. HJK:ta vastaan lainamiehet eivät kuitenkaan liigan sääntöjen vuoksi saa pelata.
Viime kaudella IFK Mariehamn nappasi liigassa kotivoiton Klubista 10 vuoden tauon jälkeen. Santeri Hostikka vei HJK:n johtoon, mutta IFK:n nopeat vastahyökkäykset olivat Klubille myrkkyä, ja pisteet jäivät saarelle John Owoerin sekä Dén osumien myötä. Edellisen kerran HJK oli hävinnyt liigaottelun Maarianhaminassa kesäkuussa 2012.
Maarianhaminasta ovat loukkaantumisten vuoksi varmuudella sivussa Pyry Soiri, Valtteri Moren, Oliver Pettersson ja Aapo Halme.
Maaliskuun alusta rasitusvamman vuoksi sivussa ollut Kevin Kouassivi-Benissan on palannut joukkueharjoituksiin, samoin Inter-pelissä pari viikkoa sitten kantapäänsä loukannut Lucas Lingman.