Viimeistä viedään – PAOK-vierasottelu päättää HJK:n kauden
Klubi lähtee Konferenssiliigan lohkovaiheen kuudenteen ja viimeiseen kamppailuun voitokkaan Häcken-harjoitusottelun siivittämänä.
PAOK Thessaloniki vs HJK
To 14.12.2023 klo 19:45
UEFA Conference League – Toumba Stadium, Kreikka
HJK:n 54 ottelun mittainen kausi 2023 paketoidaan torstaina, kun kreikkalainen PAOK isännöi Klubia Konferenssiliigan lohkovaiheen viimeisessä kamppailussa. PAOK on jo varmistanut lohkovoiton, kun tappioitta pelannut kreikkalaisjoukkue on saalistanut komeat 13 pistettä viidestä ottelusta. Kaksi pistettä kerännyt HJK on puolestaan varmuudella ulkona pudotuspeleistä, joten urheilullinen panos on taistelu lohkon kolmossijasta Aberdeenin kanssa.
HJK on viettänyt jo hyvän tovin Kreikassa. Joukkue saapui Egeanmeren rannalle myöhään lauantai-iltana, ja pelaajat ovat saaneet totutella rauhassa luonnonnurmeen PAOKin entisessä harjoituskeskuksessa, jota käyttävät nykyään seuran reservi- sekä akatemiajoukkue.
– Lähtökohtamme otteluun ovat hyvät. Oli hyvä, että pääsimme hyvissä ajoin valmistautumaan tänne Thessalonikiin. Olemme saaneet totutella luonnonnurmeen ja ennen kaikkea päässeet pois Helsingin tuiskusta ja pakkasesta, toteaa HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas, jolle huominen ottelu on kauden 25. ja samalla viimeinen Klubin peräsimessä.
HJK pelasi Konferenssiliigaa viimeksi kaksi viikkoa sitten Töölössä, kun joukkue tasasi pisteet Aberdeenin kanssa lumen värittämässä ottelussa. Sen jälkeen HJK on pitänyt pelituntumaa yllä pelaamalla viime torstaina harjoitusottelun ruotsalaista BK Häckeniä vastaan. Klubi kaatoi Ruotsin Allsvenskanin tuoreen pronssimitalistin ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa pelaavan Häckenin maalein 4–3.
– Meillä on voitokas kansainvälinen matsi alla, siihen on hyvä rakentaa. Pelissä oli erityisen ilahduttavaa se, että hyökkäyspelaamisessamme näkyi niitä rakenteita, joita olemme tahkonneet todella paljon harjoituksissa. Peli oli ehkä ystävyysottelun statuksesta johtuen hieman levottomampaa kuin normaalisti – kovaa mentiin päästä päähän. Joka tapauksessa saimme todella paljon hyviä onnistumisia etenkin hyökkäys- ja prässipelimme suhteen.
PAOK on ollut Konferenssiliigan ohella hyvässä vireessä myös kotimaassaan. Neljän ottelun voittoputkessa viilettävä PAOK on tällä hetkellä Kreikan pääsarjassa kolmantena, kahden pisteen päässä kärkisijaa hallussaan pitävästä Panathinaikosista. Viimeksi joukkue oli tositoimissa viime torstaina, jolloin PAOK tiputti Kreikan cupissa Nikolai Alhon edustaman Volosin 1–0.
– Herätimme nukkuvan leijonan. PAOK aloitti sarjakautensa huonosti, mutta ensimmäisen keskinäisen pelimme jälkeen kurssi on kääntynyt. Heillä on se peli mukaan lukien 12 voittoa 15 ottelusta, joiden mukaan mahtuu muun muassa kaksi voittoa Frankfurtista.
HJK ja PAOK kohtasivat viimeksi Konferenssiliigan ensimmäisenä ottelupäivänä. Klubi johti syyskuussa Boltilla pelattua kamppailua Hassane Bandén maalilla, mutta PAOK tasoitti ja paineli viimeisen kympin aikana kahden maalin karkumatkalle, ja Bojan Radulovicin lisäajan kavennusmaali jäi laihaksi lohduksi.
PAOKia kuvailtiin jo ennen ensimmäistä kohtaamista hyvin aggressiiviseksi ja ylhäältä prässääväksi joukkueeksi. Korkeakunnas on edelleen samoilla linjoilla.
– Todella kova joukkue. Toki sitä osattiin odottaa jo ennen lohkovaiheen alkamista, mutta he ovat olleet vielä paljon vahvempia kuin mitä itse ajattelin. Valmentaja Razvan Lucescu on tehnyt siellä erinomaista työtä. He pelaavat todella aggressiivista sekä rohkeaa jalkapalloa, ja riskitasot ovat jatkuvasti korkealla. Linjat pelaavat ylhäällä ja iskevät päälle kuin yleinen syyttäjä. Ei tarvitse hirveästi spekuloida sillä, onko tämä lohkomme vaikein vieraspeli – kyllä se on.
Myös PAOKin hyvin tunteva Georgios Kanellopoulos allekirjoittaa päävalmentajan väitteen.
– Stadionin tunnelma on uniikki kokemus. Vierasjoukkueen pelaajien täytyy tiedostaa se, olla siihen valmiita ja olla antamatta sen vaikuttaa pelaamiseen. Joukkuekaverit ovat kyselleet asiasta, ja olen kertonut sen minkä tiedän.
HJK:n vakioporukasta puuttuu reissusta muutama nimi: Filip Rogić loukkasi jalkaansa harjoituksissa viime viikolla ja Oliver Pettersson nilkkansa torstaina Häcken-harjoituspelissä. Jukka Raitala on poissa henkilökohtaisista syistä.
HJK:n ryhmä Kreikassa: Niki Mäenpää, Jesse Öst, Alex Ramula, Pyry Soiri, Kevin Kouassivi-Benissan, Tuomas Ollila, Niko Hämäläinen, Aapo Halme, Joona Toivio, Miro Tenho, Kristopher Da Graca, Matti Peltola, Perparim Hetemaj, Georgios Kanellopoulos, Aleksi Paananen, Lucas Lingman, Topi Keskinen, Atom, Santeri Hostikka, Bojan Radulovic, Anthony Olusanya ja Hassane Bandé.