Vuoden ensimmäisessä ottelussa latvialainen vastustaja
HJK pelaa vuoden ensimmäisen ottelunsa perjantaina 17.1. latvialaista FC Jurmalaa vastaan. Talin hallissa pelattava harjoituspeli toimii Klubin kenraalina kuun lopussa alkavalle Liigacupille. Ottelu on HJK:n ensimmäinen sitten lokakuussa päättyneen sarjakauden, ja toimii päävalmentaja Sixten Boströmin mukaan eräänlaisena lähtölaukauksena tulevaan kauteen valmistautumiselle.
- Meidän harjoitusvahvuudesta lähtee yhdeksän pelaajaa maajoukkueen mukaan ensi viikolla ja halusin saada yhden pelin alle ennen sitä. Maajoukkueen mukaan lähtevät saavat vähän tuntumaa ja me pääsemme harjoittelemaan yhden pelin omalla joukkueella ennen Liigacupin alkamista, kertoi Boström.
Perjantain vastustajaksi saapuva FC Jurmala sijoittui Latvian pääsarjassa viime kaudella kuudenneksi. Joukkueen riveissä pelaa Latvian entisiä maajoukkuemiehiä, mukaanlukien maataan vuoden 2004 EM-kisoissa edustanut Andrejs Prohorenkovs. HJK lähtee otteluun vahvalla miehityksellä. Tämänhetkisistä sopimuspelaajista pois on varmuudella vain Markus Heikkinen, joka on kuumeen vuoksi harjoitellut kevyemmin.
- Vastustajasta ei ole hirveästi tietoa, mutta tässä vaiheessa kautta se ei ole kovin tärkeää. Keskitymme omaan tekemiseen. Hyvällä porukalla pääsemme lähtemään otteluun. Varmaan tulee sitten aika paljon vaihtoja ja ehkä kokeilemme vähän erilaisia pelijärjestelmiäkin, pohti Boström.
Joukkueen riveissä nähdään perjantaina myös yksi testattava vahvistus, norjalaiskärki Christian Tveit. Tveit, 22, pelasi viime kaudella 10 ottelua Norjan pääsarjan IK Startin paidassa. Klubin valmennusjohdon huomion Tveit kiinnitti aiemmin tammikuussa pelatussa työttömien jalkapalloilijoiden turnauksessa Norjassa.
- Teemme päivittäin töitä monen ihmisen voimin uusien pelaajien etsimiseksi. Haluamme olla tarkkoja ja löytää oikeat pelaajat oikeille pelipaikoille. Sille kannattaa uhrata aikaa. Jos ajatellaan esimerkiksi viime vuotta, niin aika monta sopimusta teimme vasta helmikuussa ja myöhemminkin, rauhoitteli Boström.
HJK – FC Jurmala potkaistaan käyntiin Talin hallissa perjantaina kello 14.15. Ottelu on kauden 2014 kausikorttilaisille ilmainen ja muille sisäänpääsy maksaa viisi euroa. Liput ovelta käteisellä, varaa mukaan tasaraha! Ottelun voit katsoa myös suorana lähetyksenä HJK TV:n streamina viiden euron hintaan.